Ylöjärven pohjoisosissa sijaitsee varsin runsaasti metsähallituksen omistamia talousmetsiä ja suojelualueita Seitsemisen kansallispuiston lisäksi. Myös Ruoveden puolella on useita suojelualueita.
Kuusien varjossa ja happaman neulaskarikkeen joukossa ei moni kasvi pysty kasvamaan. Noin kolmannes metsistämme on kuusikkoa.
Läämännevan vanhojen metsien suojelualue kuuluu Natura 2000 -verkostoon. Alue ei ole järin suuri mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Ovathan eteläisen Suomen ikimetsät varsin vähissä ja lähes kaikki ovat jo suojelualueina.
Läämännevan metsä on etupäässä vanhaa ikikuusikkoa ja lajisto muodostuu paljolti vanhojen aarnikuusikoiden lajeista. Läämännevan metsä on puoliksi Ylöjärven ja puoliksi Ruoveden puolella. Suojelualue on maastoltaan vaihteleva ja kumpareinen. Alavissa ja kosteissa notkelmissa on korpimaista metsää ja aluskasvillisuus on rehevää. Kuusikkokorvissa kasvaa muun muassa useita saniaislajeja kuten kotkansiipeä.
Läämännevan kaltaiset ikikuusikot ovat monille lajeille viimeisiä turvapaikkoja. Valitettavasti vanhat metsät ovat pieniä saarekkeita talousmetsien keskellä ja monet lajit eivät pysty levittäytymään muualle. Näin on monien kasvien ja hyönteisien laita.
Läämännevan kaltaisen metsän syntymiseen menee 300-500 vuotta, mikäli metsä saa kehittyä rauhassa metsäpalon tai avohakkuun jälkeen. Nykyisin metsät hakataan jopa noin 50-vuotiaina. Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten oli runsaasti talousmetsiä, jotka olivat noin 70–120-vuotiaita. Vanhoista talousmetsistä voi löytää jo runsaasti samoja lajeja kuin aarnimetsistä.
Läämännevan metsissä on runsaasti keloja, pökkelöitä ja maapuita. Vanhan kuusen tai männyn lahoaminen saattaa kestää parisataa vuotta. Karkeasti arvioiden noin neljännes metsien eliölajeista tarvitsee lahopuuta. Nykyisistä talousmetsistä korjataan tavallisesti kaikki lahovikainen puuaines pois.
Myös Läämännevan metsässä asuu lukuisa joukko lahopuusta pitäviä lajeja, kuten erilaisia kovakuoriaisia. Muun muassa liekohärkä viihtyy parhaiten yli satavuotiaissa kuusikoissa ja männiköissä. Toisinaan myös lehtipuissa. Jotta kovakuoriaisten toukot pystyvät käyttämään lahopuuta ravintona, täytyy puun sisuksen olla täysin lahonnutta. Läämännevan metsässä lahopuuta on runsaasti.
Linnuista lahopuuta tarvitsee muun muassa palokärki, joka on hävinnyt monista talousmetsistä. Palokärki kaivaa nokallaan lahopuusta monenlaisia hyönteisiä. Palokärjelle on lisäksi tullat pula pesäkoloista, koska nuorista talousmetsistä ei enää löydy tarpeeksi paksuja puita pesäkolon tekemiseksi.
Palokärjen lisäksi metsässä asustelee muun muassa käpytikka, pohjantikka ja harmaapäätikka. Muita vanhojen kuusikoiden lajeja ovat muun muassa metso, hippiäinen, puukiipijä, pyy, töyhtötiainen ja harmaasieppo.
Läämännevan ikimetsän peruslajeja kuusitiaisen ja hippiäisen ohella.
Koska tikkoja on runsaasti, metsässä on myös kolopesijöitä. Monet linnut käyttävät koloja myös talvella yöpymiseen. Samassa kolopuussa saattaa yöpyä käpytikka, pohjantikka ja helmipöllö, mikäli puussa on tarpeeksi vanhoja tikan koloja. Läämännevan metsässä asustelee myös varpuspöllö. Varpuspöllö on hyvin tarkka pesäkolon suhteen ja linnulle kelpaa vain paksuseinäinen ja syvä kolo. Näädällä on tapana käydä rohmuamassa varpuspöllön poikasia.
Metsän kasvisto on myös monipuolinen ja sisältää monia aarniometsän jäkälälajeja. Paikoin kasvaa myös lehtipuita, kuten vanhoja järeitä haapoja. Vanhaa lahonnutta haapaa on usein kutsuttu metsän kuningattareksi, sillä lahoava haapa tarjoaa sadoille hyönteislajeille lisääntymis- ja ravintopaikan.
Lehtipuiden jäkäliä on muun muassa raidankeuhkojäkälä.
Koska metsissä liikkuminen on nykyisin lisääntynyt runsaasti, on aina paikallaan muistuttaa sekä jokamiehenoikeuksista että velvollisuuksista. Lisäksi monilla suojelualueilla on rajoituksia liikkumiseen, varsinkin lintujen lisääntymisaikaan.
lahopuilla hiljalleen tuhoten puun. Pieni osa taas kasvaa maassa hajottaen kariketta.
kasvaa yhä useita naavalajeja. Suomesta on hävinnyt rihmanaava, joka
saattaa venähtää jopa kolme metriä pitkäksi.
