OP-ryhmän entinen pääjohtaja, Itä-Suomen yliopiston työelämäprofessori, vuorineuvos Reijo Karhinen näkee suomalaisen maatalouden ongelmat isona vyyhtinä. Maamme ruokajärjestelmän neliyhteys – kuluttaja, kauppa, teollisuus ja alkutuotanto – muodostaa kokonaisuuden, jossa yhtä ei ole ilman toista. – Odotettavissa on maatilojen alasajoja. Hallitsemattomina ne aiheuttavat paljon kärsimystä ja ovat turhia, Suomen toimimattoman järjestelmän aiheuttamia tragedioita.
Muistathan, että vuorineuvos Reijo Karhinen teki muutama vuosi sitten maatalouden kannattavuusselvityksen Uusi alku – maatalous on myös tulevaisuuden elinkeino? Mitä OP-ryhmän entinen pääjohtaja ja Itä-Suomen yliopiston työelämäprofessori ajattelee nyt vaikeaan kriisiin ajautuneesta maataloudesta ja maatalousyrittäjyydestä?
Karhinen antoi aiheesta haastattelun Pirmedioille.
– Kuluttaja – kauppa – teollisuus – alkutuotanto -ruokajärjestelmämme muodostaa kokonaisuuden, jossa kaikki riippuu kaikesta.
Karhisen mielestä kuluttaja on voittaja, sillä hän saa puhdasta ja turvallista ruokaa edullisesti.
– Ruokaketjun osista kauppa on lukenut toimintaympäristön rajua muutosta parhaiten. Kauppa on tehnyt oikeita rakenteellisia ratkaisuja. Kaupasta on samalla kehittynyt ylisuhteinen neuvotteluvoimaltaan. Suomalainen ruokakauppa on erittäin kannattavaa, aivan huippua maailmassa.
– Sen sijaan teollisuus ei ole pysynyt kaupan vauhdissa. Teollisuutemme hinnoitteluvoima suhteessa kauppaan on heikko. Tarvitsemme ehdottomasti vahvemman teollisuuden, joka kykenee nostamaan tuottajahintoja ja ajamaan korkeammat hinnat kaupan maksettaviksi.
Alkutuotannossakaan ei ole pysytty markkinamuutoksessa mukana.
– Voidaan jopa sanoa, että avokätinen tukipolitiikka on vienyt pohjan maatalouden uudistumiselta. On myös huomattava, että yli 50 prosenttia maatalouden saamista tuloista tulee maatalousyrittäjien äänivallassa täysin olevilta elintarvikeyhtiöiltä: Valiolta, Atrialta ja HK Scanilta. Näissä kaikissa tuottajien osuus on 90 prosentin luokkaa. Voimme kysyä, miksi omistajaohjaus ei toimi?
”Juurisyy on järjestelmässä”
Reijo Karhiselle maatalouden entisestään huonontunut tilanne ei ole yllätys.
– Juurisyy tilanteeseen on järjestelmässä. Omaksumamme tukipolitiikka ohjaa tuottajien päätöksiä ratkaisevalla tavalla. Tuottajat on opetettu siihen, että uusiin ongelmiin ratkaisu haetaan yhteiskunnan tuesta.
– Sen jälkeen, kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, ongelmat on ollut tapana lakaista maton alle uusien tukien avulla. Koko ruokaketju on totutettu löytämään ratkaisut yhteiskunnan varoin. On opittu siihen, että poliittiset päättäjät tulevat aina apuun. Toimintamalli ei ole kannustanut rakenteellisiin uudistuksiin eikä luopumaan hallitusti kannattamattomasta toiminnasta tai etsimään oma-aloitteisesti ratkaisuja kannattavuuden parantamiseksi.
Karhinen on vakuuttunut linjan muutoksen välttämättömyydestä.
