Pirkanmaan pandemiaohjausryhmän suositusten mukaisesti Ylöjärven kirjastojen koronarajoituksia on purettu maanantaista 10.5. lähtien.
Kokoelmatilat on avatttu jälleen eli asiakkaat pääsevät hakemaan lainattavaa kirjastojen hyllyiltä. Myös lehtilukusalit on avattu avataan lehtien lukua ja lainausta varten. Kirjaston kaikissa tiloissa suositellaan yhä automaattien käyttöä sekä lyhytaikaista ja omatoimista asiointia.
Myös kirjastojen työ- ja lukuhuoneet avataan asiakkaille. Huone on käytössä vain yhdelle henkilölle kerrallaan ja toiminta on omatoimista. Kirjastosalissa on asiakaskoneita aikuisille välttämätöntä pikaista asiointia varten.
Pelihuone on suljettu. Monitoimisalissa yksityisten kokoontumisten henkilölukumäärä on AVI:n päätöksellä tällä hetkellä korkeintaan 10 henkilöä. Kirjaston tapahtumat ovat yhä tauolla.
Kurun ja Viljakkalan kirjastoissa omatoimiaukioloajat eivät ole käytössä toistaiseksi.
Kirjastoauto Reppu ajaa vain aamupäivän koulu- ja päiväkotipysäkit normaalin aikataulunsa mukaisesti. Palvelu on yhä rajoitettua ja tarkoitettu vain opettajille ja päiväkodin henkilökunnalle, jotka voivat nyt lainata pikaisesti kirjastoauton kokoelmasta.
Kirjastossa noudatetaan edelleen koronasuojausohjeita: hyvää käsihygieniaa, kasvomaskien käyttöä ja riittäviä turvavälejä.