Erik Nickull: ylöjärveläisrumpali Sibelius-lukion JouluShowssa

03.12.2021 13:00

Siivikkalasta lähtöisin oleva Erik Nickull on Sibelius-lukion JouluShown rumpali. (Kuva: Ville Laine)
Sibelius-lukion perinteinen JouluShow nähdään Ylöjärven Urheilutalolla keskiviikkona 8.12. Tulevaisuuden huippumuusikot tuovat Ylöjärvelle visuaalisesti näyttävän musiikkispektaakkelin.

Yksi muusikoista on Siivikkalasta kotoisin oleva rumpali Erik Nickull, 18, joka opiskelee Sibelius-lukiossa kolmatta vuottaan. Huolimatta siitä, että lapsuudenperheestä ei löydy muita muusikoita, Nickull on viihtynyt rumpujen takana 3-vuotiaasta lähtien.

– Tuli jokin into, että haluan soittaa rumpuja. Se tuli ihan omasta halusta. Siitä asti olen jotain hakannut, ja siitä se on kehittynyt, Nickull kertoo.

Nuoren miehen tavoitteena on valmistua ammattimuusikoksi lukion ja armeijan jälkeen. Suunnitelmissa on luoda uraa freelance-pohjalta.
– Minulla ei ole kauheaa intoa perustaa omaa bändiä tai tehdä omaa musiikkia.

Rock-musiikki on genreistä läheisin. Sähkökitaraa ja bassoa hän soittaa kavereiden kanssa ”puhtaasti harrastusmielessä”.

Nickull kävi peruskoulun Svenska Samskolanissa Tampereella ja lähti heti sen jälkeen opiskelemaan Sibelius-lukioon Helsinkiin.
– Päiväkodista ysiluokkaan asti olen ollut ruotsinkielisessä. Kun opetus vaihtui kokonaan suomen kieleen, se oli jännä vaihdos, mutta ei siinä ollut mitään ongelmia.
Muutto pääkaupunkiin ei hermostuttanut, sillä koulussa oli tuttuja musiikin harrastajia.
– Yksin eläminen vähän jännitti. Toisaalta maiseman vaihdosta odotin paljon. Helsingissä on uusia mahdollisuuksia ja paljon laajempi musiikin kenttä.

Von Hertzen Brothersien matkassa

Koronavuoden jälkeen musiikkikuviot ovat jälleen käynnissä. Tänä syksynä Nickull on ollut mukana Von Hertzen Brothers -yhtyeen 20-juhlavuotiskiertueella, jossa on huolehtinut rumputeknikkona Sami Kuoppamäen rummuista. Hän soittaa tarvittaessa soundcheckit ja on mukana roudaamassa.
– Se on ollut tosi hauskaa. Olen ollut heidän mukanaan jo kolme vuotta.

18-vuotias Erik Nickull on jo kolmatta vuotta mukana Von Hertzen Brothersien keikoilla. (Kuva: Ville Laine)

Nickull oli niin kiinnostunut alasta, että rohkaistui 14-vuotiaana kysymään bändiltä erään keikan jälkeen pääsisikö tutustumaan ja roudaamaan heidän keikoilleen.
– Halusin tarkemmin päästä katsomaan mitä kulisseissa tapahtuu. Olen aina ollut tosi kiinnostunut soittokamoista, että millä eri rumpalit vetävät. Se oli yksi syy päästä lähemmäs katsomaan.
Samalla hän pääsi tutustumaan suurimpaan esikuvaansa rumpali Sami Kuoppamäkeen ja siihen miten tämä työskentelee.

Kaksi rekallista varusteita

4.12. starttaava Sibelius-lukion JouluShow on kiertänyt Suomea 2000-luvun alusta lähtien, ja se kasvanut vuosi vuodelta.
– Olin lukion ykkösellä 2019 ja roudarina kiertueella. Meillä oli yksi täysperävaunullinen rekka laitteistoa ja yksi bussillinen ihmisiä. Nyt meillä on kaksi täysperävaunullista rekkaa ja saman verran ihmisiä.

Nickull odottaa kiertueesta ikimuistoista ja vähäunista elämystä, kun kiertue vierailee puolentoista viikon aikana kymmenellä paikkakunnalla.
– On tosi hieno tulla Ylöjärvelle. On hauska näyttää kavereille, että tämä on kotikaupunkini.