REFERENSSI
|
Vanha Räikkä

Vanhan Räikän kahvila-ravintoloitsija on ollut hyvin tyytyväinen mainossuunnitteluun: ”Ne ovat olleet minun näköisiäni”

Vanhan Räikän yrittäjä Johanna Koivu on erittäin tyytyväinen mainonnastaan Ylöjärven Uutisissa.

Kahvila-ravintola Vanha Räikkä on näkynyt Ylöjärven Uutisten sivuilla jo puolentoistavuoden ajan, eli niin kauan kuin yritys on Ylöjärvellä ollutkin.

Yrittäjä Johanna Koivu kertoo, että lehtimainonnalla on haettu kahvila-ravintolalle näkyvyyttä ja kerrottu samalla sen toiminnasta.

– Mainoksissa on kerrottu kahvilan toiminnasta ja muun muassa pitopalvelustamme.

Koivua on ilahduttanut mainoksissa erityisesti niiden onnistunut ulkonäkö.

– Ne ovat olleet minun näköisiäni. Myös yhteistyö lehden ilmoitusmyyjän kanssa on sujunut aina hyvin.

Vanha Räikkä palvelee asiakkaitaan kaupungintalon kainalossa sijaitsevassa 200-vuotiaassa hirsirakennuksessa, joka kunnostettiin uuteen loistoonsa vuonna 2019.

Kahvila-ravintolassa on tarjolla vaihtuva lounas viidesti viikossa, minkä lisäksi pitopalvelu loihtii ruuat ja leivonnaiset myös kotiin ja erilaisiin juhliin.

– Pitopalvelu onnistuu myös pieneen, esimerkiksi kuuden hengen kastetilaisuuteen tai muuhun juhlaan, joita on mahdollista järjestää myös tiloissamme Vanhassa Räikässä. Leivomme myös kaikenlaisia tilauskakkuja, ja niitä meiltä haetaan ihan päivittäin, Koivu kertoo.

Kiinnostuitko markkinoinnista Ylöjärven Uutisissa? Ota yhteyttä.