Sisarukset Frans ja Vilma ja muut kuljulaiset ovat tehneet urakalla jäälyhtyjä, joilla kylätie valaistaan – Uutena vuotena Pohjantie loistaa satojen metrien matkalta

30.12.2021 19:00

Ylöjärven Kuljun kylässä sytytetään uutena vuonna vähintään 120 jäälyhtyä, joilla valaistaan tunnelmallisesti Pohjantien kylätie. Tempaus on kuljulaisnaapureiden yhteisponnistus, joka sai alkunsa viime viikon sunnuntaina.
Marja Erkkilä (vas.), Kaisa Heino, Frans Erkkilä ja Vilma Erkkilä ovat tehneet viime päivinä urakalla jäälyhtyjä, jotka odottavat talonkulmalla pressun päällä siirtymistä viereiselle Kuljunlahdentien raitille.

Kuljun kylässä asuvat sisarukset, neljävuotias Frans ja kaksivuotias Vilma Erkkilä raahaavat perjantaina jäälyhtyjä lumikolan ja pulkan kyydissä. Mummunsa Marja Erkkilän ja samalla kylällä asuvan Kaisa Heinon  kanssa he ovat valmistaneet yhteensä jo toistakymmentä jäälyhtyä, joita on tarkoitus asettaa Pohjantientien reunoille.

– Näistä olisi tarkoitus tehdä uutena vuotena lyhtykuja Vikelän myllyltä tuohon läheiselle Anttilan tilalle saakka. Tietä valaistaan lyhdyillä kaikkiaan 550 metrin matkalta, Heino kertoo.

Nelikon lisäksi lyhtyjen valmistukseen on osallistunut useampi muukin naapuri Kuljusta. Tavoitteena on saada tienposkeen vähintään 120 lyhtyä, joista 90 oli valmistunut torstaihin mennessä.

– Yhteensä niitä on 150, jos kaikki lyhdyt jäätyvät. Lauha keli vähän yllätti meidät, eli saa nähdä, miten loput lyhdyt jäätyvät perjantaihin mennessä, Marja Erkkilä pohtii.

Frans Erkkilä on vastannut reikien naputtelusta lyhtyihin. Sisko Vilma on ollut myös reipas apuri.

Idea lähti Kuusamon Käylän kylästä

Idea lyhtykujasta syntyi viime viikon sunnuntaina, kun Heino oli lueskellut netistä uutista Kuusamon Käylän kylästä, jossa paikalliset ovat jo useamman vuoden valaisseet kyläteitä sadoilla jäälyhdyillä. Tänä vuonna lyhtyjä valmistui kaikkiaan 700 kappaletta.

– Linkkasin uutisen naapureiden yhteiseen Whatsapp-ryhmään ja sanoin, että tehdääs mekin tuommoinen rata ja laitetaan paremmaksi. Ihan tuohon Kuusamon lukuun ei nyt tällä aikataululla päästy, Heino nauraa.

Naapurit kerääntyivät kokoustamaan yhteisestä projektista tämän viikon maanantaina ja pöytään nuijittiin, että jokainen talous valmistaa 15 lyhtyä. Erkkilän perheessä hihat laitettiin heilumaan heti – ämpäreitä nimittäin löytyi runsaasti mummulasta.

– Varastosta löytyi 19 ämpäriä, eli kyllä Suomi on ämpärikansan luvattu maa. Kaikki ämpärit ovat säilyneet lyhtyjen teossa ehjänä, Marja Erkkilä toteaa.

Sisarukset kuljettavat jäätyneitä lyhtyjä Kuljunlahdentielle kätevästi lumikolan ja pulkan kyydissä.

 

Ohje: Näin teet jäälyhdyn ämpärissä

Tarvikkeet: ämpäri (myös perinteinen pyöreä kakkuvuoka käy), vettä

  • Laita ämpäriin vettä. Älä laita ämpäriä aivan täyteen, jotta muovi ei halkea jäätyessään.
  • Halutessasi voit sekoitaa veden joukkoon elintarvikeväriä, havuja tai vaikkapa kukkia, jotka tuovat jäätyneelle lyhdylle kauniin ilmeen.
  • Nosta ämpäri yöksi ulos pakkaseen jäätymään. Vesi jäätyy ensin reunoiltaan, eli jäälyhdyn keskellä pitäisi olla aamulla kohta, jossa on vielä sulaa vettä.
  • Käännä ämpäri ylösalaisin. Tee se mieluiten pehmeällä hangella, jottei lyhty halkeaisi irrotessaan.  Jos lyhty ei irtoa itsestään, kaada käännetyn ämpärin päälle lämmintä vettä.
  • Koputa varovasti reikä jäälyhdyn yläosaan (eli siihen kohtaan joka oli ämpärin pohjalla) ja kaada vesi ulos.  Suurenna reikää sen verran, että pystyt laittamaan lyhtykynttilän jäälyhdyn sisälle.

Lähde: Martat

Kuljunlahdentietä valaistaan kaikkiaan 550 metrin matkalta. Tavoitteena on valmistaa uudeksi vuodeksi vähintään 120 jäälyhtyä.