Mascarpone ja turkkilainen jogurtti sopivat puolukan kaveriksi – Pirkanmaan Marttojen toiminnanjohtaja Marja Kuuteri kertoo parhaat marjavinkit

27.08.2021 20:00

Pirkanmaan Marttojen toiminnanjohtaja Marja Kuuteri tunnustaa olevansa intohimoinen marjanpoimija. Kuuterin mustikkakausi jatkuu siihen asti, kunnes puolukat kypsyvät.

– Pidän itseni ja lasteni perheet marjassa. Marjoja tulee keskiverto marjastuskautena kerättyä sadan litran molemmin puolin, Kuuteri kertoo.

Kuuterin marjapaikat löytyvät Pirkanmaalta sekä Kanta-Hämeestä, lapsuudenkodin maisemista Riihimäeltä.

Villivadelmasato jäi Kuuterin vakiopaikassa tänä kesänä heikoksi. Pitkästä kuivasta jaksosta huolimatta mustikoita on sen sijaan ollut kohtuullisesti soiden laidoilla ja muilla kosteilla paikoilla, ja syksyn puolukkasato näyttää hyvältä.

Pirkanmaan Marttojen toiminnanjohtajan Marja Kuuterin mukaan pitkästä kuivasta jaksosta huolimatta mustikoita on löytynyt kohtuullisesti esimerkiksi soiden laidoilta ja syksyn puolukkasato näyttää hyvältä. Kuva: Helmi Lehtonen

Raikasta puolukkamehua kuumentamatta

Kuuterin mukaan puolukka on aloittelevalle poimijalle antoisa marja.

– Puolukkaa on helppo poimia poimurilla ja se on helppo perata. Ämpärillisen saa kerättyä nopeasti. Ainoa miinus on hirvikärpäset, jotka ovat liikkeellä juuri puolukka-aikaan.

Raikkaan juoman puolukasta saa survomalla puolukat ja lisäämällä survokseen vettä ja sitruunahappoa.

– Mehun annetaan käydä vuorokauden, jonka jälkeen se siivilöidään ja sokeroidaan oman maun mukaan. Puolukan happamuuden ansiosta mehu säilyy sellaisenaan ilman kuumakäsittelyä, Kuuteri neuvoo.

Juoman voi nauttia sellaisenaan tai vaikka limsakoneella valmistetun sitruunalimpparin kanssa.

Yksi Kuuterin suosikeista on puolukkajälkkäri. Puolukat (5 dl) keitetään vahvassa sokeriliemessä (1 dl sokeria, ½ dl vettä), johon yhdistetään tasaiseksi vatkatut mascarponejuusto (250 g) ja turkkilainen jogurtti (500 g) ja joka maustetaan vaniljasokerilla (1 tl). Kuuteri on bongannut ohjeen Kotiliedestä.

– Jälkkäri on samantyyppinen kuin rahka, mutta mascarponen ansiosta sen maku on pehmeämpi, Kuuteri kertoo.

Pirkanmaan Marttojen toiminnanjohtaja Marja Kuuteri sanoo olevansa intohimoinen marjanpoimija. Kuva: Helmi Lehtonen

Karpaloista kiille joulukakkuun

Nuorten suosimat smoothiet ovat helppo tapa hyödyntää metsä- ja puutarhamarjoja.

– Jos smoothieen haluaa makeutta ilman sokeria, banaani leikkaa hyvin marjojen happamuutta. Banaanin kanssa hyvä yhdistelmä on myös mustaherukka. Samoin mustaherukka ja mansikka sopivat tosi hyvin yhteen, Kuuteri opastaa.

Kannattaa muistaa myös karpalo, joka kasvaa lakan tapaan suoalueilla.

– Siitä saa joulupöydän kakkuun kauniin kiilteen, Kuuteri vinkkaa.

Hidas sulatus vie vitamiinit

Kuuteri säilöö mustikat ja puolukat kokonaisina pakastamalla sekä puolukkaa myös survoksena. Mansikat kannattaa pakastaa sokerin kera, jolloin ne säilyttävät paremmin C-vitamiininsa. Eniten vitamiinien säilymiseen vaikuttaa kuitenkin sulatustapa.

– Mitä nopeammin sulaminen tapahtuu, sitä paremmin vitamiinit säilyvät. Huonoin tapa on sulattaa marjoja vuorokauden jääkaapissa, Kuuteri sanoo.

Pakastettaviin mustikoihin Kuuteri ei lisää sokeria.

– Jos marjoja jäähdyttää ennen pakastamista jääkaapissa, sokeri irrottaa mustikoista nestettä pussin pohjalle. Parempi on, että mustikat ovat kokonaisia.

Kuuteri kehottaa marjoja pakastaessa miettimään niiden loppukäyttöä. Jos marjat käytetään pääasiassa smoothieisiin, kannattaa säästää tilaa ja säilöä marjat survottuina.

Vaikka mustikat olisivat jääneet metsään ja torille, Kuuterin mukaan laadukkaita kotimaisia mustikoita löytyy myös kauppojen pakastealtaista.

– Kun haarukoin ostohintaa torilla ja pakastealtaassa myytävien mustikoiden välillä, hinnanero oli vieläpä todella pieni. Se kyllä hämmästytti.

Pirkanmaan Marttojen toiminnanjohtajan Marja Kuuterin marjapaikat löytyvät sekä Pirkanmaan että Kanta-Hämeen metsistä. Kuva: Helmi Lehtonen

Sienisokerit voivat aiheuttaa vatsavaivoja

Sienistä Kuuterin suosikki on pehmeän makuinen herkkutatti. Koriin päätyvät myös kantarellit, suppilovahverot, torvisienet, vahakkaat ja harvemmin Kuuterin sienimaastoissa vastaan tulevat herkkusienet. Sienistä hän valmistaa sienisalaattia, keittoa, muhennosta ja piirakkaa.

– Mutta sitä en tee, että hautaisin sieniä esimerkiksi lihapullataikinaan. Jotkut haluavat opettaa sienien syömistä kätkemällä niitä ruokiin, mutta jos ei tykkää sienistä, niin ei tykkää, sillä hyvä.

Kuuteri muistuttaa, että valkuaispitoiset sienet ovat melko vahvaa ruokaa ja sienisokerit voivat aiheuttaa samantyyppisiä vatsanpuruja kuin laktoosi.

– Myös punikkitatit saattavat aiheuttaa vatsavaivoja, jos niitä ei ole kypsennetty riittävästi. Nykyisin kaikkia sieniä suositellaan syötävän vain kypsennettyinä, Kuuteri neuvoo.

Puolukkajuoma

1 kg (2 l) puolukoita

1,2 l vettä

¼ tl viini- tai sitruunahappoa

sokeria 300 g/1 l mehua

Survo peratut marjat. Kaada vesi marjasurvoksen päälle. Liuota viini- tai sitruunahappo pieneen vesimäärään ja lisää survokseen. Anna seoksen seisoa kaksi vuorokautta viileässä, sekoita muutaman kerran. Siivilöi mehu siivilävaatteen läpi. Mittaa mehu ja sokeri. Lisää sokeri mehuun ja sekoita, kunnes se liukenee. Pullota juoma. Tarjolle tuotaessa mehu laimennetaan 1:1.

Mehu säilyy hyvässä säilytyspaikassa ilman pastörointia jouluun.

Ohje on julkaistu Marttojen reseptikirjassa.