Näin keväällä monella nuorella on ongelma. Pitäisi hakea opiskelemaan, mutta minne? Vaihtoehtoja on runsaasti, mutta onko oma suunta selkiytynyt ja mistä tietää, että alalla on tulevaisuutta?
Eläkkeelle päästyä yhdestä seikasta voi olla iloinen. Ei tarvitse miettiä, mistä alkaisi leipänsä tienata. Ammatteja syntyy koko ajan lisää ja vanhoja häviää. Tuntuu, että siinäkin asiassa vauhti vain kiihtyy.
On luonnollista, että vanhemmat haluavat lapsilleen parasta mahdollista tulevaisuutta, mutta ne valinnat, ne voivat olla vaikeita. Itse tein aikoinani sen ratkaisun, että en mennyt lukioon, vaan valitsin ammattikoulun. Ammattikoulussa oli opettaja, jolla oli näkemystä tulevaisuudesta. Hän sanoi, että meidät kaikki tullaan kouluttamaan uudestaan, ehkä useammankin kerran. Hän ymmärsi insinöörinä tekniikan kehittymisen nopeuden ja oikeassa oli.
Joku kasvaa pienestä lähtien niin sisään tulevaan ammattiinsa, että mitään muuta ei tule mieleenkään. Jos pääsee seuraamaan läheltä vanhempiensa tai jonkun muun työtä ja se tuntuu sopivalta, ei ammatinvalinta ole kovin vaikeata. Tämä tarkoittaa yleensä, että kysymys on jonkin sortin yrittämisestä.
On ammatteja, joihin päätyy olemalla erityisen lahjakas jollakin tavalla. Nuorten solistien konsertissa soitti kahdeksanvuotias tyttö viulua, käsittämättömän hienosti ja taidokkaasti. Katselin lähes tippa silmässä. Soittaminen tuli suoraan sielusta kieliä paineleviin sormiin ja jousta herkästi mutta samalla jämäkästi käsittelevään käteen. Ihmeenä pidän, jos se tyttö ei musiikilla itseään elätä.
Jotkut ovat saaneet pitkäaikaisen työpaikan menemällä ensin töihintutustumisjaksolle tai kesätöihin ja osoittamalla sellaisia kykyjä, että on löytynyt vakipaikka. Kokemuksen lisäännyttyä työtehtävät ovat muuttuneet ja arvostus ja palkka nousseet joskus nopeastikin.
Hoitoala oli monella ikätoverillani nuorena tulevaisuuden haaveissa, minulla ei. Ajattelin, että voin tehdä vaikka kuinka likaista ja raskastakin työtä, mutta en mitään, missä joudun jatkuvasti näkemään kipua ja kärsimystä. Ja kun nyt ajattelee hoitohenkilöiden töitä suojavaatteineen ja tartuntariskeineen niin ei käy kateeksi.
Nykynuorilla on usein haaveissa päästä tekemään töitä IT-alalla. Tuntuu siltä, että moni kuvittelee työn olevan kevyttä ja hyvin palkattua. Sitä se voi ollakin, mutta myös nopeasti kehittyvää ja alituiseen kouluttautumista vaativaa, erittäin kilpailtua ja niin ollen melko stressialtista, otaksun.
Joka tapauksessa jotain pitää opetella tekemään, jos ei ole syntynyt perheeseen, jonka pankkitileillä riittää saldoa itse ahertamatta. Aika harvalla on niin hyvä tilanne. Eikä se yltäkylläisyydessä eläminenkään välttämättä helppoa ole, vaikeudet ovat vaan toisenlaisia.
ARMI SAARELA
