Elias katseli mappihyllyjä ja paperipinoja pöydällä, kaappien päällä ja lattialla. Mistähän tuon aloittasi purkaa? Hän oli vuosikausia kiertänyt keräämässä kansanrunoutta ja lauluja, aineistoa Itä-Suomen ja Karjalan mailla, kokoelma oli valtava. Nyt se pitäisi lajitella ja julkaista. Mietittyään aikansa hän päätti aloittaa sen muutamalla sanalla. Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi…
No jätetään Elias Lönnrotin Kalevala tähän ja mietitään noita alun sanoja.
Mieleni – sehän viittaa johonkin sellaiseen olioon kuin mieli. Sitä vielä tehostaa seuraava sana: minun. Mieleni minun. Ja sitten se tekevi jotain.
Puretaan vielä kaksi seuraavaa sanaa: aivoni ajattelevi. Tarvitaan siis joku työkalu, aivot, neuroverkko sanovat tutkijat. Joku sellainen olio, joka tekee jotain ja sen tekemisen nimi on ajattelu.
Meneekö saivarteluksi. Varmaan monen mielestä. Mutta siitähän tässä juuri on puhe. Jokaisella ihmisellä ja miksei muillakin, kuten eläimillä on mieli. Sehän tarvitaan aina kun mielitään jotain tehdä, kuten kirjoittaa Kalevala. Tai hankkia ruokaa, tai jatkaa sukua, tai – no tekemisiä riittää.
Jos mieli tekee jotakin, se ainakin miettii, tai ei mieli tee vaan aivot sen käytännössä tekee ja se tekemisen nimi on mieli. Se, kuten tunnettua, on meillä jokaisella ihan oma ja ainutkertainen mieli. Mielipide löytyy lähes jokaisesta asiasta – kuten tästä.
Tämä mielen tuottajaelin, aivot, on neuroniverkko joka koostuu noin 86–100 miljardista hermosolusta, neuronista, ja muista tukisoluista. Vuonna 1906 pari tutkijaa, italialainen Golgi ja espanjalainen Y Cajal, saivat biologian Nobe- palkinnon neuronien ja niiden välisen verkoston löydöistä. Siitä asti aivojen rakenne on ollut tutkimusten kohteena. Nyt tiedetään hienojen mittalaitteiden ansiosta vaikka mitä lisää siitä, kuinka neuroniverkko toimii.
Jokaisella on syntyessään jo aivot puolivalmiina ottamaan elämän ihmeet vastaan. Taival on sattumia täynnä – vanhemmat, sisaret, kaverit, koulu, työelämä, kaikki antavat oman osansa kokemuksista, jotka rakentavat lopullisen, muuttuvan mielen.
Vielä tässä tarvitaan muutakin, tärkeä työkalu – kieli. Sehän on jo kumma kyllä suussa valmiina ja osallistuu sen toisen kielen ilmaisuun. Kieli se lirkuttaa, mielin kielin, hellyyden sanoja, tunteiden paloa. Kieli se viekkaana, pimeyden piilossa, valheita soljuu, kieroja kiroja.
Elias sai mielensä toimimaan ja aineistosta koottua tarinan, joka kantaa yhä kiehtovana runo- ja laulukertomuksena Suomen menneestä historiasta ja tapahtumista. Juha Hurmeen mainiossa Suomi-teoksessa Kalevala on analysoitu nykymieleen ymmärrettävämmäksi, suosittelen.
REINO REHN
