Puhuin ystäväni kanssa puhelimessa. Juteltiin siitä, että olemmeko jostain toisillemme kateellisia, ja mitä osa-aluetta toisen elämästä emme ottaisi, vaikka miten tyrkytettäisiin. Ystäväni ei halunnut mitään maallisesta omaisuudestani, mutta kadehti tätä: ”Sä suuntaat kaiken sun energian sellaisiin asioihin, jotka on sulle tärkeitä.”
Enpä ole tullut ajatelleeksi, mutta onhan se likipitäen noin. Tulin tuosta lausumasta ihan hirvittävän onnelliseksi ja ylpeäksi. Niin onnelliseksi, että olen ajatellut sitä joka päivä viikon ajan ja niin ylpeäksi, että on pakko saada tuo nyt julistettua paikallislehdessäkin.
Toisen ihmisen kehuminen ja ylipäätään positiivisen palautteen antaminen pitäisi ottaa päivittäiseksi rutiiniksi. Tämä ei olisi pakonomainen ja tylsä rutiini ollenkaan. En tarkoita mitään tyhjää amerikkalaistyylistä (anteeksi amerikkalaiset) imartelua. Tarkoitan sitä, että avaat suusi sillä hetkellä, kun päähäsi aidosti lyö ajatus, että onpa tuo ihminen taitava, kaunis, rohkea, helposti lähestyttävä, miellyttävä, viisas, kärsivällinen, avulias… Sano se.
Kehuttavaahan löytyy kyllä. Itse mietin usein, että onpa hirmu hyvä kirja, kun ehdin, niin katson löytäisinkö kirjoittajan yhteystiedot. Laittaisin palautetta. Mutta vaikka suuntaan energiani sellaisiin asioihin, jotka ovat minulle tärkeitä, niitä tärkeitä asioita on niin paljon, että tällaiset ”pienet” äkkiä unohtuu.
On aika monta palautetta laittamatta ja kehua lausumatta, kun ei ole sattunut olemaan juuri sopivasti koneen tai puhelimen äärellä, saati naamatusten ihailuni kohteen kanssa. Olen viimeksi antanut positiivista palautetta puutarhalle, jonka kirsikkatomaatit maistuvat mummolan navetan seinustalla kasvaneille. Sitä ennen kehuin nuorta somevaikuttajaa. Sitä ennen? En edes muista.
Miettikää, miten pitkälle yksi ystävällinen ja kannustava lause voi kantaa? Ei vain sen ihmisen elämässä, jolle se lausutaan. Kun valaiset yhden ihmisen, tuo ihminen saattaa sillä samalla energialla valaista vielä toisen ja ehkä kolmannenkin. Toinen ja kolmas hyvällä tuulella ollessaan vielä levittävät sen hyvän tuulensa neljänteen ja viidenteen, ja tästä osaavat matemaattisimmat jo laskeakin, että lisääntyykö hyvä mieli vai pysyykö se vakiona.
Tämähän on hirvittävän kliseinen ajatus ja sanottu jo sadoilla eri tavoilla. Että positiivisuus ei maksa mitään, ja siksi sitä on hyvä kylvää ympäriinsä. Ja että yksi kannustava sana voi muuttaa ihmisen elämän. Ja että kaikki hyvä, mitä lähetät maailmalle, palaa takaisin luoksesi. Aika moni muu on siis keksinyt tämän jo ennen minua tai sinua. Miksi se ei sitten juurikaan näy arjessa? Miksei se juurikaan näy maailmassa? Pitäisi varmaan alkaa ihan vaan hommiin, ja kokeilla, jos se alkaisi näkymään!
