Television Huvila ja Huussi -ohjelmastakin tuttu pihasuunnittelija, hortonomi Tanja Nieminen kertoo paikallislehden podcast-vieraana tuoreimmista pihatrendeistä ja antaa monia vinkkejä kotien viherpeukaloille.
Onpa projektisi kokonaan uuden pihan perustaminen, nykyisen pihan kunnostus tai unelmien puutarhan suunnittelu, ammattilaisen tekemä pihasuunnitelma on avain onnistuneeseen lopputulokseen.
Tanja Nieminen kertoo, että asiakkaat osaavat Suomessa melko hyvin määritellä, mitä toimintoja he pihaansa haluavat. Mutta siinä vaiheessa, kun aletaan miettiä esimerkiksi pihan korkeuseroja, alkaa erikoisosaamiselle olla tarvetta.
Nieminen kertoo myös, miten koronapandemia ja sen myötä tulleet rajoitukset ovat aktivoineet ihmisiä puutarhojen pariin.
– Viime vuosi oli kiireinen. Ihmiset aika ex-tempore lähtivät tekemään pihasuunnitelmia. Korona teki sen, että nyt suunniteltiin myös rivitalopihoja ja tehtiin parvekkeiden kunnostusta. Esiin tuli uusia puutarhaharrastajia, Nieminen sanoo.
Hänen mukaansa viime kesä oli pihasuunnittelussa niin sanotusti uima-allaskesä. Nyt suurimmat allashaaveet on täytetty.
– Tällä hetkellä näkyy tietynlainen hedonismi eli pihalla halutaan nauttia. On se sitten palju tai grillailu, Nieminen toteaa.
Pihasuunnittelijan pakeille kannatta mennä, jos haluaa välttyä virhevalinnoilta ja jopa säästää kustannuksissa.
– Osaava suunnittelija osaa arvioida maaperää, kaivuutarpeita, kasveja ja sitä, miten paljon tarvitaan terassia ja kivetystä. Suunnittelija ei ole kauppias vaan olemme asiakkaan puolella, Nieminen sanoo.
Nieminen on päässyt urallaan suunnittelemaan myös niin sanottuja statuspihoja, mutta silti hän kertoo nauttivansa eniten tavallisten ihmisten pihojen eteen tekemästään työstä.
– On aina ihaninta, kun pihasta tulee ihmisten oma ja ihmiset saavat onnistumisen kokemuksia.
Paikallislehden podcastissa Nieminen muun muassa nimeää pihojen kestosuosikit ja antaa vinkkejä Pirkanmaan korkeudella menestyvistä hyöty- ja viljelykasveista.
Kuuntele koko Tanja Niemisen pitkä haastattelu tästä: