Äänestysprosentti jäi nyt erittäin matalaksi: Suomessa ja Ylöjärvellä, 55 prosenttia. Oikeastaan pitäisi puhua äänestämättömyysprosentista. Äänestämättä jättäminen on osoitus sekä tyytymättömyydestä että voimattomuudesta.
Koronapandemian vuoksi vaalikamppailua ei voinut käydä tavanomaisin keinoin, vaan se oli mediakeskeisempi kuin koskaan. Ajankohtana kesäkuu oli huono, koska eduskunta ei vielä vaaleihin mennessä ollut saanut päätökseen kuntien toimintaan merkittävästi vaikuttavaa soteratkaisua. Se sekoitti vaalikeskusteluja. Sotepäätös olisi pitänyt tehdä ennen kuntavaalien toteuttamista, mutta pandemian ja soteratkaisun keskeneräisyyden takia kuntavaaleja ei puoluetaktisista syistä uskallettu siirtää syyskuuhun. Vaalien aikana vielä, silloin vielä ratkaisematon, sotepäätös hämmensi kansalaisia.
Ajankohdan ohella alhaiseen äänestysaktiivisuuteen vaikutti valtakunnallisten vaaliohjelmien ja kirjoittelujen epäasiallisuus. Kansalaisten vähäistä kunta-asioita koskevaa tietämystä käytettiin nyt häikäilemättömästi hyväksi. Valtakunnallinen media vaikutti olennaisesti vaalitaistelussa. Sekä Ylen että MTV:n kuntavaaliohjelmat ja valtamedian vaalikirjoittelut olivat harhaanjohtavia, älyllisesti epärehellisiä. Television vaaliohjelmat, puoluejohtajatentteineen ja vaalikeskusteluineen olisivat sisällöltään kuuluneet eduskuntavaalien alue- ja hallintopoliittiseen osioon. Niissä puhuttiin vähemmän kuntien päätösvaltaan kuuluvista asioista.
Kuntavaaleissa ei ole kyse eduskunnan päätösvaltaan kuuluvista asioista eikä Suomen hallituksen ja opposition välisestä asemasta. Tiedotusvälineet (poikkeuksia saattaa olla) eivät lainkaan valistaneet kansalaisia siitä, mistä kuntavaaleissa oli kyse ja mitkä asiat kuuluvat kuntien päätösvaltaan sekä mitkä kaikki kuuluvat kuntien tehtäviin.
Kaikilla kunnilla on paljon yhteisiä piirteitä, mutta ne eroavat merkittävästi toisistaan kooltaan, sijainniltaan, elinkeino- ja väestörakenteiltaan, tuloiltaan ja varallisuudeltaan sekä historialtaan. Puolueiden valtakunnallisessa vaalikamppailussa olisi pitänyt korostaa erilaisia kuntia sekä yhdistäviä että toisistaan erottavia tekijöitä. Yksikään kunta ei voi vaikuttaa sijaintiinsa, mikä ei riipu asukkaiden eikä päätöksentekijöiden kyvykkyydestä.
Vaalikeskusteluissa ja –ohjelmissa otettiin esille erittäin vähän varsinaiseen kunnallispolitiikkaan kuuluvia asioita. Kunnille jää vielä paljon päätösvaltaa, vaikka sosiaali- ja terveystoimi poistetaan kunnilta. Kunnallisten elinten päätöksillä on kauas tulevaisuuteen vaikuttavat seuraukset.