– Tukivetoisen politiikan varaan en laskisi enää mitään. Siirtyminen enemmän markkinatalouden suuntaan on ainoa kestävä ratkaisu. Totta on sekin, että kuluttajien ruokailutottumukset muuttuvat. Alkutuotantomme on valtavan uudistumisprosessin edessä. Maataloudellemme ei saa käydä kuten turvetuottajille. Heille totuutta tulevasta ei kerrottu riittävän varhain ja riittävän avoimesti.
”Jos tuet kohdennettaisiin uudelleen”
– Maatalouden yrittäjätulo on laskenut trendinomaisesti koko EU-ajan, yli 20 vuotta, Reijo Karhinen huomauttaa ja toistaa, että perusongelma on yhteiskunnassamme valitussa tukipolitiikassa.
– Olemme tukien vankeja. Ei ole löytynyt poliittista rohkeutta muuttaa tukipolitiikkaa radikaalisti.
Karhisen mielestä iso uudistus olisi jo sekin, jos tukimäärä pidettäisiin kokonaisuutena ennallaan, mutta tuet kohdennettaisiin uudelleen. Tällöin ne menisivät aidoille, tilojaan kehittäville ja uudistaville, hallittua riskiä ottaville maatalousyrittäjille. Toki uusjako toteutettaisiin EU:n asettamissa puitteissa.
”Osaamista, halua ja kykyä ottaa riskiä”
Reijo Karhinen sanoo, että velkaa ottaneille maatiloille ja erityisesti runsaasti velkaantuneille tiloille tämä aika on myrkkyä.
– Jos tilojen alasajot tapahtuvat hallitsemattomasti, ne ovat todella surullisia näytöksiä. Ja vieläpä turhia!
Karhisen mukaan tilojen kohtalot riippuvat myös niiden tuotantosuunnasta. Viljatilojen ja perinteisten kotieläntilojen välillä on suuri ero. Juuri näissä tiloissa on niitä, joiden pitäisi saada jatkaa. Ne ovat kehittäneet ja investoineet tilaansa uudistuakseen.
Karhinen uskoo, että velattomat ja vähävelkaiset tilat selviävät, toki tuskaisan taipaleen kautta.
– Nähdään varmasti myös hallittuja tilojen lopetuksia. Maatalousyrittäjät luopuvat, kun heidän uskonsa loppuu.
Karhinen sanoo olevansa sillä tavalla suorasukainen ja ennen kaikkea realisti, että hänen ajatusmaailmansa mukaan tilojen hallitussa järjestyksessä tapahtuva loppuminen ei ole huono asia. Sitä voisi pitää jopa tavoiteltavana.
– Meidän pitäisi kaikin keinoin keskittyä panostamaan maatalousyrityksiin, joilla on osaamista, halua ja kykyä ottaa riskiä. Tällaisten tilojen varassa on huoltovarmuutemme.
Karhinen muistuttaa, että maassamme on paljon viljelijöitä, joille maatalous ei ole välttämätön toimeentulon lähde.
– On täysin perusteetonta tukea ja tukea tuotantoa ja investointeja, jotka ylläpitävät halvan raaka-aineen ylituotantoa. Ja sitten ihmetellään, miksi tuottajahintoja ei saada nostettua!
Karhinen tekee selväksi, ettei hän kannata maataloustukien kasvattamista – eikä kannattanut vuoden 2019 raportissaankaan.
– Teen yhden poikkeuksen. Jos viljelijä haluaa lopettaa tuotantonsa ja myy tai vuokraa peltonsa jatkavalle maatalousyrittäjälle, hänelle voitaisiin maksaa esimerkiksi viiden seuraavan vuoden tuet kerralla. Kyseessä olisi tilanpidon kunniallinen lopetus.
Huoltovarmuus säilyy jatkossakin
Reijo Karhinen ei ole huolissaan maamme huoltovarmuudesta ruuan suhteen.
– Yksittäisissä tuotteissa voi esiintyä tilapäisiä häiriöitä. Laajempaa huolta meillä ei ole näköpiirissä.
