Filosofi, akateemikko Georg Henrik von Wright (1916-2003) pohti esseekokoelmissaan Humanismi elämänasenteena (1981) ja Tiede ja ihmisjärki (1987), ihmisen ja luonnon suhteen vaikutuksia yhteiskuntaan sekä teknologian yhteiskunnallisia seurauksia.
Ennen maailmanlaajuisen koronakriisin ilmaantumista von Wright varoitti ihmislajin ylimielisyydestä luonnon suhteen. Hän tunnustaa luonnontieteiden suuren merkityksen ja teknologian hyödyt niiden hyväksikäytössä. Esimerkiksi antibioottien ansiosta voidaan aikaisemmin tappavat infektiotaudit parantaa, estää ja rajoittaa epidemioita ainakin lyhyellä tähtäimellä. Von Wright ennusti, että uusista sairauksista voi tulla luonnon kosto ihmislajille, joka luulee hallitsevansa kaikkia muita olentoja.
Humanistina von Wright kirjoitti, että nykyisessä historiallisessa tilanteessa ongelmalliseksi on tullut ihmisen ja luonnon välinen suhde. Hän julisti teknologisen ihmisen alistaman luonnon iskevän takaisin ja ylenmääräisen käytön uhkaavan tyhjentää maapallon uusiutumattomia luonnonvaroja ja järkyttävän ekologista tasapainoa. Eroosio, veden ja ilman saastuminen, ”hiljaisuuden kevät” – ne kaikki ovat luonnon vastalauseita.
Koronapandemia on hiljentänyt kevättä ja ilmastonmuutos uhkaa olemassaolomme perustaa. Maailmanlaajuisina kumpaankaan niistä ei vielä sovittu yhteisesti hyväksyttyjä ratkaisuja. Koronakriisin seurauksena voi puhjeta vaikea talouskriisi ja paljastuva elämäntapakriisi, jotka voivat johtaa politiikan kärjistymiseen niin vakavin seurauksin, joita emme vielä ymmärrä.
Von Wright totesi: ”Kärsimykset, tuska ja levottomuus muodostavat yhden viisauden lähteen enkä voi välttyä uskomasta, että meidän täytyy vielä juoda kauan niiden vettä ennen kuin viisastumme. Kaikki voi päättyä tuhoon. Tuloksena saattaa olla myös kriisin hidas selviäminen, kunhan paremmin tajuamme, mitä ihmiskunnan valistunut etu vaatii”.
Tapani Könönen
Ylöjärvi
