Pirmediat juhlistaa teemasivuilla viidennen kerran järjestettävää vauvan päivää

21.09.2021 13:19

Liisa Välilä on äiti ja mummo. Hän on tehnyt runsaat 30 vuotta töitä lapsiperheiden hyväksi. Nykyään hän työskentelee Kirkkohallituksessa parisuhde- ja perheasioiden asiantuntijana. Välilä on VauvaSuomi ry:n hallituksen jäsen.
Liisa Välilä on äiti ja mummo. Hän on tehnyt runsaat 30 vuotta töitä lapsiperheiden hyväksi. Nykyään hän työskentelee Kirkkohallituksessa parisuhde- ja perheasioiden asiantuntijana. Välilä on VauvaSuomi ry:n hallituksen jäsen.

Akaan Seutu, Lempäälän-Vesilahden Sanomat, Oriveden Sanomat, Sydän-Hämeen Lehti ja Ylöjärven Uutiset ovat olleet vuodesta 2017 lähtien mukana kansallisen vauvan päivän vietossa. VauvaSuomi ry:n organisoimaa teemapäivää vietetään vuosittain syyskuun viimeisenä perjantaina. Paikallissanomalehtemme julkaisevat tällä viikolla teemasivustot, joilla käsitellään laajasti vauvojen ja lapsiperheiden maailmaa.

Vauvan päivä on kuulunut suomalaisten elämänpiiriin jo viiden vuoden ajan. Sitä juhlistettiin ensimmäisen kerran vuoden 2017 syyskuun lopussa.

Nyt vauvan päivä on tämän viikon perjantaina 24. syyskuuta.

Vauvan päivän päätapahtumassa Helsingissä puhuu muiden muassa Monimuotoiset Perheet -verkoston johtava asiantuntija Anna Moring. Pirmediat haastatteli Moringin vauva-teemaan. Moring korostaa, että ”ei tarvitse olla täydellinen vanhempi virheettömälle lapselle”. Moring pohtii myös sitä, miksi lapsiluku on hiipunut yhdeksän viime vuoden ajan. Tällä hetkellä yhteiskunnassamme on merkkejä jopa vauvabuumista. Haastateltava kiittelee esimerkiksi ensi vuonna toteutuvaa perhevapaiden uudistusta, jota hän pitää kannustavana lapsiperheiden vinkkelistä.

VauvaSuomi ry:n hallituksen jäsen Liisa Välilä puolestaan pohtii, miten sukupolvien välinen kuilu saataisiin kurottua umpeen, jotta isovanhemmatkin ymmärtävät 2020-luvun äitien ja isien arkea. Välilä pitää välttämättömänä, että jokaisella lapsiperheellä olisi tarkasti sovittu tukiperhe. Hänen mielestään asiaa pitäisi kysyä vaikkapa neuvolakäynneillä.

Pirmedioiden paikallislehtien lukijat löytävät vauva-aiheisia juttuja paikallismedioiden verkkosivuilta ja luonnollisesti niiden printeistä.

Akaan Seutu on tavannut tämän vuoden ensimmäisen vauvan ja hänen vanhempansa. Lehti kertoo perheen kuulumiset. Akaan Seutu kirjoittaa myös siitä, miten perhe selviää lapsen kuolemasta. Tämän viikon torstaina vietetään kymmenettä kertaa kuolleiden lasten muistopäivää. Tarjolla on lisäksi juttua Akaan kaupungin traditiosta jakaa kaupungin kuosilla painettuja bodyja.

Oriveden Sanomat on tavannut keskosena syntyneen Viivin äidin, joka kertoo kokemuksistaan ja jokapäiväisestä elämästään. Oriveden Sanomissa on lisäksi juttu äidistä, joka on yhdistänyt suurperheen ja kunnanjohtajuuden. Oriveden seurakunta kertoo kasteesta.

Ylöjärven Uutiset on tavannut äidin, joka odottaa kaksosia. Lehti käsittelee myös vauvaperheiden uupumusta, turvaistuimen käyttöä ja vauvaperheille tehtyä Finlapset-kyselytutkimuksen tuloksia ylöjärveläisittäin.

MATTI PULKKINEN