Kotitalousvähennys on muodoltaan hyödyllisempi kuin monet muut verovähennykset – isot säästöt mahdollisia

01.02.2022 07:57

Kotitalousvähennyksen korvausprosentti nousi tuntuvasti tämän vuoden alusta hoiva- ja hoitotyön osalta. Kotitalousvähennystä kannattaa kuitenkin edelleen käyttää myös moneen muuhun kotona tehtävään remonttiin tai palveluun.

Kotitalousvähennys otettiin ensimmäisen kerran käyttöön vuonna 1997 ja vuonna 2001 se laajennettiin koko maahan. Tämä verohelpotus on jo melko hyvin vakiintunut suomalaisten käyttöön.

Kun ostat palveluja kotiin tai vapaa-ajanasunnolle, voit vähentää osan kuluista verotuksessasi kotitalousvähennyksenä. (Kuva: Pixabay)

– Kotitalousvähennys on yleisesti aika hyvin ihmisillä tiedossa ja sitä käytetään melko laajasti. Viime vuonna kotitalousvähennystä haki noin 440 000 henkilöä, mikä on jo oikeasti iso määrä, Veronmaksajain Keskusliiton pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola kertoo.

Kotitalousvähennyksen suurin hyöty tulee siitä, että vähennys tehdään suoraan veroista. Monet muut helpottavat vähennykset lasketaan ansiotuloista ennen verotusta, jolloin vähennyksen hyöty jää sen saajalle pienemmäksi. Kotitalousvähennys siis alentaa täysimääräisenä ansio- ja pääomatulojen verojen summaa.

Silti yhä edelleen moni teettää kotonaan töitä tai hankkii kotiinsa palveluja, joista saisi kotitalousvähennystä.

– Kotitalousvähennyksen merkittävyys ei ole aina kovin hyvin ihmisten hallussa. Varsinkin vähennykseen melkein vuosittain tehtävät muutokset eivät aina kantaudu ihmisten tietoon. Näistä asioista ei lähetetä kotiin lappuja vaan tiedotus jää median ja Veronmaksajain Keskusliiton varaan, Kirkko-Jaakkola toteaa.

Kotitalousvähennys voi helpottaa omakotitalon maalaustöistä koituvaa taloudellista taakkaa. (Kuva: Pixabay)

Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä nousi vuoden alussa 60 prosenttiin ja enimmillään 3 500 euroon. Aikaisemmin kotitalousvähennystä on voinut saada 40 prosenttia työn osuudesta ja korkeintaan 2 250 euroa. Enimmäismäärän vähennystä voi saada, jos teettää joko kotitalous-, hoiva- tai hoitotyötä tai luopuu öljylämmityksestä. Perusremonttien kohdalla kotitalousvähennys säilyi entisellään.

– Korotus on todella merkittävä. Esimerkiksi jos tilaat kotiisi tuhannella eurolla siivousta, maksat siitä 200 euroa vähemmän kuin viime vuonna, Kirkko-Jaakkola vinkkaa.

Hänen mukaansa tyypillisimmät kotitalousvähennyksen käyttäjät ovat työssäkäyviä henkilöitä, jotka tilaavat palveluja kotiinsa.

– Toki viime aikoina myös eläkeläiset ovat oppineet käyttämään kotitalousvähennystä, Kirkko-Jaakkola sanoo.

Kotitalousvähennyksen hyödyntäminen on kohtalaisen helppoa. Sen ympäriltä on pyritty vähentämään byrokratiaa.

– Ensimmäisellä kerralla pitää nähdä pieni vaiva ja selvittää esimerkiksi yrityksen y-tunnus ja joitain muita tietoja, mutta sen jälkeen vähennyksen hakeminen käy helposti, pääekonomisti Kirkko-Jaakkola toteaa.

Näin kotitalousvähennys toimii

Kotitalousvähennys on verovähennys, jota voi hyödyntää omassa kodissa ulkopuolisella teetettäviin tavanomaisiin mutta maksullisiin kodin töihin. Vähennyksen alaisia töitä voivat olla esimerkiksi kodin siivouspalvelut ja vaatehuolto, lasten tai vanhusten hoito, puutarhatyöt, ikkunanpesu, huoneremontit tai talon maalaus.

Itse tehdystä työstä ei myönnetä kotitalousvähennystä ja ainoastaan paikan päällä tapahtuva työ on oikeutettu vähennykseen. Vähennys voidaan myöntää vain yksityishenkilöille, mutta vähennystä voi hakea myös omien vanhempien tai isovanhempien puolesta.

Jos ikkunanpesu ei houkuttele, voi kutsua ulkopuolisen pesijän ja kuitata osan pesijän palkasta kotitalousvähennyksellä. (Kuva: Pixabay)

Kotitalousvähennys on tarkoitettu vain henkilökohtaisessa käytössä oleviin asuntoihin. Sijoitusasunnoissa tehtävät työt eivät ole oikeutettuja kotitalousvähennyksiin. Kotitalousvähennystä voi hyödyntää kuitenkin esimeriksi vapaa-ajan asunnolla.

Vuosittainen maksimivähennys voi koostua joko yksittäin kotona suoritettavasta palvelusta tai niiden yhdistelmistä. Kotitalousvähennys on aina henkilökohtainen. Esimerkiksi puolisot voivat hakea erikseen vähennystä, jolloin sen hyöty voi kaksinkertaistua.

Kotitalousvähennys lasketaan työn arvonlisäverollisesta hinnasta. Vähennystä saa vain työn osuudesta, eli esimerkiksi työsuoritukseen käytetyt tavarat ja koneet sekä mahdolliset matkakulut eivät lukeudu vähennyksen piiriin.

Kotitalousvähennykseen kuuluu aina kiinteä hakijan omavastuuosuus. Kotitalousvähennyksen omavastuu on 100 euroa riippumatta verovähennyksen suuruudesta.

Oman koitalousvähennyksen voi laskea verohallituksen verkkosivuilla toimivassa kotitalousvähennyslaskurissa.