Karhinen muistuttaa, että maassamme on myös iso joukko osaavia ja riskiä sietäviä maatalousyrityksiä.
”Olennaista on kansallinen tuotantokyky”
Huoltovarmuuskeskuksen perustuotanto-osaston johtaja Jaakko Pekki kertoo, että Suomen elintarvikehuolto ja huoltovarmuus perustuvat edelleen pääsääntöisesti kotimaiseen raaka-aineeseen. Nykyinen noin 80 prosentin omavaraisuus on riittävä, mutta on otettava huomioon, että osa teollisuuden ja kaupan tarpeista on myös tuotteita, joita ei voida Suomessa tuottaa.
– Merkittävä alenema 80 prosentin omavaraisuudesta vaikeuttaisi elintarviketeollisuuden tuotantoedellytyksiä ja huoltovarmuutta. Tuotannon riittävä ylläpito edellyttää yhteiskunnan laajaa sitoutumista ja kriittisen infrastruktuurin varmentamista, materiaalisen huoltovarmuuden turvaamista, sekä taloudellisten toimintaedellytysten turvaamista koko arvoketjussa, Pekki tarkentaa.
– Aktiivisten maatalous- ja puutarhayritysten määrä on laskenut Suomessa merkittävästi kymmenen viime vuoden aikana, ja samansuuntainen kehitys tuntuu jatkuvan. Tähän mennessä tällä ei ole ollut olennaista vaikutusta tuotantoon, koska tilakoko on kasvanut ja tuotanto tehostunut. Kansainväliseen kilpailuun ja kehitykseen vastaaminen on ollut välttämätöntä sopeutumista tilanteeseen.
Pekki huomauttaa, että tarkkaa ja optimaalista tilojen lukumäärää on vaikea määrittää. Tärkeää sen sijaan on kansallinen tuotantokyky olemassa olevilla tiloilla. Suomessa onkin kyky tehokkaaseen ja laadukkaaseen tuotantoon kaikilla mittareilla.
– Tilojemme keskikoko on kasvanut, mutta se ei ole edelleenkään kansainvälisessä vertailussa kovin suuri. Pääsääntöisesti tilakoko on edelleen perheviljelmäkokoa suurimmillakin tiloilla erotuksena kansainvälisistä tehotuotannon ikävistä esimerkeistä.
Pekki muistuttaa, että huoltovarmuuteen vaikuttavia toimenpiteitä ja ratkaisuja tehdään paljon elinkeinoelämässä ja julkisen vallan toimesta, joihin huoltovarmuusorganisaatiolla ei ole toimivaltaa. Tällöin huoltovarmuuden yhdessä jaettu tilannekuva ja siihen liittyvät kannanotot ovat keskeinen työväline.
– Tuotannon ja tuotantokyvyn ylläpito edellyttää riittävää kannattavuutta. Vaikutukset voivat olla nopeita, jos tuotantoa joudutaan ajamaan alas, tai välillisiä ja hitaammin vaikuttavia investointien ja tuotannon kehittymisen alentuessa. Huoltovarmuuskeskus seuraa myös talouskehityksessä tapahtuvia ilmiöitä ja olemme tämän negatiivisen kehityksen riskit tuoneet tilannekuvatyössä esiin.
Pekin mukaan yhteiskunnallinen keskustelu on usein hyvin yksipuolista ja epäreilua tuottajien kannalta.
– Tämä luonnollisesti vaikuttaa nuorten tuottajien halukkuuteen jatkaa maataloustuotantoa. Yhteiskunnan päätöksenteossa on otettava huomioon myös kustannus- ja tuotantokykyvaikutukset. Päätöksiä on huolellisesti arvioitava suhteessa kansainväliseen kehitykseen ja erityisesti kilpailutilanteeseen Euroopan unionin sisämarkkinoilla, Pekki korostaa.
MATTI PULKKINEN
