Kuljussa hehkui uutena vuotena yli sata jäälyhtyä – katso kuvat tunnelmallisesti valaistusta kylätiestä

03.01.2022 12:00

Kuljulaiset jäädyttivät viime viikolla urakalla jäälyhtyjä, jotta kylän läpi kulkeva Pohjantie saataisiin valaistua uudeksi vuodeksi noin puolen kilometrin matkalta.
Kynttilöitä valmistui Pohjantien varteen yhteensä 122 kappaletta. (Kuvat: Kaisa Heino os. Heikkilä)

Lyhtyjä valmistui uudeksi vuodeksi kylätien varteen kaikkiaan 122 kappaletta, ja tunnelmallinen kuja ulottui Vikelän myllyn tienoolta läheiselle Anttilan tilalle saakka.

Jäälyhtytempaus oli kuljulaisnaapuruston yhteisponnistus, joka sai ideansa Kuusamon Käylän kylästä. Siellä paikalliset ovat jo useamman vuoden valaisseet kyläteitä sadoilla jäälyhdyillä, joita valmistui täksi uudeksi vuodeksi kaikkiaan 700 kappaletta.

Kuljun lyhtyprojektiin osallistuneet kyläläiset Kaisa Heino os. Heikkilä ja Marja Erkkilä kertoivat aiemmin Ylöjärven Uutisille, että tavoitteena oli jäädyttää uudeksi vuodeksi vähintään 120 lyhtyä. Torstaihin mennessä lyhtyjä oli jäätynyt yhteensä 90 ja loput 32 lyhtyä valmistuivat perjantaiksi.

Lue myös: Sisarukset Frans ja Vilma ja muut kuljulaiset ovat tehneet urakalla jäälyhtyjä, joilla kylätie valaistaan – Uutena vuotena Pohjantie loistaa satojen metrien matkalta

Lyhtykuja kulki valaistulta Anttilan tilalta Vikelän myllyn suuntaan noin puolen kilometrin matkan.
Naapuruston yhteinen tempaus sai ideansa Kuusamon Käylän kylästä, jossa paikalliset ovat vuosittain valmistaneet jäälyhtyjä kyläteitä valaisemaan.