Lintuja metsästävät kissat kiinni

19.06.2021 17:00

Ylöjärven uutisissa 2.6.2021 muistutettiin aiheellisesti koirien kiinnipitovelvoitteesta, joka koirien omistajille on osaksi kalenterivuotta lailla säädetty.

Valitettavasti suurempaan lemmikkien pito-ongelmaan eli kissojen vapaana kulkemiseen tunnutaan suomessakin suhtautuvan ihmeen vähättelevästi. Tehtyjen tutkimusten perusteella vapaana kulkevat kissat tappavat suomessakin miljoonia lintuja, aina pikkulinnuista fasaaneihin.

Osa kissanomistajista suhtautuu käsittämättömän välinpitämättömästi lemmikkiensä metsästysretkiin todeten, ettei laki yksiselitteisesti määrää kissoja kiinnipidettäviksi. Lain taakse piiloutumisella ummistetaan silmät todellisuudelta, ja se on mielestäni suurta välinpitämättömyyttä.

Teiden varsille pystytetään liikennemerkkejä ”varokaa kissoja”, jotta nämä haitalliset vieraspedot saisivat kulkea turvallisesti saalistamassa lintuja ja erityisesti niiden lentokyvyttömiä poikasia.

Nyt kevään linnunpoikaset ottavat taas ensiaskeleitaan pesiensä ulkopuolella, joten haluatko sinä kissanomistaja edesauttaa lintukantojen elpymistä vai mahdollistaa niiden vähenemistä edelleen? Mieti sitä.

Esimerkiksi BirdLife Suomi -sivustolta jokainen voi lukea kissojen aiheuttamien lintuvahinkojen suuruudesta. Luvut voivat yllättää mutta ovat tutkittua tietoa eli todellisuutta.

Kaikki kissat eivät ole metsästäviä petoja sen tiedän, mutta siitä olen varma, että suurin osa on.

Markku Rautanen

Kommentointi on suljettu.