Tuntuu vähän omituiselta joutua teititellyksi. Joskus sitä tapahtuu. Silloin muistaa, että omana kouluaikana vanhempia ihmisiä, joihin myös itse väkisin nykyään lukeudun, teititeltiin arkipuheessa ihan normaalisti.
Vanhempani teitittelivät vanhempiaan, mikä oli heidän ikäluokassaan yleistä. Se oli kurin aiheuttamaa, kunnioitustakin, lapsena jopa pelkoa. Luonnollisesti myös me seuraava sukupolvi teitittelimme isovanhempiamme, esimerkin ja kasvatuksen voimalla, mutta emme kuitenkaan enää omia vanhempiamme.
Nykykoululaiset sinuttelevat muitta mutkitta opettajia, ilman että opettaja muuta odottaisikaan. Tavat ovat täysin muuttuneet jo minunkin aikanani. 1960-luvulla olisi Ylöjärven yhteiskoulussa ollut sopimatonta sinutella opettajia ilman lupaa. Siskoni kertoi luokanvalvojan tehneen lukion viimeisellä luokalla sinunkaupat hänen luokkansa kanssa. Luonteva sinuttelu ei kuitenkaan sujunut, vaan pakkotilanteessa siskoni käytti jotain kiertoilmaistua. Teitittely oli syvään juurtunut.
Olen ymmärtänyt, että järjestyksen säilyttäminen nykyisessä peruskoulussa on haastavaa. Oppilaat käyttävät puhelimiaan, juttelevat keskenään ja jopa nukkuvat tunnilla. Otaksun, että suurin osa oppilaista käyttäytyy kunnolla, mutta ainahan on niin, että yksi mätä omena laatikossa pilaa helposti monta muutakin ympäristöstään. Mitkä ovat opettajan kurinpitomahdollisuudet, jos oppilas ei kerta kaikkiaan kuuntele puhetta? Kansakoulussa vietiin ulos luokasta, jos ei itse käskettäessä lähtenyt. Nyt joutuu varmaan oikeuteen, jos oppilasta hipaiseekaan.
Mietin kunnioitusta. Aikanaan Ylöjärvellä oli kirkkoherrana rovasti Jalmari Kahila. Hän teki pitkän uran, oli virassa Ylöjärvelläkin 25 vuotta. Muistan Pengonpohjasta noin vuodelta 1960 yhdet kinkerit, joihin minäkin koulun muiden oppilaiden mukana hiihtämällä menin. Seurakuntaa edustivat kinkereillä rovasti Kahila ja kanttori Kauhanen. Minä pienenä kansakoululaisena kunnioitin, ja varmasti pelkäsinkin, noita korkeita kirkonherroja niin, että vaivoin uskalsin katsoakaan. He olivat minun silmissäni arvoltaan jossain maankamaran ja Taiwaan puolivälissä.
Aina joskus huomaan automaattisesti teititteleväni jotakuta, tosin ikävuosien karttuessa yhä vähemmän. Se on opittua kohteliaisuutta, yleensä vierasta ihmistä kohtaan. Kohde voi olla myös itseäni huomattavasti iäkkäämpi tai sitten korkeassa asemassa. Tasavallan presidenttiä teitittelisin varmasti, mutta kansanedustajista en ole ihan varma, riippuisi varmaan henkilöstä ja tilanteesta. Ylöjärven nykyisiä pappeja olen kyllä nyt vanhempana sinutellut. Sinuttelu ei sulje pois kunnioitusta.
Henkilön, joka odottaa toisilta kunnioitusta, pitää käyttäytyä kunnioituksen arvoisesti. Jos opettaja on kovin kaveria oppilaiden kanssa, saattaa kunnioitus kärsiä. Hänen pitää osata asetta rajat, vaikka sinuttelu sinänsä olisikin hyväksyttävä puhuttelutapa. Tiedän henkilöitä, joilla on olemuksessaan arvovaltaa niin, että sen huomaa heti. Sitä vain on. Sellainen henkilö saa luokassa, ja samoin vaikkapa jossakin kokoushuoneessa, hälinän loppumaan pelkästään tulemalla ovesta sisään.
ARMI SAARELA
