Kaverini tuli yhtenä kesäisenä viikonloppuna naisystävänsä kanssa iltaa viettämään. Ilta siinä tarinoitiin yhtä ja toista.
Perinteisiimme on kuulunut jo pitemmän aikaa, että kerran kesässä kun tavataan, niin sitä juhlistetaan itse tehdyllä rosvopaistilla. Idea sai aikanaan alkunsa, kun katselimme kaverini kanssa telkkarista Lampaansyöjät. Lampaansyöjät on suomalainen elokuva vuodelta 1972. Se perustuu Veikko Huovisen samannimiseen romaaniin vuodelta 1970.
Siinä iltaa istuessa ja maukkaasta rosvopaistista nauttiessa muistelimme, kuinka teimme sen ensimmäisen rosvopaistimme useita vuosia sitten. ”Juu, santa narskuu vieläkin hampaissa”, nauroi kaverini.
Tämä ensimmäinen kerta on jäänyt kyllä mieleemme ikuisesti, siis muillekin kuin vain meille kahdelle. Kun ei siinä ensimmäisellä kerralla paljon ohjeita luettu, kyllähän rosvopaistin teko meiltä onnistuu, uskoimme. Juttuja olimme valmistuksesta kuulleet, eikä se tuntunut mitenkään vaikealta.
Kaverini kävi silloin ostamassa useita kiloja lampaanlihaa, ja minä hain sillä välin lapiot ja lähdin etsimään sopivaa paikkaa, minne voisimme kaivaa montun. Löysinkin hyvän hiekkaisen paikan kaverini talon perältä, kaivoimme siihen sitten yhdessä montun.
Kun monttu oli mielestämme tarpeeksi leveä ja syvä, poltimme kaivamamme montun pohjalla paljon puita niin, että sinne tuli hyvä hiillos. Käärimme paistit sanomalehteen ja sitten folioon ja heitimme käärimämme lihat hiilloksen päälle. Kun olimme peittäneet montun niin pidimme sen päällä pientä tulta, mutta aivan liian pientä, sillä tuli sammui aina välillä.
Muutaman tunnin istuimme ja odotimme. Tuoksua ei montusta tietenkään tullut, vain pientä savua, joten emme oikein tienneet olisivatko paistit jo kypsiä vai eivät. Mietimme siinä odotellessa, että mitä lammaspaistin kanssa joisimme, miten maustaisimme nuo paistit ja miten tuon lihan, jota jää, jakaisimme. Aika kului.
Naisväki jo huuteli: salaatti on valmis, kuinka sen paistin laita oikein on?
Odotimme ja odotimme vielä, mutta sitten uteliaisuus voitti. Kaverini otti lapion ja alkoi kaivaa. Otin itsekin lapion ja kuuma hiekka lensi kaaressa lapioistamme penkalle.
Luulimme jo onnistuneemme, mutta sitten löimme voimalla lapiomme hiillokseen asti ja tietenkin myös niiden paistien läpi. Nostimme lapiomme läpäisemät santaiset paistit ylös montusta ja veimme ne lapioissa naisväen luo: ”Saisko olla rosvopaistia? Mausteetkin on jo valmiina”.
