Keskustelukulttuuri on heikentynyt Ylöjärvellä – Toivottavasti osallistumme hankkeeseen

27.05.2021 11:08

Kuluneella valtuustokaudella olen huolestuneena todennut keskustelukulttuurin heikentyneen sekä kaupunginvaltuustossa, sanomalehtien mielipidekirjoituksissa että etenkin sosiaalisessa mediassa.

Kaupunginvaltuustossa eräät valtuutetut ovat tuoneet kokoussaliin ikävän tavan huudahdella kesken valtuutettukollegojen puheenvuoron häiritsevästi, jopa alatyylisesti. Hämmästyksekseni valtuuston puheenjohtajisto ei ole tähän puuttunut, vaikka valtuustokauden aluksi uutta valtuustoa opastettiin arvokkaan käytöksen saloihin jopa niin yksityiskohtaisesti, että valtuuston kokouksessa tehtyjen päätösten jälkeen ei olisi sopivaa edes taputtaa.

Valtuuston osalta tilanne kärjistyi viime vuodenvaihteessa Ylöjärven kaupungin johtajuusselvityksen yhteydessä ja sen tiimoilta käyty keskustelu ryöpsähti todella epäasialliseksi puolin ja toisin. Ainoastaan kohun keskiöön joutunut viranhaltija esiintyi kaikissa silmiini osuneissa haastatteluissa maltillisena ja asemansa huomioiden.

Sen sijaan Ylöjärven johtavimmissa asemissa olevat luottamushenkilöt ryhmineen eivät tiedotusvälineissä onnistuneet antamaan kuntalaisille luottamusta herättävää tilannekuvaa kotikaupunkimme asioiden hoidosta.

Sosiaalisessa mediassa näkyvä ilmiö ovat ilkeät kommentoijat. Esimerkiksi Facebook on niin etäinen ja jopa kasvoton keskustelupaikka, että siellä on helppo heittää ilkeyksiä.
Kuinka voi rakentavasti keskustella henkilöiden kanssa, jotka tulevat sosiaalisessa mediassa vain ilkeilemään julkaisuihin tai keskusteluihin ilman, että on millään tavalla selvää, mikä muu heitä inspiroi kuin toisille pahan mielen aiheuttaminen?

Tämä ilmiö on selvästi havaittu jopa peloksi asti monen sellaisen henkilön kohdalla, joka aiemmin on ollut innokas lähtemään mukaan hoitamaan kotikunnan asioita. Moni sanoi suoraan, että ei halua asettaa itseään eikä perhettään alttiiksi loanheitolle. Eikä tämä ilkeämielisyys kohdistu vain aikuisiin. Myös lapset joutuvat kiusatuiksi somessa.

Tästä syystä olin todella iloinen törmätessäni uutiseen YLE:n ja Erätauko-säätiön vetämästä viisivuotisesta Hyvin sanottu – Bra sagt! -hankkeesta. Hankkeella pyritään vahvistamaan suomalaisen keskustelukulttuurin parhaita puolia ja luomaan turvallisia keskusteluympäristöjä. Samalla vahvistetaan suomalaisten luottamusta ja ymmärrystä toisiaan kohtaan. Tavoitteena on innostaa ihmisiä mukaan toisia kunnioittavaan, erilaisia näkemyksiä arvostavaan keskusteluun.

Keskustan Ylöjärven valtuustoryhmä jätti aiheesta maanantaina 24. toukokuuta valtuustoaloitteen. Esitimme, että Ylöjärven kaupunki lähtee mukaan Hyvin sanottu! -hankkeeseen ja hyödyntää kokonaisuutena hankkeen tarjoamia mahdollisuuksia ylöjärveläisen keskustelukulttuurin vahvistamiseksi ja sitä kautta kuntalaisten osallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Toivonkin, että kaupunginvaltuusto suhtautuu aloitteeseemme positiivisesti ja että jatkossa myös muita pirkanmaalaisia kuntia, seurakuntia ja yhteisöjä sitoutuu tähän hienoon tavoitteeseen toisiamme kunnioittavasta keskustelusta.

Riitta Koskinen
kaupunginvaltuutettu, kuntavaaliehdokas (kesk.)