Sähköpotkulauta on näppärä menopeli, mutta onnettomuusherkkyyden huomaa heti ensimmäisellä ajokerralla

25.09.2021 11:07

Lauta alle ja menoksi.

Kääk, uskaltaako nelikymppinen hypätä kylmiltään huristelemaan sähköpotkulaudalla? Uskaltaa, mutta muutama asia ajossa kannattaa huomioida.  

Sähköpotkulaudat – uhka vai mahdollisuus? Päätin ottaa asiasta selvää. Testiajoon valikoitui Pure–merkkinen sähköpotkulauta mallia X3. Laudan maksiminopeus on 25 kilometriä tunnissa. Heti ei uskalla lähteä muun kevyen liikenteen joukkoon, joten päätän harjoitella kotikadulla. Polkupyöräkypärä päähän ja menoksi.

Laudassa on kolme nopeustasoa: hidas, keskinopea ja nopea. Nopeus valitaan laudasta värikoodin – valkoinen, keltainen, punainen – avulla. Hitaalla nopeudella nopeus nousee maksimissaan 10 kilometriin tunnissa, ja meno on täysin hallittavaa heti ensimetreistä alkaen.

Vauhtiin pääsee ohjaustangossa oikean käden puolella olevaa säädintä painamalla. Kun säädintä ei paina, vauhti hidastuu. Jarruttaa voi myös ohjaustangossa vasemman käden puolella olevaa säädintä painamalla. Takarenkaan päällä on lisäksi manuaalinen jarru, jonka avulla voi hätätilanteessa jarruttaa.

Dekki eli se osa, jossa seisotaan, on tässä mallissa aika kapea, mutta kyydissä pysyy silti hyvin ja tasapainoon on helppo päästä. Lauta tärisee asfaltilla jonkin verran jo hitaassakin vauhdissa.

Keskinopealla tasolla vauhti kiihtyy enimmillään 20 kilometriin tunnissa. Vauhti alkaa – ainakin aloittelijan mielestä – tuntua aika kovalta noin 18 tai 19 kilometritunnin nopeudella. Nopein eli 25 kilometritunnin vauhti tuntuu tottumattomasta jo aivan liian nopealta.

Kuvassa testiajo käynnissä Kangasalan Liutussa.

Tarkkana muun liikenteen ja rotvallin reunojen kanssa

Sähköpotkulaudan peruskäsittelyn oppii nopeasti, ja päätän siirtyä lähialueen kevyen liikenteen väylille. Muun kevyen liikenteen kanssa saa olla tarkkana. Vauhti kiihtyy herkästi enkä yhtään ihmettele, että sähköpotkulaudoilla sattuu paljon onnettomuuksia. Ilman kypärää en uskaltaisi itse ajaa, mutta nuorisolla niitä näkee sähköpotkulaudoilla ajettaessa harmillisen vähän.

Tien ylityksissä rotvallin reunoja ylittäessä saa olla tarkkana, ettei vauhti tökkää. Muuten ajelu sujuu muun kevyen liikenteen seassa ihan hyvin. Hiekkatiellä ajaessa pitää huomata sama juttu kuin pyörälläkin: kääntyessä lauta luistaa herkästi alta pois. Hiekalla ajaminen ei tunnu yhtä vakaalta kuin asfaltilla ajaminen, joten kurvaan hiekkatieltä melko nopeasti pois.

Sähköpotkulaudan akku kestää valmistajan mukaan noin 8–12 kilometrin mittaisen matkan ajamisen. Akun kestoon vaikuttavat muun muassa sää, kuljettajan paino, ajettavan tien päällyste (asfaltti- vai hiekkatie) ja kallistuskulmat.

Oikeanpuoleista mustaa säädintä painamalla lisätään vauhtia ja vapauttamalla jarrutetaan. Punaista säädintä painamalla saa lisätehoa jarruttamiseen. Lautaan saa virrat virtanappulasta ja nopeutta pystyy säätämään M-kirjaimella merkitystä napista painamalla. Ajonopeus näkyy digitaalisesti ruudulla, samoin valittu ajonopeus ja akun virtatilanne.

Sähköpotkulauta on kesällä näppärä ja kätevä menopeli, enkä ihmettele, että se on nuorison suosiossa. Laudalla pääsee siirtymään noin 5–6 kertaa nopeammin kuin kävelemällä. Lauta on myös helppo parkkeerata eikä se vie paljon tilaa. Pohdin, onko sähköpotkulautoihin olemassa lukkoja? Jos lauta on oma, haluaisin sen ainakin kaupunkialueella ehdottomasti lukita pysäköinnin ajaksi.

Laudalla on mukavinta ajaa, ja akku kestää parhaiten 20–30 celsiusasteen lämpötilassa. Valmistajan mukaan se toimii –10 ja +40 asteen välisissä lämpötiloissa, mutta pakkanen varmasti syö akkua tehokkaasti, eikä liukkaalla kelillä ajamista voi suositella kenellekään.

 

Testilaudan tiedot:

  • Tuotemerkki: Pure
  • Käyttäjäsuositus: pituus 1,5–2 metriä, max. 100 kg
  • Huippunopeus: 25 km/h
  • Matka yhdellä latauksella: 8–12 km, riippuu ympäristö- ja olosuhdetekijöistä
  • Latausaika: noin 3 tuntia
  • Renkaiden koko: 8 tuumaa edessä ja 6,5 tuumaa takana.
  • Laudan paino: Noin 10,3 kilogrammaa
Sähköpotkulaudassa on myös manuaalinen jarru hätätilanteita varten.

 

Eri toimijoiden sähköpotkulautoja saa vuokrattua isommissa kaupungeissa. Tampereella yhteiskäyttöön sähköpotkulautoja vuokraa neljä yritystä: Tier, Joe Scooter, Voi ja Lime. Kuva Lielahdesta.

Onnettomuuksia sattuu, rajoituksia on otettu jo käyttöön

Sähköpotkulaudoille on väläytelty tiukempia rajoituksia isoissa kaupungeissa, ja Helsingissä niitä on otettu jo käyttöönkin. Onnettomuuksia tapahtuu etenkin viikonloppuisin yöaikaan, kun sähköpotkulaudoilla ajellaan kostean baari-illan jälkeen. Lautojen nopeusrajoituksia on rajoitettu jo nyt yöaikaan Tampereen keskusta-alueella 15 kilometriin tunnissa. Myös promillerajoista on keskusteltu.

Sähköpotkulautojen pysäköiminen on niin ikään aiheuttanut ongelmia, sillä niitä jätetään usein vähän sinne sun tänne. Laudoille on olemassa telineitä, mutta niitä käytetään vaihtelevasti.