Helteisessä kesäillassa on säpinää, kun Vuorentaustan koulun monitoimikentällä on käynnissä salibandytreenit. Nämä eivät ole mitkä tahansa sählyharkat, vaan pallon perässä juoksee 12 varttunutta miestä: M55-sarjassa pelaava Ryhdin ikämiesjoukkue, Ylikäyrät, höystettynä muutamalla juniorilla sekä muista joukkueista vierailevalla tähdellä.
– Tarina sai alkunsa, kun jalkapallojaoston yli-ikämiesten saunaillassa keskusteltiin asiasta. Vuonna 2008 lähettelin viestejä jalkapallosta tutuille pelikavereille, joista osan tiesin pelanneen salibandya. Muutama oli pelannut Nokialla salibandya M40-sarjassa, mutta siellä toiminta hiipui. Saimme sieltä mukaan muutaman pelurin. Puskaradio toimi, ja lähdimme M45 SM-sarjaan pystymetsästä. Seuraavana vuonna otimme harjoitusvuoron, taustoittaa joukkuetta luotsaava Esko Paajala.
– Nimi Ylikäyrät juontaa siitä, että jalkapallossa ja futsalissa kanssamme höntsänneet nuoret pelaajat kutsuivat ikämiehiä (35+) käyriksi. Yli-ikämiehille ja varsinkin salibandya pelaaville Ylikäyrät juontuivat hyvin nimeksi. Mailan lapahan ei ole ihan suora eikä selkäkään, Paajala lisää. Sarjaa pelataan kuitenkin seuran nimellä.
Herrasmiespeliä
Treeniporukan keski-ikä on noin 55 vuotta. Harjoituksissa pelataan niin kauan kuin jaksetaan, maksimissaan pari tuntia.
Kesäiset ulkotreenit aloitettiin muutama vuosi sitten Urheilutalon viereisessä kaukalossa. Kun se purettiin, siirryttiin Vuorentaustaan. Miehet kehuvat kilvan mukavaa ulkopelipaikkaa. Talvisin joukkue on harjoitellut Ylöjärven Liikuntakeskuksella.
– Hauskaa pidetään, kunhan on verenmaku suussa, kertoo pelifilosofiasta porukan kuopus Jari Ilvonen.
– Tahti on kaikille sopivaa. Pelaamme siistiä herrasmiespeliä. Suurin riski on oma kaatuminen, vuorentaustalainen Pasi Järvenpää paljastaa.
– Vammat ovat pääasiassa henkisiä, Paajala vahvistaa.
Mustelmia kuitenkin tulee ja akillesjänteetkin ovat toisinaan kovilla, kertoo mutalalainen Rauno Palmu, jolla on salibandyn SM-mitaleita M60-sarjassa ErNun paidassa. Hän ja muutama muu ryhtiläinen pelaa myös muissa oman ikäluokkansa sarjajoukkueissa.
Mustat vastaan valkoiset
Ylikäyrien treeneissä joukkueet muodostuvat tavallisesti samoista miehistä, mutta joskus osa vaihtaa erivärisen paidan päälleen.
– Jostain syystä se menee niin, että mustat pelaavat myötäaurinkoon, pelaajat kertovat treenitraditioista.
– Aurinko paistaa meitä vastaan. Sokkona pelataan, mutta kaksi peliä ollaan voitettu, valkopaitaiset iloitsevat pelin tiimellyksessä.
Vaihdossa syke ei ehdi kauheasti tasaantua, ja illan pelaajapulasta johtuen miehet viilettävät vaihdosta nopeasti takaisin kentälle.
– Väsyy jo, kuuluu psyykkaus kentältä.
Juoma- ja taktiikkatauko pidetään aina kun toinen joukkueista tekee viidennen maalinsa.
– Ei tarvitse lisähappea ottaa, kun pelataan silleen. Eikä edes hengästytä, miehet toteavat vaatimattomasti.
Sarjassa pelin kesto on 3 x 15 minuuttia. Turnauksissa on päivän aikana 2–3 peliä. Korona-aikana ikämiesten sarja oli tauolla ja toiveissa on, että syksyllä sarja jatkuu.
Pelireissut kuljetaan tavallisesti Jari Lindforsin pikkubussilla. Hänet houkuteltiin joukkueeseen Nokialta. Vakikuskina toimii myös Arto Myyrä.
– Tampereella on yksi ikämiesjoukkue, mutta harvemmin on muita Tampereen seutulaisia meidän lohkossa. Lohkojaossa joudumme aina pohjoiseen lohkoon ja käymme aika kaukana. Lohkoon kuuluvat ainakin kaikki joukkueet Tampereelta pohjoiseen. Yleensä Oulun reissu on viimeinen, ja olemme siellä yötä hotellissa. Siihen on mukava lopettaa kausi, miehet kertovat.
Vaarallinen Matti
Noin kolmannella pelijaksolla hämeenkyröläinen Matti Santala on jäänyt ilman vartiointia ja paukauttaa palloa jälleen kerran niin, että teräksinen maali kilahtaa.
– Matti on vaarallinen, se kyttää aina maalilla, muut tietävät.
– Tulin joskus tänne Ylöjärvelle norkoilemaan kentän laidalle, ja siitä se lähti, muistelee Santala, joka aikanaan aloitti salibandyn 35-vuotiaana suoraan sarjatasolla.
– Olemme pelanneet M45-, M50- ja M55-sarjoissa ilman suurempaa menestystä. Jokunen voitto on saavutettu, ja joukkueet, mitä olemme voittaneet, ovat lopettaneet, sanoo Paajala.
– Olemme kehittyneet: meidän pelit melkein keskeytettiin, kun huippujoukkueet voittivat 12 maalin erolla. Nyt pystymme olemaan koko ajan (kentällä), ja pelit loppuvat jopa 2–6 maalin erolla, vahvistaa Arto Myyrä nauraen.
Osa porukasta harrastaa muitakin lajeja. Osalla miehistä on pelitaustaa monestakin palloilulajista ja toiset ovat pelanneet salibandya vuosikymmeniä.
– En ole juniorina pelannut, ihan täällä olen aloittanut, kertoo Kari Särkkä.
Salibandyn suola ovat hyvät pelikaverit ja yhteishenki sekä maalinteko – etenkin, jos pallo menee harhautuksella längistä maaliin.
– Jokaisen pelaajan sisällä on pikkupojan sielu. Iän voi pelatessa jakaa kymmenellä ja väliin ollaan huonoja häviäjiäkin, Paajala nauraa.
