Valmentaja Tomi Lento korostaa ilon merkitystä nuorten valmennuksessa.
– Jokaisella lapsella ja nuorella on oma erityislahjakkuutensa, ja valmentajat on koulutettava ottamaan ne huomioon!
Näin muistuttaa monen lajin urheilijoiden kanssa yhteistyötä tehnyt siivikkalalainen valmentaja Tomi Lento, jonka tytärtrio Nea, Sanni ja Oona tunnetaan ikäluokkiensa Suomen kärkiyleisurheilijoina.
Tomi peräänkuuluttaa omaehtoisen ilon näkymistä ja kuulumista nuorten harrastuksissa, liittyivätpä ne urheiluun tai mihin hyvänsä.
– Perinteisen sisarusten ja kavereiden kanssa urheilemisen sekä leikkimisen merkitystä ei voi liikaa korostaa. Kotipihan leikit ovat tärkeitä ja hauskoja; ne kehittävät monipuolisesti lasten lajiominaisuuksia ja -taitoja.
– Ei todellakaan tarvitse pakata laukkuja ja lähteä johonkin hienoon paikkaan harjoittelemaan. Meidän pihastamme löytyy kylän käytetyin trampoliini, jossa on pomppinut tytärtemme kanssa muun muassa nyt Ranskassa jalkapalloa ammatikseen pelaava Naatan Skyttä.
Tomi toivoo, että mobiililaitteiden kovin viehätysvoima alkaisi jo hellittää, ja lapset huomaisivat, miten mukavaa reaalielämässä touhuaminen on.
– Liikunnallisesti lahjakkaita lapsia löytyy joka puolelta. Heidän tulisi liikkua varsinkin kymmenen ikävuoden tienoilla mahdollisimman monipuolisesti ottaen vastaan kaikki harjoitus, mikä vastaan tulee.
– Isompien lahjakkuuksien kanssa voidaan jopa mennä isommilla askeleilla eteenpäin. Selvästi lahjakkaasta hyppääjätytöstä ei kannata tehdä kestävyysjuoksijaa eikä isosta ja vahvasta pojasta pika-aituria, vaan kuulantyöntäjä tai moukarinheittäjä.
Positiivinen ilmapiiri tuo tulosta
Tomi Lento painottaa valmentajien merkitystä, mutta kutsuu myös vanhemmat mukaan paitsi kuljettamaan ja kustantamaan, myös kannustamaan ja olemaan läsnä. Muuten isiltä ja äideiltä jää kokematta paljon.
– Vanhempia ei saisi sulkea pois esimerkiksi katsomosta, kunhan he eivät puutu valmentamiseen, läsnäolollaan kannustavat ja ovat henkisenä tukena. Vanhemmilla ja valmentajalla tulisi olla vähintään hyvä keskusteluyhteys.
Valmentajan ja nuoren urheilijan yhteistyö on välillä melkoista räätälöintiä, jossa väärä sana väärässä paikassa voi tuhota paljon, mutta oikea kannustuksen sana oikeassa paikassa vastaavasti rakentaa paljon hyvää.
– Sanan on oltava vapaa. Jopa lapsi osaa sanoa, jos jokin harjoite ei kerta kaikkiaan toimi. Meidän tyttäristämme varsinkin Sanni on tosi analyyttinen, Tomi kertoo.
– Suomessa mennään edelleen vähän niin, että valmentaja määrää, mutta jollei urheilija uskalla 14-vuotiaana aukaista suutaan, tuskin hän uskaltaa tehdä niin 18-vuotiaanakaan. Keskustelu- ja kuuntelukyky ei tietenkään tarkoita sitä, ettei valmentajalla olisi auktoriteettia. Päinvastoin: se luo urheilijan luottamusta valmentajan tekemisiin ja sanomisiin.
– Empatiapuoli on valmentajakoulutuksessa jäänyt paitsioon, mutta kokemus opettaa valmentajaa eniten tässä asiassa. Matti Liimatainen on täkäläisistä yleisurheiluvalmentajista loistava esimerkki; hän uskaltaa myös myöntää virheensä.
Tomi naureskelee opettaneensa Oona-kuopustaan heittäytymään hiekkakasaan kyljelleen ja kieltäneensä tasajalka-alastulon.
Taannoisissa alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa Tomi ja Oona todistivat lähietäisyydeltä espanjalaisen pituushyppääjän tulleen kuuteen ja puoleen metriin tasajalkaa ja singahtaneen siitä kuin jousilla välittömästi ylös tuulettamaan.
– Positiivinen olotila ja hyvä mieli ovat tuloksen kannalta hyvin tärkeitä. Jos jokin tapa tuntuu urheilijasta helpoimmalta, häntä pitää kannustaa tekemään niin!
”Aikuisissakin tulee pian menestystä”
Syvässä lamassa pitkään kyntänyt suomalainen yleisurheilu lähti viime vuonna uuteen nousuun, joka on jatkunut erittäin lupaavasti tänä kesänäkin.
Nea Lento sijoittui Tallinnassa kaksikymppisten EM-pituudessa yhdeksänneksi, mutta Suomen joukkue toi kotiin viisi mitalia, joista kolme kultaa.
– On täyttä realismia odottaa, että vuosina 1998–02 syntyneiden ikäluokat saavat lähivuosina aikuistenkin arvokilpailuissa mitaleita. Niissä on selvästi poikkeuksellisen lahjakkaita yksilöitä, joista tulee menestyjiä, Tomi Lento uskoo.
Hän ei lähde arvioimaan, ovatko uuden nousun takana Suomen Urheiluliiton organisaatiomuutokset, mutta toivoo, että uusi valmennusjohtaja Jarkko Finni pitää lupauksensa siitä, että valmentajiin aletaan satsata entistä enemmän.
– Juhani Evilä sanoi mielestäni osuvasti pohdiskellessamme Ruotsin menestyksen syitä: ”siellä on muutama hyvä valmentaja.”
– Onhan meillekin saatu muutamia ammattivalmentajia. Siihen asti, kun urheilijalla kaikki menee hyvin, ei ole mitään hätää, mutta kun tulee esimerkiksi loukkaantuminen, kunnollinen taustatuki puuttuu, Tomi harmittelee.
Hänen mukaansa jokaiselle alueelle tarvitaan päävalmentaja, lääkäri ja fysioterapeutti. Heidän puoleensa urheilijan pitää voida kääntyä koska hyvänsä luottaen siihen, että apu tulee nopeasti.
– Onneksi Tampereella ovat esimerkiksi lääkärit Tanja Komulainen ja Heidi Haapasalo, joihin saa helposti yhteyden. Valitettavasti kaikkialla asia ei ole niin, vaikka eihän valmentajien tietotaito voi kaikkeen riittää.
Tomi toivoo valmentajien asenteisiinkin muutoksia siihen suuntaan, että asiantuntija-apua haetaan ajoissa. Esimerkiksi kestävyysjuoksussa on hukattu vuodesta toiseen todella lahjakkaita nuoria naisia loukkaantumis- ja muiden ongelmakierteiden takia.
– Joskus tuntuu siltä, että heti kun, valmentajalla on koossa oma urheilijaryhmä, hän luulee tietävänsä kaikesta kaiken. Ei se niin voi mennä, vaan valmentajan täytyy arvostaa muitakin!
