Ongelmat ovat lisääntyneet hälyttävästi maailmanlaajuisesti. Etenkin 2000-luvun alun laiminlyönnit Suomessa ovat pudottaneet sijoituksemme koulutusten kärkimaista vaikkapa Aasiankin kärkimaiden taakse. Nuorista, joiden piti alkaa kasvattaa uutta sukupolvea, jätettiin useita kymmeniä prosentteja väliinputoajiksi ilman toisen asteen koulutusta, työtä – kaljojen ja huumeiden houkutuksille alttiiksi. Näin ei pitänyt mennä! .
Toivoa ei kuitenkaan ole kokonaan vielä hukattu. Viimeksi kuluneen vuoden aikana paikallislehtemmekin sivuilta on saanut lukea koululaisten, opiskelijoiden, kaupunkimme päättäjien ja nuorista huolta kantavien mielipiteitä: ”jotain pitäisi tehdä”, ongelmalle, jonka mustansurman ja espanjalaisen tapaan uusin synkkä aalto, koronavirus, on nostanut jokaisen tietoisuuteen.
Otetaan tästä opiksi! Kytömäen, Hurstin, oppilaiden ja monien muidenkin ajatusten vaihto tullee poikimaan aluksi luovaa pohdintaa ja sitä myötä , toivottavasti, tuloksia.
Väittelyjen polttoaineina ovat erilaiset ”mutut”, mielipiteet, resurssien hallinta sekä asiantuntemus. Mutu jääköön omaan arvoonsa, mutta opetusalan asiantuntemus, kokemusasiantuntijat oppilaspuolelta ja kaupungin rahakirstun päällä istujat kolmijalkana on tukeva perusta, mille rakentaa.
Meillä eläkeläisopettajilla on painavaa kokemusta rakennusaineiksi: atk-tuntemusta ja oppituntien viemistä verkkoon. Juuri koulujen ryhmäkoot ja oppimistulokset ovat pääsääntöisesti vastakkaisia. Digirintamiltakin voisi etsiä eväitä. Ehkä kurssipainotuksista?
Lukion johtokunnan varapuheenjohtajana toimintani antoi mahdollisuuden puuttua viransijaisuuksien valintaan. Painotin erityisesti pätevien sijaisten löytämiseen. YO-kirjoituksissa pitkän matematiikan suosio laski 2000-luvun alussa radikaalisti niin, että vientiteollisuutemme selkänoja, DI-koulutus taantui. Hakijoista ei löytynyt riittävästi pitkän matematiikan kirjoittaneita vaan täydennykseksi piti järjestää reppauskursseja lyhyen matematiikan suorittaneille. Näitä ei laskettu tutkintoon sisältyviksi opintopisteiksi, mutta opintotukeen ne oikeuttivat silti heikentäen tukiaikaa ja siirtäen valmistumisajankohtaa lukiokoulutuksen puutteiden vuoksi.
Pieni säästö, mikä saavutettiin koulujen johtokuntien lakkauttamisella oli tyrmistyttävän vähäinen verrattuna siihen, että oppilaiden vanhemmillä oli suora linja osallistua koulun toiminnan seuraamiseen aina rehtoria myöten. Tämän ”takaisinkytkennän” koin tarpeelliseksi myös, ainakin lukion osalta, kuten myös opiskelijajäsenten osallisuuden. Toivoisin palattavan entiseen käytäntöön tai pitäisi kehittää jotain vastaavaa, yhteistä osallistumista.
Uskon, että, jos meitä entisiä, eläkkeellä olevia konkareita valitaan uuteen kaupunginvaltuustoon niin asiantuntemuksemme pohjalta lapset ja nuoretkin voivat luottaa meidän yhteisiin ja hyödyllisiin tavoitteisiin – riippumatta siitä, minkä ryhmän äänillä valtuustoon ilmestymme. Tsemppiä ja yhteistyötä!
Kaarlo Pyöriä
DI, kuntavaaliehdokas (kd.)
