Kivikova GFT aiheutti ongelmia YIlveksen puolustukselle – ylöjärveläisten pudotuspelipaikka yhä joukkueen omissa käsissä

15.03.2021 08:41

Naisten Futsal-Liigan runkosarja lähestyy loppuaan ja panokset kovenevat. YIlves jäi ennakkosuosikki Golden Futsal Teamin jalkoihin selvin 3–8 (1–6) -lukemin. Tappion myötä ylöjärveläisten sijoitus putosi yhdeksänneksi jatkopelipaikkojen ulkopuolelle.
Heidi Linjamaa nousee hyökkäykseen, maalivahti Helena Unkurin ja vieraiden Pirta Hiukan seuratessa vierestä. (Kuva: Esa Norvia)

Viimeistä paikkaa pitää nyt yhden pisteen turvin hallussaan ACE, joka voitti oman ottelunsa FC SportJ:tä vastaan. YIlveksen loppupelipaikka on edelleen joukkueen omissa käsissä, mutta edellyttää nyt todennäköisesti lisäpisteitä molemmista jäljellä olevista otteluista.

Viikonvaihteen ottelussa oli jälleen tavoite katkaista GFT:n voittojen ketju keskinäisissä koitoksissa. YIlves ei saanut otteluun espoolaista Golden Futsal Teamia vastaan kumpaakaan pohjapelaajaansa ja joutui jälleen kierrättämään pelaajia eri pelipaikoilla. Kotijoukkueen puolustus ei näin ollen ollut aivan parhaimmillaan, mikä antoi vierasjoukkueelle lisäedun, jonka se myös osasi hyödyntää.

Ensimmäiselle jaksolle GFT tuli vahvasti ja painoi jatkuvasti tilanteita kotijoukkueen päätyyn. YIlves joutui antautumaan ensimmäisen kerran ajassa 2.36, kun Emilia Jokisalo pääsi maalialueen rajalta iskemään pallon maaliin. Alle minuutti myöhemmin Kiia Laine ohjasi lähietäisyydeltä pallon jälleen ohi maalia vartioineen Helena Unkurin.

Kun GFT:n Jenni Talvela lisäsi vieraiden johdon jo kolmeen maaliin ajassa 5.52, joutui Päävalmentaja Vesa Parviainen ottamaan aikalisän.
Toimenpide auttoikon hetken, kunnes Daniela Tjeder laukoi ylähirren kautta tarkan sijoituksen maalikehikon sisälle ajassa 11.22.

Espoolaisten vahva ote piti jatkossakin, eikä kotijoukkueen taito riittänyt ohittamaan Jenni Niemelää GFT:n maalilla. Maria Mäntylä kasvatti vierasjohdon viiteen maaliin ajassa 13.19 ohjaamalla päällään Jokisalon pitkän keskityksen verkkoon ohi Unkurin.

YIlves sai vihdoin kuparisen rikki kovan taistelun päätteeksi, kun Rosa-Maria Sirén liukui maalialueelta pallon verkkoon ohi Niemelän ajassa 16.12. Ensijaksolle mahtui vielä yksi maali, kun pallon kanssa vapaaksi jäänyt Jokisalo iski jälleen maalialueen kaarelta pallon verkon perukoille ajassa 17.49. Viimeistelyn taitava vierasjoukkue oli jo käytännössä ratkaissut ottelun eikä tauolta odotettu ihmekäännettä kamppailuun.

YIlves paransi peliään

Esra Erdenin eteneminen estetään sääntöjen vastaisesti. (Kuva: Esa Norvia)

Toiselle jaksolle YIlves tuli hyvällä peli-ilmeellä ja onnistui muuttamaan pelin painopistettä vieraspäädyn suuntaan. Heidi Linjamaa pelasi oikean jalkansa vapaaksi ja laukoi pallon kymmenestä metristä tolpan juureen Niemelän selän taakse ajassa 20.38.

Ylöjärveläisten hyvä pelivaihe jatkui ja ajassa 25.01 kirjattiin Linjamaalle toinen maali, jonka hän survoi verkon perukoille maalinedustan kamppailusta.

Vieraat heräsivät hiljalleen uudelleen peliin ja ajassa 30.08 Tjeder puski Jokisalon kulmapotkun maalin edustalta YIlveksen verkkoon. YIlves haki kavennusta ottamalla reikäpaidan peliin kuusi minuuttia ennen loppusummeria. Ylivoimapeli ei kuitenkaan tuottanut tupsukorville kunnon maalipaikkoja, vaan vieraat onnistuivat pallonriistossaan ja pystyivät vierittämään pitkän potkun kotijoukkueen harmiksi vielä kerran tyhjänä odottavaan maaliin ajassa 37.55.

Loppuminuutit pelattiin tasakentällisin, eikä lisämaaleja enää ottelussa nähty. Pisteet siis matkasivat Espooseen perinteiseen tapaan, eikä vieläkään tyly tappioketju katkennut.

Päävalmentaja Parviainen harmitteli pelin jälkeen ottelun alkua, jolloin omalta peliltä menetettiin pohja. Vieraita ei nyt kyetty piinaamaan entiseen tapaan, vaan päästettiin turhan helposti kuskin paikalle. Tärkeimmät ottelut ovat nyt edessä ja niihin toivotaan pohjapelaajien panosta, jotta paras tulos on mahdollinen.

YIlves pelaa ensi lauantaina jälleen kotisalissa klo 17. Vastassa on FTK-Tornio, joka on keskikastin joukkue ja kovassa nousukunnossa. Koronarajoitusten vuoksi katsomoon ei valitettavasti voi ottaa yleisöä, mutta ottelua voi seurata Ylöjärven Ilves-kanavalta Youtubessa.

ANTTI REPONEN

Katso videokooste ottelusta:

Heidi Linjamaa on tehnyt päivän toisen maalinsa. (Kuva: Esa Norvia)
GFT:n puolustus peittää Eveliina Reposen laukauksen. (Kuva: Esa Norvia)
Kotijoukkueen pohjapelaaja Elina Korsumäki yrittää estää Daniela Tjederin hyökkäysaikeet. (Kuva: Esa Norvia)