Kujanpäälle hurja taisteluvoitto SM-hallissa – Ennätyshyppy vei seiväsmiehen Suomen kaikkien aikojen kolmoseksi

22.02.2021 09:15

Urho Kujanpää on edennyt voitosta voittoon tänä talvena. (Arkistokuva: Veijo Ilomäki)

Tampereen Pyrinnön ylöjärveläisvahvistus Urho Kujanpää otti todellisen taisteluvoiton SM-hallikilpailujen seiväshypyssä Jyväskylässä hienolla ennätystuloksellaan 566.

Tulos saattaa taata hänelle myös EM-hallimatkan Puolan Toruniin, mutta rankingin lopullinen tilanne selviää vasta torstaina.

– Jo oli aikakin siirtyä kuudenkympin kerhoon, sillä viisikymppiä meni neljä vuotta sitten.

– Lähden Toruniin, jos tulos riittää, mutta kesällä 2019 aloitetulla listalla on paljon 570:kin ylittäneitä, Kujanpää puntaroi.

Kujanpää näytti jo jäävän pronssille, kun ensimmäiset kaksi yritystä 543:sta olivat vaisuhkoja. Kolmaskin kippasi hieman vasemmalle, mutta rima jäi kannattimilleen, ja kamppailu Mikko Paavolan sekä Tommi Holttisen kanssa jatkui.

Kujanpää ylitti 549 ensimmäisellään. Paavola ja Holttinen pudottivat kerran ja jättivät loput yritykset 555:een. Holttinen ei päässyt sitä, mutta Paavola siirtyi taas johtoon onnistuttuaan ensimmäisellään. Kujanpää tarvitsi kaksi hyppyä.

Paavolalle 560 oli jo liikaa, mutta Kujanpää taikoi kolmanteen yritykseen todellisen täysosumahypyn. Se nousi aivan suoraan ylöspäin, ja ilmaa jäi Urhon ja riman väliin reilusti.

– En tiedä, mitä sähläsin 543:ssa, mutta kiitos Mikolle ja Tommille, sillä ilman heidän kiritystään tuskin 560 olisi mennyt, Kujanpää myönsi.

– Sain siinä hypyssä seipääseen kunnon paineen, jolloin se nousi korkealle. Perusasiat toimivat.

Sama toistui 566:ssa: kaksi limboa ja viimeisellä puhtaasti yli.

Kotimaan kaikkien aikojen hallitilastoissa kolmanneksi kivunnut Kujanpää korotutti riman vielä 572:een, mutta se oli jo liikaa. Kujanpään tätä edellinen ennätys oli kaksi vuotta sitten tammikuussa Tampereella ylitetty 555. Se vuosi katkesi alkukesästä pahaan nilkkavammaan, joka on viimeistään nyt voitettu peikko.

– Urhon fyysiset ominaisuudet ovat menneet tänä talvena eteenpäin, ja erityisesti juoksun loppu tulee paremmin kuin ennen, valmentajaisä Hannu Kujanpää arvioi.