Äänestysaktiivisuus on laskenut erityisesti juuri kuntavaaleissa ja kuntavaaleissa suurimmatkaan puolueet eivät enää saa täysiä ehdokaslistoja, paitsi suurimmissa kaupungeissa. Vuonna 1964 Suomen kuntavaalien äänestysprosentti oli yli 80, Ylöjärvellä 85 prosenttia. Viime kuntavaaleissa enää vain 59 prosenttia sekä Suomessa että Ylöjärvellä, Soppeenmäessä 52 prosenttia.
Taustasyy on politiikan vaikuttamispaikkojen väheneminen. Ennen 1990-luvulta lähtien tehtyjä lakien muutoksia kuntalaisten mahdollisuudet osallistua kunnan päätöksentekoon olivat nykyistä paremmat. Nyt kunnissa päätösvalta on keskittynyt pienelle joukolle luottamushenkilöitä, jotka ovat luovuttaneet suuren osan vallastaan johtaville viranhaltijoille.
Kunnissa on enää harvoja lautakuntia. Jäsenistö koostuu pääasiassa valtuutetuista, joista monilla ei ole harrastusta, asiantuntemusta tai kiinnostusta eikä edes aikaa perehtyä lautakunnan toimialaan. Siten viranhaltijat pystyvät johdattelemaan päätökset intressiensä ja arvojensa mukaisiksi. Julkista valvontaa on heikennetty kuntien palvelutuotantoa yhtiöittäen ja ulkoistaen liikesalaisuuksien piiriin. Siitä on sote-palveluissa murheellisia seurauksia.
Kunnilla oli ennen pakolliset lakimääräiset lautakunnat, lakisääteiset ja vapaaehtoiset lautakunnat. Lautakuntia oli paljon ja niiden jäseniä oli paljon, ehkä 10 kertaa enemmän kuin nykyään. Lautakunnilla oli suuri vaikutus- ja päätösvalta. Lautakuntien alapuolella oli lisäksi johtokunnat ja toimikunnat.
Esimerkiksi koulutuslautakunnan toimiala koostui useasta lautakunnasta, joita olivat muun muassa koulu-, kirjasto-, kulttuuri-, nuoriso-, liikunta- ja museolautakunnat. Lautakuntien alaisuudessa olivat johtokunnat: jokaisella koululla oli oma johtokunta.
Lautakunnissa ja johtokunnissa valmisteltiin keskustellen päätettävät asiat. Nykyistä useampi kuntalainen perehtyi kunnan päätöksentekoon ja sai tietoa päätettävistä asioista. Jäseninä oli asiantuntevia ja osaavia kuntalaisia, jotka eivät olleet kunnanvaltuuston jäseniä. Puolueet olivat valtuuston voimasuhteiden mukaisesti lautakunnissa ja johtokunnissa. Lautakunnat ja johtokunnat pystyivät seuraamaan nykyistä paremmin muun muassa koulujen ja vanhainkotien toimintaa
Lautakuntien jäsenet valittiin kuntavaaliehdokkaista ja puolueiden aktiivisista sekä asiantuntevista jäsenistä. Luottamustoimia oli paljon, joten pelkkä ehdokkuus mahdollisti tulla valituksi lautakunnan tai johtokunnan jäseneksi – myös puheenjohtajaksi, vaikka ei olisi päässyt valtuustoon. Kansalaisilla on yhä suuri tarve osallistua kunnalliseen päätöksentekoon.
Luottamushenkilöiden määrää vähentämällä, heitä on helpompi kontrolloida. Valta keskittyy yhä harvemmille, joille kertyy entistä enemmän tehtäviä, joihin heillä ei riitä aikaa eikä edellytyksiä perehtyä kunnolla
Kunnissa pitäisi olla enemmän luottamuselimiä ja luottamushenkilöitä. Palauttamalla vanha lautakunta- ja johtokuntajärjestelmä, jossa oli aitoa valtaa, se aktivoisi kuntalaisia osallistumaan kuntapolitiikkaan.
Valtuustoehdokkaiden suurempi määrä ja heidän taustojensa monipuolisuus nostaisivat äänestysaktiivisuuden. Kansalaiset osallistuvat puoluetoimintaan, jos he kokevat voivansa vaikuttaa demokraattisesti. ”Kahden minuutin demokratia” ei riitä, koska varsinaiset päätökset tehdään vaalien välillä. Muutoin kansalaiset vieraantuvat demokratiasta.
Kunnissa on siirrytty arvostamaan vain tehokkuutta demokratian ja tasa-arvoisuuden kustannuksella. Kunta ei ole yritys, vaan julkisyhteisö, jonka tehtävä on tuottaa tasapuolisesti hyvinvointipalveluja. Toisin on osuuskauppojen ja osuuspankkien, jotka ovat jäsenten yhteisesti omistamia liikeyrityksiä.
Kärjistäen kunnista on tullut ”yhtä demokraattisia” kuin osuuskaupoista ja osuuspankeista, joissa jäsenten ja asiakkaiden ostovoima ratkaisee.
Tapani Könönen
