Ystäväni, todella ansioitunut hevosten kouluttaja, on käynyt pitämässä tallillani Oppimisesta ongelmanratkaisuun -nimisiä kursseja. Kursseilla hän opettaa hevoselle uuden tavan käyttäytyä tilanteessa, jossa se on aiemmin toiminut ei-toivotulla tavalla. Jos olen näillä kursseilla ja ystäväni työskentelyä seuratessa oppinut jotain, niin tämän: Hevonen tekee ensisijaisesti sitä, mikä juuri sillä hetkellä hyödyttää sitä eniten.
Hevoselle hyöty voi olla paineen poistuminen narusta, kun se astuu yhden askeleen eteenpäin. Se voi olla se, että se saa liikkua, tai että sen ei tarvitse enää liikkua. Se voi olla rapsutus, kehu tai porkkananpala. Vastaus löytyy usein hevosen lajityypillisestä käyttäytymisestä, sen omista mieltymyksistä ja tarpeista. Palkkion vain pitää olla välitön, jotta sen on tehokas.
Ajatus kääntyy väkisin ihmisiin. Tekeekö ihminenkin aina sitä, mikä juuri siinä hetkessä hyödyttää häntä eniten? Kyllä muuten mielellään tekee. Tai ehkä on väärin sanoa, että sitä, mikä hyödyttää eniten, mutta ainakin sitä, mistä saa välittömän palkkion. Ehkä se, että ”käväisen” facebookissa ei hyödytä minun kolumnini valmistumista tai elämääni muutenkaan millään lailla, mutta saan hetkellisen ilon ja hyvän olon siitä, että joku on kommentoinut jotain hauskaa päivitykseeni.
Ehkä se, että syön jättimäisen irish coffeen makuisen leivontarahkan sillä aikaa, kun ruoka on uunissa, ei ole terveyteni kannalta mitenkään hyödyllistä, mutta se palvelee välittömänä palkkiona ja on muuten ihan törkeän hyvää (314 kcal).
Vastuullisen aikuisen pitäisi ilmeisesti osata katsoa tämän välittömän palkkion ja mielihyvän yli suurempiin tavoitteisiin. Pitäisi osata skipata ne asiat, joista saa nopean endorfiinin ja dopamiinin ja enkeliurut soimaan taustalle. Täytyisi ajatella rationaalisesti ja nähdä iso kuva. Pakerra niin sinut palkitaan. Sitä, ettei kimpoile välittömän mielihyvän perässä sinne tänne, kutsuttaneen myös vastuun ottamiseksi itsestään ja muista.
Mietin, toimisiko ”oppimisesta ongelmanratkaisuun” myös ihmisten käyttäytymisen muokkaamisessa? Hevonen oppii taitavalla kouluttamisella ketjuttamaan asioita. Se oppii, että asiasta yksi seuraa asia kaksi, asiasta kaksi seuraa asia kolme, minkä jälkeen nelonen. Ja vasta nelosen jälkeen tulee palkkio. Se tekee kaikki tehtävän osa-alueet mielellään, myös ne, joista ei tule välitöntä palkkiota, koska jopa hevonen lopulta ymmärtää, että niiden tekeminen yksi kerrallaan hyödyttää sitä.
Kouluttaako kukaan ihmisiä ketjuttamaan asioita, tekemään asioita järjestelmällisesti loppuun asti, odottamaan palkkiota vähän pidempään? Oletan, että joku on jo keksinyt tämän ja antanut sille nimenkin. Oletan, että tuolla jollain on kädet yhtä täynnä hommia kuin hevosenkouluttajalla. Maltti on vaikea laji. Syön vielä yhden rahkan.
