Katselin eräänä päivänä tuttua pengonpohjalaista peltomaisemaa, josta puuttui jotain hyvin oleellista. Sähköpylväät, jotka olivat 1940-luvulta asti kannatelleet lapsuudenkotiini sähkövirtaa tuovia kaapeleita, oli viety pois. Samoin puuttuivat tietysti kaapelit. Alun perin pylväissä oli avojohtimet, ja silloin ukonilmoilla meillä syljeskeli pistorasioista ja kytkimistä lieskoja. Myöhemmin, kun avojohtimet vaihdettiin kaapeleiksi ja maadoituksia paranneltiin, salamointi sisätiloissa lähes loppui.
Nyt on metsänreunassa leikkimökin kokoinen harmaa peltinen muuntajakoppi, josta maakaapelit lähtevät taloihin. Se on sitä säävarmaa sähköverkkoa, jonka rakentamisen kaikki sähkölaskuja maksavat ovat tulleet huomaamaan siirtolaskuissaan. Säävarman jakeluverkon rakentaminen on nyt edennyt nykyiselle asuinalueelleni. Talojen liitäntäkaapelien ojia kaivellaan parityönä. Toinen työntekijä käyttää kaivuria ja toinen varmistaa ja käyttää lapiota, jos sitä tarvitaan.
Tulee mieleen, että työnsä osaava kaivurikuski tekee koneellaan tarkemman työn kuin tavallinen tallaaja lapiolla. Mielenkiinnolla seurasin, kun kaivinkoneen kuljettaja kieräytti kätevästi kauhaansa melkoisen kivenmurikan ja otti samaan kuljetukseen maasta kuopaisemansa kuusenkannon. Kanto roikkui jollain konstilla kiven kantamiseen koukistetun kauhan takana, kun kuski vei taakkaansa jonnekin pois. Kaivurin puomin päässä näkyy olevan vaikka mitä härpäkkeitä. Kopista ei tarvitse tulla pois kauhanvaihtoa varten, se sujuu näppärästi sisältä käsin.
Ainakin tässä meidän kohdalla on tehty hyvää työtä. Emme tiedä varmuudella talomme vesijohdon sijaintia ja osasimme näyttää vain suunnilleen paikan, jossa se risteää uuden kaapeliojan kanssa. Hyvin kävi, ei katkennut veden tulo. Jälkien korjaamista varten paikalle tuotiin multakuorma. Multa levitettiin, jäljet haravoitiin ja kylvettiin vielä ruohonsiemeniä. Tarkemman työn tekivät, kuin tässä tontilla on nurmikon eteen tehty ikinä.
Meillä oli kaapeliojan kohdalla kasvamassa orjanruusu, jonka rusakot söivät aika lyhyeen kantoon talvella. En maininnut ruususta kaivajille mitään, mutta niin vaan olivat sen huomanneet, ottaneet sivuun ja istuttaneet taas paikalleen, kun olivat täyttäneet ojan. Siinä ehkä käytettiin sitä lapiota.
Mietityttää vähän, kun ajattelee pääskysten seuraavaa syysmuuttoon kokoontumista. Ne joutuvat keksimään korvaavan kokoontumispaikan, kun sähköjohtoja ei ole ja puhelinlangat ovat jo aikaisemmin lakanneet laulamasta. Oravatkin menettävät kätevät oikotiensä.
Seuraavaksi odotellaan, laskeeko sähkön siirtohinta sitten, kun kaikki kaapelit on saatu myrskyiltä piiloon maan poveen. En oikein usko siihen, vaikka ainakin huoltotöiden olettaisi vähenevän.
ARMI SAARELA
