Timo Jokinen torjuu kolumnissaan hyttysiä.
Upeat kesän lämpimät ja helteiset päivät saivat taas kaipaamaan mökille: uimaan, savusaunaan, kalastamaan ja veneilemään. Uimaan tuli juostua jo ennen kuin auton olin kerennyt edes kunnolla sammuttamaan.
Korona aika on lisännyt ihmisten mökillä oloa tosi paljon. Siellä on oltu viime syksynä paljon pitempään kuin aiemmin ja heti alkukeväästäkin menty, kun mökkitie on vaan lumesta sulanut. Kyllähän kesä ja mökki on ainutlaatuinen yhdistelmä.
Mutta! Kesäinen traditio mökeillä on uuvuttava torjuntataistelu verenhimoisia hyttyslaumoja vastaan. Iholle levitettävä hyttysöljy haisee, ja huitominen on aivan loputonta. Ja kevään ja alkukesän sateiden runsaus toi meille nyt aivan valtavan hyttyskesän. No, ei haittaa, keinot löytyvät.
Otin mökille mukaan kassillisen monia erilaisia hyttysten torjuntavälineitä: Karkottimia, voiteita, suihkeita, kierukoita jne. Kaikenlaisia kemikaaleja, joita tutkijat laboratorioissaan olivat hyviksi ja toimiviksi havainneet, joten eipä mitään hätää. Olin valmis taisteluun.
Enpä lukenut sen tarkemmin monia vinkkejä ja ohjeita hyttystentorjunnasta, sillä kyllähän minä nyt yhden hyttysarmeijan tuhoan. En vain ymmärtänyt, että sen yhden hyttysarmeijan jälkeen tulee toinen, kolmas ja kymmenen armeijaa lisää.
Laitoin kaasulla toimivan hyttyskarkottimen pöydälle ja voitelin itseni kuin palovammapotilas konsanaan. Läheiset eivät tunteneet minua kuin äänestä. Hyttysillä kun on aseenaan vain sama kuin entisajan sotureilla, pelkkä pistin, ja minulla sentään 2000-luvun parhaat myrkyt ja tekniikka. Tätä taistelua en voi siis hävitä. Olinhan aikanani saanut vielä armeijassa jääkärin koulutuksenkin.
Aluksi pärjäsinkin ihan hyvin. Istuin vain pöydän ääressä, enkä liikkunut juuri yhtään. Pikkuhiljaa kuitenkin illan aikana tuo tuhatpäinen hyttysarmeija otti minusta selkävoiton.
Tuo ininä soi päässäni koko ajan kuin paras hitti ikinä. Hyttyset seurasivat minua kaikkialle ja jokaista liikettäni. Tältäköhän kuninkaallisista tuntuu, missään ei saa olla rauhassa, aina joku seuraa ja ”pistää”.
Työkaverini sanoi, että kyllä hyttysten kanssa voi elää hyvinkin rauhallista rinnakkaiseloa. ”Suosittelen että annat niiden keväällä vähän pistää, niin kesällä eivät pistä sinua läheskään niin paljon, tuskin yhtään. Hyttyset ovat pistäneet minua niin paljon, etten nykyään juuri hyttysiä huomaakaan, lisäsi työkaverini”.
Teki niin mieli soittaa työkaverille keskellä yötä ja käskeä häntä tulemaan mökille, näyttämään ketä hyttyset pistävät ja kuinka. En siitä hyttysten täyttämästä mökistä voinut mitenkään hakea puhelinta, joten soitto jäi tekemättä. Ja ihminen pitää vielä itseään luonnon valtiaana keksintöineen.
Aloin kyllä aamuyöstä tuota titteliä vahvasti epäilemään ollessani kahden peiton alla hyttysiä piilossa. Onneksi kohta on syksy. Hyvää hyttyskesän jatkoa.
