Perjantaina uimahallilla suosittu kuutamouinti! – Luvassa tunnelmavalaistusta, kuutamokuvia ja bändi

Kuutamouinti järjestetään Ylöjärven uimahallilla perjantaina 5. marraskuuta.
Kuutamouintia vuonna 2019. Bändinä Unikia. (kuva: Eveliina Rosenström)

Viime vuonna kuutamouinti jäi koronan tähden väliin, mutta tänä vuonna siitä pääsee nauttimaan perjantaina 5.11. kello 19.30-21.

Liikunnanohjaajat Jaana Heikkilä ja Eveliina Rosenström kertovat, että kuutamouinti järjestetään nyt neljättä kertaa, ja että tapahtuma on ollut aina kovin suosittu.

– Vedessä olemisen ei tarvitse olla pelkkää uimista. Siihen voi yhdistää myös tapahtumia, joissa saa nauttia vaikkapa kulttuurista, musiikista ja kuutamosta. Meillä on kuutamouinnissa iso valkokangas, johon heijastetaan kuutamokuvia. Muuten tila on hämärä, ja käytössä on erilaisia valoja, joilla luodaan tunnelmaa.

Tällä kertaa tapahtuman bändinä on Jenni Mustajärvi duo.

– Nokialainen Jenni Mustajärvi on nouseva tähti, joka on raivannut tiensä artistien kärkeen. Olli Anttila taas on ylöjärveläinen tuottaja ja biisintekijä.

Uimahallin kuutamouinnissa esiintyy tällä kertaa Jenni Mustajärvi duo.

Ei pikkulapsille

Kuutamouinti alkaa tavallisen uintiajan jälkeen kello 19.30, ja sisään pääsee normaaliuimahallimaksulla.

Mukaan ovat tervetulleita aikuiset ja nuoret, mutta eivät pikkulapset, sillä tapahtuman aikana on tarkoitus uida tai vesijuosta. Ponnut ja lastenallas eivät ole käytössä, jotta melua ja häiriötä ei syntyisi.

Helmikuussa leffailta

Liikunnanohjaajat haluavat järjestää uimahallilla erityyppisiä tapahtumia esimerkiksi siksi, että käyttäjäkuntaa saadaan laajennettua.

Tapahtumia järjestetään erityisesti lomaviikoilla. Ensi vuoden helmikuussa uimahallilla järjestetään jotakin aivan uutta:

–  Heijastamme leffaillassa isolle valkokankaalle leffoja. Myös koko urheilutalo pyörii tällöin nuorille suunnatun ohjelman ympärillä.

Kuutamouintia vuonna 2019. (kuva: Eveliina Rosenström)