Rakkaudesta lajiin: Tuukka Poikonen valmentaa Slovenian pääsarjassa ja pitää itseään etuoikeutettuna

Ylöjärveläislähtöinen Tuukka Poikonen päätyi tammikuussa pikakomennuksella slovakialaisen ammattilaisjääkiekkojoukkueen HC ‘05 Banská Bystrican päävalmentajaksi.
Myös lehdistötilaisuudet ovat tulleet tutuiksi ammattilaisjoukkueen luotsille. (Kuvakaappaus: HC ’05 TV, YouTube)

24 tunnin päästä kutsusta Poikonen oli jo matkalla lentokentälle mukanaan pari laukullista vaatteita. Elämä Slovakiassa solahti äkkiä valmentaja-arkeen ja joukkue otti suomalaisen hyvin vastaan.

– Pelitahti on noin kolme peliä viikossa. Tämän lisäksi tulevat pelien purku ja analysointi ja muut arjen haasteet. Jos pelaajien päivä loppuu kun he lähtevät hallilta, niin valmentajan päivä ei lopu koskaan. Illallakin ajatukset pyörivät jääkiekossa.

Slovakiassa on koronan vuoksi sulkutila ja rajoitukset ovat kovemmat kuin Suomessa. Poikonen on asunut kaksi kuukautta hotellissa ja elämä rajoittuu sen lisäksi jäähalliin ja pelimatkoihin. Pelit jatkuvat toistaiseksi normaalisti, ja pelaajilla on viikoittain koronatesti.

Vielä on epäselvää jatkuuko sarja runkosarjan jälkeen. Tuloksellisesti joukkueella on mennyt hyvin, mutta Poikonen ei ole täysin tyytyväinen Banská Bystrican viimeisiin peleihin.

– Se miltä peli näyttää, on tärkein asia. Nyt on vähän haasteita. Uskon, että menemme playoffeihin. Katsotaan kuka siellä tulee vastaan.

Huhtikuun lopulla Poikosen on määrä palata takaisin Tampereelle. Toisin kuin Suomessa, Euroopan ammattilaissarjoissa valmentaja- ja pelaajasopimukset tehdään yhdeksäksi kuukaudeksi kerrallaan, ja kausi jatkuu elokuussa. Kesätauko on päävalmentajalle tervetullut:

– Valmentajan arki ammattilaisjoukkueessa kysyy voimavaroja. Kolmen kuukauden irtiotto on ihan hyväkin. Silloin valmentaja pystyy analysoimaan omaa ja joukkueen toimintaa.

Lajivalmennusta ja psykologiaa

Ammattilaisjoukkueen valmennus eroaa hieman Poikosen aiemmasta pestistä Ilveksen juniorivalmentajana, jolloin painopisteenä oli yksilöiden pidemmän ajan kehityssuunnitelmat. Nyt kaikki keskittyminen on seuraavassa pelissä ja harjoitusarjessa.

– Ihan perusvalmentaminen ei muutu mihinkään siitä, onko valmennettavana 15- vai 35-vuotiaita pelaajia. Ydinvalmentaminen on aina ihmisen kohtaamista ja pelin kehittämistä.

Pelikaudella joukkueella on enimmillään yksi harjoitus päivässä. Pelien välipäivät palautellaan. Valmentaja käy läpi puolustus- ja hyökkäyspelin taktisia ja teknisiä asioita koko joukkueen ja yksittäisten pelaajien kanssa. Apuna käytetään videoituja pelisuorituksia.

– Varsinainen kehitystyö tehdään videoiden ja keskustelun kautta. Harjoittelu tällä pelitahdilla on käytännössä mahdotonta. Se on enemmän aivokoppajuttuja ja videon tuijottamista.

– Pelipäivinä katsotaan aina vastustajan pelistä tiettyjä avainkohtia, jotta pelaajat tietävät, mitä on mahdollisesti tulossa vastaan.

Lisäksi pelipäivänä käydään läpi erikoistilanteita kuten yli- ja alivoimaa. Poikonen muistuttaa, että videovalmennuksessa piilee ylianalysoinnin vaara, mikä saattaa tuoda viivettä muuten nopeatempoiseen peliä.

– Pelissä pitää pystyä toimimaan selkäytimestä ja automaatiotasolla.

– Hallilla olemme pystyneet elämään aika normaalia arkea. Harjoituksia pyörittäessä koronan vaikutuksia ei kauheasti ole, kertoo Tuukka Poikonen (kuvassa keskellä). (Kuva: Poikosen kuva-arkisto)

Valmentajan jokainen päivä on erilainen. Lajivalmennuksen lisäksi työhön sisältyy aimo annos psykologiaa.

– Valmentajan työ on elämää pienoiskoossa ja valmentajia yhdistää varmasti tietty masokismi: ongelmia pitää oppia rakastamaan, koska niitä on aina.

Vaikka peli ja harjoitukset kulkisivat, pelaajien yksityiselämän haasteet tai keskinäiset kemiat saattavat näkyä joukkueen arjessa.

– Ei voi puhua, että on jääkiekkoilija tai urheilija, kaikki ovat kuitenkin ihmisiä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

– Joukkuepelissä absoluuttinen suorituskyky ei määrittele tulosta. Välttämättä se nopein ja vahvin ei ole paras; pitää olla silmää, järkeä, taitoa ja muita asioita.

Rakkaudesta lajiin

Poikonen aloitti jääkiekkoharrastuksen Ylöjärven Ilveksessä noin viisivuotiaana isoveljensä innoittamana.

– Siihen aikaan oltiin ulkojäillä. 13–14-vuotiaana lähdin Tampereelle Ilvekseen. Lukion kävin Sammon urheilulukiossa ja Ylöjärvellä kävin vain nukkumassa.

Peliura päättyi parikymppisenä loukkaantumisiin, jonka jälkeen Poikonen päätti jatkaa valmentajana.

– Halu ja palo olla lajin parissa oli kova, vaikka pelihommasta ei enää tullut mitään. Onneksi Ilveksessä löytyi heti valmennuspaikka. Sillä tiellä tässä ollaan. Tämä on ensimmäinen vuosi kun valmennan Ilveksen ulkopuolella.

Poikonen suoritti Vierumäellä kansainvälisen valmentajatutkinnon, ja on sen jälkeen valmentanut kahdeksan vuotta ammatikseen. Ilveksessä hän toimi pääasiassa alle 18- ja alle 20-vuotiaiden joukkueiden päävalmentajana.

– Hakametsän jäähalli tuli kymmenen viime vuoden aikana tutuksi. Oman makuuhuoneen lisäksi en ole missään viettänyt niin paljon aikaa. Tätä hommaa ei tehdä kellokortti kaulassa, mies nauraa.

Rakkaus lajiin saa miehen tekemään vaikka 15-tuntista päivää.

– On etuoikeus saada tehdä työtä jääkiekon parissa. Saa olla ihmisten kanssa ja ratkoa ongelmia.