Suomen lippu on suomalaisten tärkein kansallinen tunnus. Lippu viestii elämämme ilot ja toisaalta myös surut. Suomalaiset tuntevat liputuksen säännöt yllättävän hyvin, mutta moni asia myös unohtuu.
Suomalaisuuden Liiton liputusasiantuntijan Antti Ahosen mukaan suomalaiset tuntevat liputuspäivät, ajat ja ohjeet kohtuullisen hyvin. Ahonen muistuttaa, että suomalainen liputuskulttuuri on paljon tarkemmin säänneltyä, kuin monessa muussa maassa. Aäriesimerkki on Iso-Britannia, jossa kansallislipusta ei ole lainkaan lainsäädäntöä.
Suomeen liputusta laajemmin koskeva lainsäädäntö tuli vasta 1930-luvulla. Aloitteentekijöinä olivat silloinen pankkimies Juho Kusti Paasikivi sekä Suomalaisuuden Liitto.
– Liputuspäivät tiedetään melko hyvin, mutta erikoisliputukset tai kertaluonteiset, sisäministeriön määräämät sellaiset liputuspäivät, jotka eivät ole pysyviä, unohtuvat herkemmin, Antti Ahonen sanoo.
Kansalaisilla ei välttämättä ole tiedossa sitä, että Suomessa liputus on aina oikeus, ei velvollisuus.
– Virallisina liputuspäivinä valtion virastot ja muut julkiset tahot liputtavat, mutta yksityishenkilöille tai yrityksille liputus on aina suositus, ei pakko. Ja toisaalta, aina on oikeus liputtaa. Esimerkiksi oma syntymäpäivä, vieraiden kyläily tai muu seikka on aivan käypä peruste liputtamiselle, kunhan noudatetaan virallisia liputusaikoja, Ahonen muistuttaa.
Moneen rakennettavaan omakotitaloon ja toisaalta myös jo olemassa oleviin taloihin hankitaan lipputanko. Silloin pitää muistaa varmistaa, että tangon korkeus on oikea.
– Lippusalon korkeus määräytyy ympäröivien rakennusten mukaan. Jos talo on esimerkiksi hyvin korkea, ei yleisin kahdeksan metrin lipputanko välttämättä näytä hyvältä. Tätä koskien esimerkiksi ainoa kotimainen lippusalkotehdas, Plastiset Oy Lounais-Hämeen Ypäjältä antaa neuvontaa, Ahonen vinkkaa.
Lipun voi pestä pesukoneessa
Antti Ahonen harmittelee sitä, että lippua ei aina huolleta tarpeeksi usein. Toisinaan liput ovat kovinkin likaisia.
– Jopa esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentokentällä, joka on kuitenkin todellinen kansakunnan näyteikkuna, on usein likaisia lippuja. Toki valkoinen väri likaantuu helposti. Moni ei ehkä tule ajatelleeksi, että Suomen lipun voi – ja on aivan suotavaakin – pestä pesukoneessa, kunhan sen pesee erillään muista tekstiileistä. On toki hyvä muistaa, että Suomen lippua ei saa laskea maahan, ja lippua on aina käsiteltävä kunnioittavasti, Ahonen selvittää.
Viiri ilmaisun välineenä
Viime vuosina isännänviirien käyttö on hieman yleistynyt omakotitaloissa. Perinteiset isännänviirit ovat historiallisten maakuntien tai muuten maakunnallisten alueiden mukaan määräytyviä. Lisäksi nykyisin on esimerkiksi erillisiä, virallisia maakuntaviirejä, samoin maakuntalippuja. Maakuntalippua ei kuitenkaan ole kaikilla maakunnilla.
– Vanhin manner-Suomen maakuntalipuista on Satakunnan lippu vuodelta 1990. Uusimmat ovat Kanta-Hämeen maakuntalippu vuodelta 2018 sekä Etelä-Savon maakuntalippu viime vuodelta, Ahonen kertoo.
Pirkanmaalla ei toistaiseksi ole omaa virallista maakuntalippua. Joillakin maakunnilla on myös virallinen oma liputuspäivä. Ahvenanmaan lisäksi sellainen on Kainuulla ja Satakunnalla.
Ahonen muistuttaa, että salkoviireillä voi monin tavoin korostaa paikallisuutta tai muita seikkoja, joita tahtoo ilmaista.
– On esimerkiksi erillisiä paikkakuntien ja pitäjien isännänviirejä, sukuseurojen viirejä ja niin edelleen. Isännänviiriä ei tarvitse laskea yöksi alas, toisin kuin Suomen lippu tai virallinen maakuntalippu. Siinä mielessä viirin käyttö on helppoa ja vaivatonta, Ahonen sanoo.
Lippu nostaa juhlan arvoa
Liputtamalla voi siis juhlistaa monenlaisia asioita sinänsä hyvin tärkeiden virallisten liputuspäivien lisäksi.
– Suomen lippu on hyvin kaunis ja siihen sisältyy paljon kaunista historiallista symboliikkaa. Tätä symboliikkaa edustaa esimerkiksi skandinaavinen risti, joka viittaa paitsi kristilliseen kulttuuriperintöön myös Pohjoismaihin, Ahonen kertoo.
Hänen mukaansa olisi hyvä, että liputtaminen olisi vielä nykyistä yleisempää. Esimerkiksi syntymäpäivien ja muiden juhlien kunniaksi liputtaminen on komea ja oiva tapa juhlistaa tapahtumaa.
Historiallisesti on hyvä muistaa, että ei ole kuin reilu vuosisata siitä, kun Suomella ei omasta hallinnosta huolimatta ollut omaa lippua.
– Esimerkiksi vuoden 1912 Tukholman olympialaisiin Suomen suuriruhtinaskunta osallistui omalla joukkueella, mutta Suomen lipun käyttö oli erikseen kielletty. Olympialaisten yleisö kuitenkin protestina ja sympatian eleenä heilutti tuolloin laajasti nimenomaan Suomen silloisia, punakeltaisia leijonalippuja, Antti Ahonen kertoo.
