Katso peiliin: näetkö kiusaajan?

23.04.2021 08:01

Mikä tekee lapsesta koulukiusaajan – tai aikuisesta työpaikkakiusaajan? Tuleeko koulukiusaajasta aina työpaikkakiusaaja – tai naapurikiusaaja – tai muuten vaan häirikkö ja kaikkien kiusa?
Osaan esittää kysymyksiä, mutta vastausten löytäminen onkin paljon vaikeampaa. En kadehdi opettajan asemaa. Koulukiusaamisesta puhuttaessa hän on avainasemassa. Hänen pitäisi normaalin opetustyön lisäksi haukansilmillään huomata ja kasvatustaidoillaan osata kitkeä kaikki kiusaamiseen vihjaavakin laumastaan. Siinä sitä onkin hommaa. Kiusaajat osaavat halutessaan olla erinomaisia opettajan silmänpalvojia.

On ehkä niinkin, että toiset kiusaantuvat helpommin kuin toiset. Aikanani olin esimiestehtävissä ja hoidin myös työsuhdeasioita. Ollessani loppukeskustelussa erään irtisanoutuneen työntekijän kanssa, puheeksi tuli hänen poislähtönsä syy. Yllätyin, kun kuulin syyksi työpaikkakiusaamisen. Olin aivan pihalla ja yritin kysyä asiasta, mutta hän ei suostunut sanomaan kuin, että yksi henkilö vainoaa. Kuulemma päivittäin joku työtoveri arvosteli irtisanoutuneen ulkonäön, puolison, lapset, puhetavan ja yleensä kaikki.

Tunsin omantunnon pistoksen, koska en ollut huomannut mitään. Toisaalta jäin miettimään, että olikohan tässä turhan herkästi kiusaantuva henkilö. Jos joku näkisi asiakseen alkaa arvostella minulle ulkonäköäni ja läheisiäni, en ehkä kokisi sitä kiusaamisena. Pikemmin ajattelisin, ehkä sanoisinkin, että saat pitää mielipiteesi.

Tämä kokemani kertominen ei tarkoita, että haluaisin vähätellä esimerkiksi jonkin aikaa sitten julkisuuteen noussutta Viljakkalan koulun kiusaamistapausta tai muita vastaavia tapauksia. Jo henkinen kiusaaminen, nimittely, eristäminen, hylkiminen ja muu vastaava toiminta on tuomittavaa, mutta fyysiseksi muututtuaan kiusaaminen voi olla hengenvaarallista. En pysty neuvomaan enkä tiedä, mikä voisi oikeasti auttaa, mutta minusta on väärin, jos kiusattu joutuu vaihtamaan koulua. Kiusaajanhan pitäisi lähteä.

Kun asiat kehittyvät niin surullisen pitkälle kuin paljon esillä olleessa Koskelan tapauksessa, että tuloksena on vainaja ja odotettavissa vankilatuomioita, voidaan todeta, että on pahasti epäonnistuttu.

Mitään itsestään selvää keinoa kiusaamisen lopettamiseksi ei varmaan ole kenelläkään, mutta esiin tulleita tapauksia ei ainakaan saisi painaa villaisella ja vaieta unohduksiin. Asioista pitää puhua, vaikka se vaikeaa onkin. Kysymys on jokapäiväisestä elämästä ja henkisestä hyvinvoinnista. Apua on nykyisin saatavissa, kun sitä vain halutaan etsiä. Katsotaan siis itse kukin sinne peiliin…

ARMI SAARELA