Eräässä nuoruusajan työpaikassani jouduin osallistumaan viikoittain palaveriin. Toimitusjohtaja, joka palaverin kulusta huolehti, aloitti usein tuomalla julki jonkun joskus lausuman tai kirjoittaman viisauden. Eräs niistä kuului: ”Päätös on aina tehtävä, asiat eivät muuten etene.”
Olen elämän aikana todennut tuon viisauden pitävän paikkansa. Osa päätöksistä osoittautuu ajan myötä huonoiksi, mutta asioita voidaan myöhemmin korjata. Eteenpäin on mentävä.
Kammoksun etukäteen hankaliksi tietämiäni neuvottelutilanteita. En tarkoita tässä mitään perhepalavereja, vaan kokouksia, joihin mennessäni jo tiedän mielipiteiden menevän pahasti ristiin. Kaikki ajavat mielestään oikeaa asiaa. Silti pitäisi saada aikaan jonkinlainen päätös. Jotkut menevät mielellään noihin neuvotteluihin, toiset haluavat tosissaan hoitaa asiat kuntoon ja toiset nauttivat saadessaan kinata ja vääntää.
Neuvotteluun menijää saatetaan evästää, että: ”Tämä on nyt sinusta kiinni”, tai: ”Et sitten anna periksi.” tai: ”Älä anna puhua itseäsi ympäri.” Kuitenkin kaikki tietävät, että jonkun on tehtävä myönnytyksiä, jotta asioita voidaan hoitaa ja viedä eteenpäin.
Elämme demokratiassa ja se tarkoittaa sitä, että asioista päätetään yhdessä. Mutta koska kaikki eivät ymmärrettävästi voi olla itse läsnä päättämässä kaikista asioista, tarvitaan edustajia. Valtion, kuntien ja seurakuntien asioista päättäjien valintaan pääsemme kaikki vaikuttamaan käyttämällä edellisten sukupolvien meille hankkimaa äänioikeutta. Saamme vaaleista riippuen äänestää henkilöä tai asiaa jota kannatamme. Se on tavallisen kansalaisen lähes ainoa mahdollisuus voida vaikuttaa.
Demokratian vastakkainen hallintamuoto on diktatuuri, jonka vallitessa päätökset ovat vain yhden tai muutaman samanmielisen käsissä. Niitäkin maailmalta löytyy. Voisi kuvitella, että diktatuurissa on helppo elää, jos vallanpitäjä on hyvä. Tehdään vain niin kuin käsketään ja kaikilla on kivaa. Niinhän se menisi, jos ihmisillä ei olisi ajattelevia aivoja, mutta kun on.
Suomen hallituksen viisi ministeriä työsti puoliväliriihtä tänä keväänä yhdeksän päivää, kun etukäteen ennustettiin kahden päivän riittävän. Väläyteltiin jonkun puolueen lähtemistä neuvottelusta ja jopa koko hallituksen kaatumista. En kadehdi neuvottelussa olleita. Saatiinhan tulos lopulta, mutta kovan puimisen se vaati.
Yksilön mielipiteitä muokkaavat ainakin luonne, ympäristö, kasvatus, koulutus ja kokemus. Ne kun ovat meillä kaikilla erilaiset, niin onhan aika soppa. Demokratiassakaan kaikki eivät ole tyytyväisiä, mahdotontahan se olisi.
Kohta pääsemme taas antamaan äänemme vähän koronan viivästäminä. Sittenpä nähdään, kuinka eteenpäin jatketaan.
ARMI SAARELA
