Kulkiessani Käyräkujaa jokunen päivä sitten, tuli mieleeni monenlaisia muistikuvia entisistä ajoista – ajasta ennen sotia ja myös sodan jälkeen.
Tietä, joka kulki Peltovainion keskivaiheilla, sanottiin Murrontanhuaksi. Tie alkoi kahdelta asumukselta ja kulki Yrjöntien kohdalla jonkin matklaa pellon laitaan.
Toinen asumuksista oli Haapasalon Kallen pieni asunto ja omaperäinen karjahuusholli. Kalle kasvatti sikoja. Hän keräsi ruoanjätteitä Tampereen puolelta, laskia tynnyreissä. Kallella oli hevonen, välillä toinenkin. Kalle oli vapautetu sotapalvelusta terveyssyistä, koska oli selkäinvaliidi.
Siihen maailman aikaan kaupungin taloyhtiöissä ja pienemmissäkin taloissa ruoanjätteille laskitynnyrit, jotka tyhjennettiin aina määräajoin. Luullakseni siitä ei niihin aikoihin rahaa kerätty, mutta tyhjennettävä ne oli, kuten oli sovittu. Kallella oli oma kulkureitti Lamminpään suuntaan. Minulla on Kallesta mukavia muistikuvia vielä hänen vanhoilta päiviltään, jolloin hän ei ollut enää vuosikymmeniin tehnyt varsinaista työtä.
Toinen asumus oli Leinosen Kallen talo. Tämän Kallen perhe oli toimeliasta väkeä. Leinosen perhe jäi minulle ikäni vuoksi vähän vieraammaksi. Tyttäristä naapurin emäntänä ollut Helvi oli toki hyvinkin tuttu ja hyvä naapuri.
Kun se Murrontanhuan tie oli kulkenut peltoaukealla jonkin matkaa suoraan, se kääntyi Peltovainion keskeltä kulkemaan kohti Murron kookkaita hisirakennuksia. Tiessä oli peltoaukealla pieni käännös, joten ei se ihan luotisuora ollut. Murronkorven aukeilla tie oli kuitenkin tuiskun vuoksi monesti umpilumessa.
Päästyään Murron riiheröydän (katos riihen etuseinällä) vierelle, tie teki vinkkelimutkan navetan taakse ja navetan nurkalta toisen samanlaisen käännöksen taloni pihaan. Pihan sivua tie kulki aittarakennuksen päädystä hakamaan läpi kutakuinkin niille kohdille, mistä Tanhuantie alkaa.
NESTOR MÄKINEN
Vanha syntyperäinen vuorentaustalainen
