Taas on sen aika. Ottaa vähän lomaa oman yrityksen pyörittämisestä ja nostaa jalat kohti kattoa. Ei, kohti sinistä taivasta. Nyt on kesä!
Prosessi menee joka vuosi jotakuinkin näin:
1. Tänä vuonna sitten ihan kunnon kesäloma! Juhannuksesta neljä viikkoa, niinhän moni sanoo tekevänsä.
2. No ei nyt neljää viikkoa ihan ole varaa olla pois, mutta kolmekin riittää hyvin. Eri asia jos lähtisi ulkomaille. Kolmessa ehtii kyllä mökkeillä ja sukuloida.
3. Mutta ei kyllä pysty Juhannuksesta jäämään, kun silloin kaikki muutkin on lomalla, niin ei varmaan saa ketään tuuraamaan. Ehkä jos kokeilisi heinäkuun puolestavälistä eteenpäin?
4. Ai niin, sitten tulee elokuun alku vastaan ja lasten koulut alkaa. No mutta siiheksi takaisin kotiin. Voihan kotonakin lomailla!
5. Olenkos minä sopinut jo asiakkaita tuohon heinäkuun viimeiseen viikonloppuun? En ilkeä siirtää, siirsin viimeksi. Kohta luulevat, etten osaa käyttää kalenteria.
6. No mutta heinäkuun puolesta välistä kun saan sijaisen ja lähdetään heti mökille, niin ehditään olla siellä melkein puolitoista viikkoa. Tulaan kotiin, hoidan sovitusti asiakkaat ja lomaillaan loppuaika sitten täällä.
7. Ei kun joo hei, lapsilla onkin kisat sinä viikonloppuna kun piti olla mökillä. Eikös ne kaikki pitänyt olla jo kalenterissa? Missähän kalenterissa ne on? Nämä taisi olla ne, mitkä oli kesän päätavoite. Perkele.
8. Veisiköhän joku muu ne sinne kisoihin, jos minä menisin mökille? Äh, kauhea säätö.
9. Ennen kisoja ei kannata lähteä mihinkään, kun on siinä ne omat valmistautumisensa. Mutta kisojen jälkeen kun lähdetään, niin ehditään olla neljä yötä ihan kaikessa rauhassa!
10. Tai siis kolme, kun pitäähän minun olla edellisenä iltana jo kotona, kun asiakkaat tulee niin aikaisin. Siinä sitten kaupassakäymiset ja kaikki kun kotiudutaan.
11. Olikos tuossa jonkun rippijuhlat? Koskiko ne minua? Lempo soikoon!
12. Kolmen yön takia ei kyllä kannata lähteä toiselle puolelle Suomea ajamaan. Alkoi juuri väsyttää koko ajatus mistään lomasta.
13. Ehkä olen koko loman vain kotona ja katson aina kalenterista, mitä minäkin päivänä olen luvannut tehdä. Jos kalenterissa ei lue mitään, laitan hellehatun päähän ja istun pihakeinussa. Kitken salaattipenkistä rikkaruohot ja vaihdan pyykkitelineeseen ehjät narut. Lomallahan kuuluu puuhailla jotan tämän tyylistä?
14. Jos sukulaisia kiinnostaa nähdä minua, niin tulkoon katsomaan.
15. Ja hei, kesällä voi käydä ihan päiväseltäänkin vaikka missä!