Kuntien päätökset vaikuttavat seuraaviin asioihin: maankäyttö (kaavoitus, tonttipolitiikka, kunnan maanhankinta ostoina ja pakkolunastuksina, rakentaminen, ympäristön- ja maisemansuojelu); asuminen (kuntien vuokra-asunnot ja niiden vuokrataso, vammaisasunnot, vanhusasunnot); liikenne (julkinen, kevyt liikenne ja yksityisautoilu, paikalliset liikenneväylät); koulutus (varhaiskasvatus, perusopetus, lukio- ja ammattikoulutus); kunnalliset kulttuuri-, kirjasto- ja liikuntapalvelut, nuorisopalvelut; kuntien henkilö- ja työllistämispolitiikka (työehdot ja henkilöstömäärät, työsuhdeasunnot, työllisyysasioiden hoito); kuntien palvelutuotanto (omana vai ulkoistettuna, liikelaitos vai yhtiöittäminen); kuntien kiinteistöt (omaisuuden säilyttäminen, kunnossapito ja uudisrakentaminen); kunnallistekniikan toteuttaminen (vesihuolto, tietoliikenneyhteydet, energiahuolto); kunnallistalous (kunnallisverotus, velanotto, palvelumaksut, omaisuuden myynti); kunnan päätöksenteon demokraattisuus tai byrokraattisuus (avoimmuus eli julkisuus erityisesti kunnallisissa yhtiöissä, luottamuselinten määrän ja vallan lisääminen vai päätösvallan keskittäminen harvoille, päätösvallan delegointi johtaville viranhaltijoille); kuntien keskinäinen yhteistoiminta; kunnan elinkeinopolitiikka (yritysten sijoittumisedellytykset, toimintayhteydet kunnan kanssa); yhteistyö kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.
Suomi on muuttunut tai ainakin muuttumassa Yhdysvaltalaista kansantaloustieteilijää John Kenneth Galbraithia (1908–2006) lainaten enää vain kahden kolmasosan yhteiskunnaksi. Puolueetkin kilpailevat enää vain parempiosaisen, hyvinvoivan enemmistön kannatuksesta. Suuretkin vähemmistöt unohdetaan vaaleissa ja vielä enemmän vaalien jälkeen.
Vaalikamppailussa ei otettu lainkaan esille sitä, että Suomessa on eri syistä johtuen yli 40 prosenttia yksinasuvia ja, että vuokralla asuvien määrä on kolmasosa kaikista Suomen asuntokunnista. Erityisesti nuorten vuokra-asuminen on yleistynyt. Kaupungistumisen myötä vuokralaisten osuus on kasvaa: suurimmissa kaupungeissa puolet asukkaista on vuokralaisia. Hyvin harva vuokralla-asuva on valtuustoissa.
Viidesosa kotitalouksista ei omista autoa. Miten heidän liikkuminen turvataan?: Sitä ei huomioitu lainkaan. Julkisten ja myös kuntapalvelujen digitaloisoinnin vaikutus niille kuntalaisille, joilla ei ole kykyä tai mahdollisuutta käyttää digipalveluita. Nämä ovat asioita, joiden vuoksi monet kokevat olevansa syrjäytettyjä, minkä vuoksi he eivät enää luota päätöksentekijöihin. Eri väestöryhmien elämysmaailmat ovat eriytymässä toisistaan. Tunne ”samassa veneessä olemisesta” on heikentynyt. Se johtaa kyvyttömyyteen asettua meitä heikompiosaisten asemaan.
Vaalimainonta oli enimmäkseen mainoshöttöä, tyhjiä korulauseita, joka oli omiaan vieroittamaan kansalaisia äänestämästä. Konkreettiset ehdotukset olivat harvinaisia. Puolueiden puheenjohtajien väittelyissä vedottiin kansalaisten itsekkäisiin vaikuttimiin. Kenenkään puoluejohtajan en kuullut vetoavan jalompiin, epäitsekkäisiin vaikuttimiin, kuten solidaarisuuteen eli yhteisvastuuseen toisistamme ja heikoimmistamme, puhumattakaan lähimmäisenrakkauteen
Kansanvalta on uhattuna, kun kansalaiset eivät enää halua, eivätkä kykene vaikuttamaan demokratian keinoin yhteiskuntaan. Valta ei katoa, mutta sen käyttämisen seuraukset voivat olla arvaamattomat. Ne joudumme joka tapauksessa kokemaan.
Tapani Könönen
Kommentointi on suljettu.