Kävin tapaamassa lapsuudenystäviäni kotopuolessa. Siskokset ovat enemmän tai vähemmän olleet ja ovat edelleen puutarha-alalla. Heillä on molemmilla se sellainen esteettinen silmä, jota kirvelisi minun pihamaani katseleminen.
Kävimme läheisen maalaispuodin terassilla, ja molemmat olivat pahasti järkyttyneitä siitä, mihin kuntoon puodin pihalla olevat istutukset olivat helteessä päässeet. Kyllähän ne vähän kellertäviltä näyttivät, mutta en olisi huomannut, jos asiasta ei olisi mainittu. Siideri oli oikein hyvänmakuinen.
Kävellessämme puodilta kohti ystäväni kotia, hän yhtäkkiä pysähtyi kitkemään voikukan keskeltä tietä. ”Mie kahoin tuota samaa jo mennessä”, siskonsa totesi. Minun oli myönnettävä, että en ollut kiinnittänyt kyseiseen kasviin minkäänlaista huomiota, saati että olisin ajatellut, että se pitäisi nyppiä pois.
Alansa ammattilainen ei koskaan lepää siitä, mitä tekee. Jos olet tarpeeksi sisällä jossain asiassa, et voi kytkeä sitä itsestäsi pois vapaa-ajalla. Puutarhurin silmä ei lakkaa näkemästä rikkaruohoja siinä, missä omani pyyhkii niistä yli vaivattomasti.
Korvakaan ei lepää. Lainasin autoa naapurille. Sain samalla kuulla, että pelkääjän puoleisesta takarenkaasta on menossa laakerit. Sen ilmeisesti kuulee. En vilpittömästi sanoen ollut kuullut yhtään mitään, enkä kuullut vielä tuon jälkeenkään vähään aikaan.
Nyt kuulen jo itsekin, koska mitään muuta autossa ei enää oikeastaan kuulekaan. En tajua, miten jonkun korva voi poimia tuollaisen äänen ennen kuin se edes kuuluu?
Toisaalta minun korvani poimii hevosenkengän erilaisen kilahduksen sen kävellessä kovalla alustalla. Joskus riittää, että yksi naula on vähän löysällä, ja pystyn erottamaan sen äänestä. Silmä poimii taivutusmuotovirheen lehtijutusta ja yhdyssanavirheen hääkutsusta.
Joskus olisi mieluummin näkemättä ja kuulematta. Sen enempiä murehtimatta satuloisi hevosen. Lähtisi häihin miettimättä, että myykö palan sieluaan, jos menee ”juhla paikalle”.
Nämä erityiset silmät, korvat, suut ja nenät kehittyvät, koska meillä on jokin luontainen kyky tai olemme harjaantuneet tekemään tiettyä asiaa elämämme aikana. Suurin osa näistä ”yliaisteista” on hyvin tarpeellisia, silloin kun ovat.
Onneksi näitä ei yleensä ole yhdelle ihmiselle siunaantunut rajatonta määrää.
Jos itse maistaisin valmistamani ruuan hienoimmatkin, ei, huonoimmatkin, makuvivahteet ja näkisin kotini ja pihani esteetikon silmin, olisin jo ajankäytöllisesti pahassa pulassa. On siunaus, että voi antaa joidenkin asioiden vain olla, koska ei yksinkertaisesti huomaa niitä. Voi sitten keskittyä niihin, joihin oma huomio kiinnittyy. Siis siideriin.
