Räikänpuisto on koronatalven helmi ja ulkoilijan paratiisi

Räikän ulkoilualueen latu kiertää 1,6 kilometrin matkan. Noin 80-metrinen pulkkamäki alkaa Vanhan Räikän nurkalta. (Kuva: Jani Saarenpää)
Räikänpuiston 1,6 kilometrin mittainen hiihtolatu ja noin 80-metrinen pulkkamäki valmistuivat joulukuun ensimmäisellä viikolla. Hiihtäjät, pulkkailijat ja avantouimarit ovat löytäneet tiensä puistoon enenevässä määrin. Kävimme viime viikolla katsomassa mitä kaikkea puistossa puuhataan.

 

Viime viikon pakkasissa Räikällä sai hiihdellä rauhallisissa merkeissä. Pakkasten lauhduttua ladulla on ollut enemmän vilskettä. (Kuva: Sanna Hillberg)

– Kaikkien pitäisi ladulle mahtua. Sopu sijaa antaa, sanoo kaupungin työmaapäällikkö Jyrki Tanhuanpää, ja toteaa samaan hengenvetoon, että hienoa seurata, kun ihmiset liikkuvat puistossa.

Hiihtolatu on hiihtäjien ilmaisessa käytössä ja sen kiertosuunta on merkitty. Latu huolletaan päivittäin, sillä se kuluu kovassa käytössä.

Räikän huoltorakennuksen pukuhuoneet ja vessat ovat avoinna arkisin lähinnä henkilökunnan työaikoina, mutta myös avantosaunan ollessa auki. Tanhuanpää kertoo, että ensi vuonna pukuhuoneisiin on tulossa sähkölukot, jolloin niiden aukioloa pystytään paremmin aikatauluttamaan. Ylöjärven Ryhdin ylläpitämä avantosauna on avoinna maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 12–20 ja lauantaisin klo 11–20. Avantosaunaan pääsee neljän euron hintaan.

Iltaisin myös kaupungintalon parkkipaikat ovat yleisessä käytössä ja sieltä pääsee näppärästi ladulle.

Kylmää pelkäämättömät voivat käyttää rannan pukukoppeja myös talvipakkasilla. Huoltorakennuksen pukuhuoneet ja vessat ovat avoinna parhaiten päiväsaikaan sekä avantosaunan ollessa avoinna. (Kuva: Sanna Hillberg)

Ei vielä jäille

Vaikka Keijärvellä on jääpeitettä, kaupungilla ei ole toistaiseksi suunnitelmia tehdä jäälle latua, eikä kaupunki seuraa jäätilannetta.

– Jos teemme sinne latua, kun on oikein kunnolla lunta, niin seuraamme jäätilannetta, mutta nyt emme, toteaa Tanhuanpää.

Paloesimies Jyrki Valkama Teivon paloasemalta muistuttaa, että jäät ovat edelleen heikkoja. Jäälle ei pidä mennä ilman asianmukaista varustusta, ja erityisesti virtapaikkoja on syytä varoa.

Teivon palomiehet olivat tiistaina auringonlaskun aikaan harjoittelemassa Räikän avannossa yhtä perustyötehtäväänsä eli pintapelastusta. Paloesimies Jyrki Valkama muistuttaa, että jäälle mennessä on syytä käyttää maalaisjärkeä. (Kuva: Sanna Hillberg)

Ilkivaltaa ladulla

Viikonloppuna ladulla tehtiin ilkivaltaa, kun siellä ajeltiin kahdella traktorimönkijällä sekä mopolla. Ladulle tuli tämän seurauksena uria, joita jouduttiin paikkailemaan. Tanhuanpään mukaan ilkivallan tekijät on tunnistettu ja poliisi tutkii asiaa.

Kuvagalleria:

Viime viikon alkupuolella Räikänpuistoa koristi vielä suuri ”tykkilumitunturi”. (Kuva: Sanna Hillberg)
Noel Wahlroos, 4, oli tullut suoraan päivähoidosta pulkkamäkeen äitinsä Emilia Wahlroosin kanssa. Mäenlaskun jälkeen ihmeteltiin isoa ”lumivuorta”. (Kuva: Sanna Hillberg)
Seppo Anttila pulahti noin nolla-asteiseen veteen. Hän on käynyt avannossa kaksi–kolme kertaa viikossa siitä lähtien kun Räikän avantosauna jälleen avattiin. Mies kulki avantoon paljasjaloin ja suunnitelmissa oli uimatossujen hankinta. (Kuva: Sanna Hillberg)
Kuivapuvut pitivät paloesimies Jyrki Valkaman (oik.) ja palomiehet Tuomas Vakkilan (keskellä) ja Matti Huovisen lämpiminä hyytävän kylmässä vedessä. (Kuva: Sanna Hillberg)
Helena Mäkinen kiersi ladun perjantaina seitsemän kertaa. Liikunnallinen nainen kiitteli ladun ylläpitoa ja sopivia mäkiä. ”Huippuhyvä paikka etenkin korona-aikana”, hän totesi. (Kuva: Sanna Hillberg)
Helsinkiläinen Isto Tuohimäki oli kyläilemässä Ylöjärvellä ja löysi tiensä Räikän pulkkamäkeen lumiskeittilaudan kanssa, joka oli käytössä ensimmäistä kertaa. ”Helkkarin makeat puitteet”, hän luonnehti ulkoilualuetta. (Kuva: Sanna Hillberg)
Onni Tuomi, 5, viiletti perjantaina pulkkamäkeä alas. Hän on käynyt Räikällä isänsä Sami Tuomen kanssa jo useamman kerran tänä talvena. Kesäisin perhe viihtyy Aron uimarannalla. Sami-isä kertoi olevansa tyytyväinen siihen miten kaupunki on satsannut Räikän alueeseen. (Kuva: Sanna Hillberg)