Avi: Torikampanjointia ei ole kielletty, kunhan se on kokoontumis- ja tilojenkäyttörajoitusten mukaista

14.01.2022 10:00

Aluevaalien kampanjoinnissa ja äänestyspisteissä on huomioitava kokoontumisrajoitukset ja tilojen käyttörajoitukset, aluehallintovirasto (avi) muistuttaa.

Tammikuun aluevaalien varsinainen äänestyspäivä on sunnuntaina 23. tammikuuta. Ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 12. tammikuuta ja se kestää kotimaassa 18. tammikuuta saakka.

Pirkanmaalla on parhaillaan voimassa kokoontumisrajoituksia ja rajoituksia erilaisten tilojen käyttöön. Sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty 21. tammikuuta saakka.

– Aluehallintovirastot eivät ole kieltäneet torikampanjointia tai muutakaan vaalikampanjoihin liittyvää toimintaa, kunhan se on voimassa olevien kokoontumis- ja tilojenkäyttörajoitusten mukaista, aluehallintovirasto tiedottaa.

Kokoontumisrajoitukset koskevat yleisötilaisuuksia, myös vaalikampanjoiden osalta. Yleisötilaisuuksia ovat esimerkiksi erilaiset vaalituvat ja -teltat, joihin kutsutaan ihmisiä keskustelemaan.

– Esitteiden tai tuotteiden jakaminen satunnaisille ohikulkijoille ei ole yleisötilaisuus, mutta ohikulkijoiden ohjaaminen rajattuun tilaan lähekkäin on, aluehallintovirasto linjaa.

Aluehallintovirasto suosittaa vahvasti erilaisten keskustelu- ja tapaamistilaisuuksien järjestämistä etänä esimerkiksi internetin välityksellä.

Ennakkoäänestys ja äänestys vaalipäivänä eivät ole yleisötilaisuuksia, jolloin niitä eivät koske aluehallintoviraston kokoontumisrajoitukset.

Ennakkoäänestys on aluehallintoviraston mukaan mahdollista myös kauppakeskuksissa.

– Ennakkoäänestys ei ole sellaista huvi- ja virkistystoimintaa, jonka osalta kauppakeskusten yleiset tilat on muutoin suljettu, avi toteaa.