Muistatko milloin olet viimeksi leikkinyt? Olen itse ollut koko aikuisikäni sitä mieltä, että leikki on lasten työtä ja minulla on omat työni. Olen pyrkinyt väistelemään niin lasten kuin muiden aikuistenkin kanssa leikkimistä, koska se vie liikaa energiaa. Leikkimieliset kisailut juhlissa ja tyhypäivissä olen aina kokenut melko kiusallisina.
Barbeilla leikittiin toki ystäväni kanssa muutama vuosi sitten ihan tuntikausia. Hän oli ostanut tyttärelleen käytettynä valtavan kokoisen Barbien talon. Tuhottomasti kaikkea muuta tilpehööriä, kuten huonekaluja ja Barbien vaatteita, tuli talon mukana, ja hän halusi tarjota yllätyksen tyttärelleen ”avaimet käteen” -periaatteella. Vietimme siis illan kokoamalla ja sisustamalla täydellistä nukkemaailmaa ja pukemalla Barbiet ja Kenit viinipäissämme kauniisiin asuihin. En ole varma lasketaanko tämä leikkimiseksi vai ryyppäämiseksi, mutta se oli mukavaa.
Myös vakoojaa on tullut leikittyä pari kertaa aikuisiällä. Siinä kokee helposti sellaista samanlaista koukuttavaa jännitystä kuin lapsena, kun käytiin kurkkimassa ruotsinopettajan ikkunoista sisälle. Aikuisena vakoiluhommat vaan yleensä päättyvät sellaisiin havaintoihin ja päätelmiin, jotka ovat enemmän traagisia kuin hauskoja.
Nyt huomaan kuitenkin sisäisen lapseni heränneen eloon. Hän taitaa olla poikalapsi. Olin juhannuksena viettämässä aikaa naapurissa. Siellä oli lapsia, jotka halusivat, että heitetään tikkaa. Ensimmäinen ajatus oli perinteisesti, että ei nyt pliis mitään tikkakisaa, kun tässä on aikuisilla hyvät jutut kesken.
Menin kuitenkin mukaan. Olisin varmaan vieläkin siellä heittämässä tikkaa, jos suurin osa tikoista ei kilpailun tiimellyksessä olisi kadonnut johonkin pöpelikköön. Tappio viimeisessä erässä kirvelee mielessä ja eniten ensi juhannuksessa odotan sitä, että pääsen heittämään revanssimatsin. Terveisiä vaan Timolle.
Viime viikonloppuna olin 50-vuotisjuhlissa, joissa oli mahdollisuus värikuulasotimiseen. Ajattelin, että kerran se kai tämäkin täytyy kokeilla. Kuvittelin pelaavani yhden erän ja keskittyväni sen jälkeen hyvällä omallatunnolla kakkuun ja lettuihin.
Lopun arvaatte. Ryskin siellä metsässä menemään jatkosodan loppuun saakka. Miten mahdottoman siistiä oli väijyä vatukossa ja tarkkailla ympäristöään. Ja miten hienoa oli, kun tajusi, että viereisessä vatukossa on vastustaja, joka ei ole huomannut minua vielä. Sykkeet hakkasi varmaan kahtasataa siinä kohtaa, kun avasin tulen.
Luulen, että meissä kaikissa asuu vielä leikki. Lapsilta se tulee luonnostaan, koska heissä on loputon määrä energiaa heittäytyä kaikkeen. Aikuisen leikki on enemmän kuin dieselkone pakkasella. Ei meinaa innostua lähtemään, mutta kun käynnistyy ja pääsee kunnolla vauhtiin, kulkee kyllä iloisesti.
Suosittelen leikkiä, peliä ja leikkimielistä kilpailua! Kun värikuulat lentää ilmassa, et varmasti ehdi murehtia arkisia murheita.
