Päätimme lastemme kutsumanimet jo ennen heidän syntymäänsä.
Kakkosnimiä sen sijaan veivasimme pitempään.
Esikoisen nimi Matilda alkaa samalla kirjaimella kuin hänen isänsä nimi ja on lähellä isän kakkosnimeä.
Kuopuksen nimi Aaro taas muistuttaa omaa nimeäni, joskin huomasin sen vasta myöhemmin.
Meitä kutsutaankin välillä yhteisnimellä IiriaAaria, ja itse kutsun miestä ja tytärtä M&M:sseiksi, etenkin silloin, kun he käyttäytyvät identtisesti.
Matilda on myös isoisoäitini nimi ja Aaro puolestaan vaarini. Tosin sillä ei ollut merkitystä nimiä annettaessa, satuin (?) vain pitämään niistä.
Nimet ovat mielestäni todella kiinnostavia, samoin perusteet nimien antamisen takana. En tiedä, onko nimien antamista tutkittu, mutta olen kehitellyt niistä aivan omia teorioitani.
Olen nimittäin huomannut, että lasten nimissä on usein samaa kuin heidän vanhempiensa nimissä (alkukirjain/samoja muita kirjaimia/molemmilla kaksoiskonsonantteja tms). Tai vaihtoehtoisesti lasten nimet sointuvat keskenään yhteen tai ainakin sopivat sukunimeen.
Samoista alkukirjaimista käy esimerkki kuuluisien Kardashianien nimistä (äiti Kris, tyttäret Kim, Khloe, Kourtney, Kylie ja Kendall. Isä Robert ja poika Rob).
Myös monissa kaveri/tuttava/sukulaisperheissäni nimissä on näitä edellä mainittuja yhtäläisyyksiä. (Lapset Milla ja Miikka. Lapset Taito ja Aslak ja heidän vanhempansa Teemu ja Anna. Äiti Sari, lapsi Sara. Isä Arto, lapsi Aarne. Äiti Pia, lapsi Petra. Äiti Noora, lapsi Niko jne jne.)
Lapsella voi olla myös esimerkiksi suvussa kulkeva nimi (kuten omilla lapsillani) tai nimi saattaa olla muuten tuttu tai rakas ”entisestä elämästä”.
Juttelin kerran erään naisen kanssa siitä, kuinka hän oli halunnut omaa koiraa jo aivan pikkulapsesta saakka – ja nyt hänellä vihdoin oli sellainen. Erityisen hyvin lapsuudestaan hän muisti tutun koiran, jonka nimi oli Kasper. Mutta sehän on poikasi nimi, tajusin.
Tiedän myös tapauksen, jossa nainen oli nimennyt lapsensa ensirakkautensa mukaan. Nyt perheessä on kaksi samannimistä miestä. Nainen nimittäin erosi lapsensa isästä ja meni myöhemmin naimisiin ensirakkautensa kanssa.
Toki nimiin vaikuttaa myös esimerkiksi aikakausi. Kun olin lapsi 70- ja 80-luvuilla, nimissä oli paljon esimerkiksi s-, k- ja r-kirjaimia (Sari, Rami, Kristiina).
Nykyvauvoille taas annetaan nimiä, joissa on runsaasti vanilja-kirjaimia. Nimet ovat usein kauniita, vokaalivoittoisia, rauhallisia ja sointuvia. Ja myös lyhyitä.
Myönnän, että omienkin päälle 10-vuotiaiden lasteni ykkös- ja kakkosnimissä on ripaus vaniljaa. Nimissä on runsaasti v, l, a- ja i-kirjaimia.
Sekin on tavallista, että nimet kiertävät. Kun lapseni olivat vauvoja, muotiin tulivat selkeästi omien isovanhempieni tai heidän vanhempiensa aikakauden nimiä. Oli Elsaa, Helmiä, Einoa ja Eeviä.
Mietinkin nyt sitä, antavatko nämä lapset omille vauvoilleen nimeksi 40-60-lukulaista Raijaa, Riittaa, Mirjaa, Pirjoa ja Jormaa. Ja heidän lapsensa puolestaan Saria, Ramia ja Kristiinaa. Odotan mielenkiinnolla.
