Kuka on se, joka rauhoittaa neulakammoisen lapsen, kuuntelee sairaan valitusta hermostumatta, avustaa lääkäriä numeroa tekemättä, tyynnyttää hätääntyneen dementikon, venyy omien työvuorojensa suhteen lähes mahdottomuuksiin, hoitaa meitä kanssaeläjiä kehdosta hautaan kaikissa kuviteltavissa olevissa tilanteissa ja pystyy tekemään sen kaiken hermojaan menettämättä?
Sairaanhoitajahan se on.
Aikanaan sanottiin ”sisar hento valkoinen”, mutta siinä ei mikään ainakaan enää pidä paikkaansa. 1. Hoitajina on myös miehiä. 2. Parempi olisi, jos hoitajalla olisi hauista, nostelemaan joutuu varmaan ihan tarpeeksi, vaikka apuvälineitä onkin kehitetty. 3. Hoitajien asut ovat yleensä ihan muita kuin valkoisia.
Olin vähän aikaa sitten pienessä leikkauksessa Ylöjärven terveyskeskuksessa. Kaikki meni hyvin. Toivon ja oletan olleeni potilaana siitä helpommasta päästä. Homma venähti silti yli sille varatun ajan ja toimenpidehuoneen aikataulu jäi jälkeen suunnitellusta. Lääkäri lähti, minä siivosin itseni pois jaloista ja sairaanhoitaja jäi putsaamaan leikkauspetiä.
Uskon olevani oikeassa, kun sanon, että pidetään varmaan itsestään selvänä, että hoitaja korjaa jäljet, on kello mitä tahansa, ruokatauko pitämättä tai työvuoro loppumassa. Siitä ei vaan voi lähteä.
Tiedotusvälineiden mukaan nyt korona-aikana sairaanhoitajapula on lisääntynyt. Sijaisia on vaikea saada. Hoitajat palavat loppuun ja hakeutuvat muihin töihin. En ihmettele. Olen itse ollut osan työurastani tehdastöissä. Sielläkin tehtiin kolmivuorotyötä, mutta siitä sai kunnon palkan. Siellä myös tiesi työvuoronsa melko varmasti pitkälle eteenpäin. Jos olisi tullut jokin ennakoimaton väkivajaus, eikä olisi voitu pyörittää tehdasta viikkoon, tuskin kukaan olisi kuollut. Mutta yritetäänpä sulkea sairaala.
Luin erään asiantuntijan pohdintaa siitä, miksi sairaanhoitajien palkka on alhainen. Hän kirjoitti syyn olevan ammatin korkea arvostus. Arvostus on hänen mukaansa tavallaan osa palkkaa. Kuka nielee tuon kakistelematta? Sen myönnän, että sairaanhoitajien työ on arvostettua, mutta onhan paljon sellaisiakin arvostettuja töitä, myös terveydenhuollon piirissä, joista saa kunnon korvauksen.
Tuo asiantuntija voi olla osin oikeassa, koska, toisinpäin ajatellen, on töitä, joista maksetaan hyvin, mutta joita ei niinkään arvosteta. Esimerkiksi otan vaikkapa sen itse tekemäni tehdastyön. Ei sitä kovinkaan korkealle arvostettu, mutta palkkaa maksettiin ihan kunnolla. Tuohon arvostus- tai palkansuuruuskysymykseen voi vaikuttaa myös, tarkoitetaanko julkista vai yksityistä sektoria.
Päädyn ajatusketjussani siihen, että hoitotyötä tekevä pitää työstään ja haluaa tehdä sitä, kunhan jotain maksetaan. Hoitajan ammattiin hakeutuneilla on varmaan vahvempi velvollisuudentunto kuin ihmisillä keskimäärin.
Peiliin katsoessaan kukin meistä näkee siellä potentiaalisen ehdokkaan terveydenhuollon resurssien suurkuluttajaksi milloin tahansa, ehkä jo lähitulevaisuudessa. Kukaan ei koskaan voi tietää. Minusta olisi helpompi ajatella hoidettavaksi joutumista, kun tietäisin, että hoitajat saavat työstään kunnon korvauksen, eivät näänny työtaakkansa alle ja että heitä on tarpeeksi.
ARMI SAARELA
