Puhumatta paras? – Olen käyttänyt ilmaisuja, joilla olen saanut viestini kuulostamaan erilaiselta kuin mikä oli alkuperäinen tarkoitus

28.03.2021 09:01

”Tahdotteko kuulla? Kerron silti.” Minulla on toisinaan pakottava tarve saada ilmaista näkemykseni – vaikka moni suomalainen sanonta kannustaa pitämään suun kiinni.

”Vaikeneminen on kultaa.” Ei kai nyt sentään aina? Eikö vääryyksiä pitäisi paljastaa ja pyrkiä lopettamaan eikä hiljaa hyssytellen alistua niihin? Eikö hyvistä töistä pitäisi kiittää?

Mutta kyllä minäkin saatan olla vaiti. Jopa silloin kun tiedän, että äänessä ollut on valehdellut. Miksi? Joskus vaikka siksi, että odotan hänen valehtelevan lisää ja aikanaan jäävän vielä karummin kiinni juonitteluistaan. Välillä puppupuhetta tulee niin paljon, että jos kaikkeen tarttuisi, ei mitään muuta enää ehtisikään tehdä. Moni on hiljaa myös silloin, kun olettaa toisen puhuvan vahingossa höpöjä. Ei hennota korjata. Ei haluta nolata puhujaa. Tällöin vaikeneminen voi olla kaunis ratkaisu.

”Hiljaa hyvä tulee” -sanonta voinee tarkoittaa sekä vaiti että hitaasti toimimista. Politiikassa kumpaakin tunnutaan vaadittavan ainakin monelta rivivaltuutetulta: älä sano ääneen, jos olet ryhmäsi kanssa eri mieltä ja odota kiltisti, kunnes vuorosi tulee.

Tuntuu pahalta, kun huomaa jonkun saaneen hiljaisuutensa vuoksi jonkin luottamustoimen. Surettaa erityisesti silloin, kun tietää tämän henkilön sallineen epäreiluja tekoja siksi, ettei muuten olisi päässyt etenemään uuteen asemaan. Mutta ”viisas vaikenee”, näköjään usein oman etunsa vuoksi. Mikä enää olisi nolompaa? Ehkä se, että joku samoista syistä hiljaa ollut luulee saavansa jonkin paikan ja tavoittelee sitä näkyvästi – eikä saa, mikä toki on hänelle aivan oikein.

Vaikenemisesta on joka tapauksessa se hyöty jokaiselle tuppisuulle, ettei silloin ainakaan puhu hölmöjä. Ei möläyttele, kuten minulla on tapana. Aika pitkään sain esimerkiksi jutella ”tätikaupungin johtotäti-ilmiön” eri puolista ennen kuin kukaan sanoi minulle, että Ylöjärvellä käytetyn uuden kuntamarkkinointityylin mukaan ä:n ja t:n väliin kuuluisi laittaa h. Ei täti, vaan tähti. Anteeksi sedät!

Muutenkin olen käyttänyt ilmaisuja, joilla olen saanut viestini kuulostamaan erilaiselta kuin mikä oli alkuperäinen tarkoitus. Kerran esimerkiksi lipsautin valtuustosalilliselle luottamushenkilöitä, että olen ”kaikista asioista samaa mieltä” erään toisen puolueen ryhmäpuheenjohtajan kanssa. Ensin nolostuin, mutta sitten tajusin, että hienostihan se meni. Sain oivan tilaisuuden olla hiljaa vaikka koko loppukauden ja antaa hänen jatkossa kertoa minunkin kantani, ihan joka asiaan.