Arkkipiispa Tapio Luoma iloitsee kirkon moniäänisyydestä. Evankelis-luterilainen kirkko on Suomen suurin hengellinen yhteisö. Talous haastaa seurakuntia, mutta arkkipiispa muistuttaa, että toiminnan tulee olla paikallista – vaikka seurakunnat liittyisivätkin suurempiin kokonaisuuksiin.
Arkkipiispa Tapio Luomaa ei kirkon moniäänisyys harmita. Se häntä joskus harmittaa, että moniäänisyys tuntuu häiritsevän niin monia. Luoma muistuttaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon olevan melkein neljän miljoonan jäsenen yhteisö, johon kuluu väkeä laidasta laitaan.
Seinät ovat leveällä ja katto korkealla, ja hän myöntää yhteisen linjan löytämisen olevan välillä haasteellista. Arkkipiispa tähdentääkin kirkon hengellistä ykseyttä: moniäänisyyden keskellä on vain yksi ääni, jota seurata ja kuunnella.
– Se on Kristuksen ääni. Kaste yhdistää meitä.
Moniäänisyyden lisäksi kirkkoa haastaa talous. Seurakuntatalouksia on reilut 200 ja seurakuntia noin 300. Kirkon määrittelemät kriisikriteerit muun muassa maksuvalmiuden, alijäämän ja negatiivisen vuosikatteen osalta täyttää kymmenkunta seurakuntaa.
Kaupungistuminen vetää väkeä maaseudulta, ja verorahojen turvin toimivat seurakunnat ovat jo monella alueella joutuneet realisoimaan omaisuuttaan. Arkkipiispa toteaa paineita seurakuntaliitoksiin olevan, mutta liitoksia ei tulisi hänen mielestään rakentaa pelkästään taloudellisten lukujen varassa. Myös toiminnalliset hyödyt ovat merkityksellisiä.
– Aiemmin kirkossamme oli isoja emäseurakuntia ja etäisyydet olivat pitkiä. Sitten tuli anomuksia rakentaa kirkkoja myös pienempiin yhteisöihin, mikä myöhemmin johti kappeliseurakuntien itsenäistymiseen. Nyt olemme taas tilanteessa, että seurakunnat ovat paikoin liittymässä suurempiin yksiköihin. Meille tuttu tiheä seurakuntaverkosto voi olla vain väliaikainen vaihe, Luoma pohtii ja huomauttaa kirkon paikallisen toiminnan olevan oleellisinta, vaikka se tapahtuisi kooltaan suuremmissa seurakunnissa.
– Kirkon elämä toteutuu ennen kaikkea paikallisella tasolla ja juuri sitä tuetaan kirkkohallituksessa ja tuomiokapituleissa. Kynnys lopulliselle valojen sammuttamiselle pitää olla todella korkealla. Niin kauan kuin paikallista elämää on, siellä on oltava paikallinen seurakunta.
Kirkolla hän kokee olevan tulevaisuudessakin tärkeä rooli osana yhteiskuntaa. Haasteeksi Luoma nostaa kirkon viestin tavoittavuuden, sillä monelle suomalaisille kirkko voi olla liian tuttu: osalla on seurakunnan toiminnasta mielikuva ilman omakohtaista kokemusta.
– Olemme kasvaneet kulttuuriin, missä kristillisellä uskolla on vahva rooli. Se voi joskus estää näkemästä pinnan alla olevaa monipuolisuutta ja hengellistä rikkautta. Uskon kirkon sanomalla olevan paljon annettavaa myös heille, jotka etsivät henkistä sisältöä elämäänsä. Kirkolla on tärkeä rooli kuuntelijana ja läsnäolijanakin. Esimerkiksi diakoniatyöllä on tässä tärkeä tehtävä. Vahvuutemme on erittäin koulutettu ja ammattitaitoinen henkilökunta sekä laaja vapaaehtoisten joukko. Me seurakuntalaiset olemme toinen toistemme lähimmäisiä. Sitä emme saa unohtaa, ja siitä kirkon pitää muistuttaa.
Ennen kaikkea arkkipiispa Tapio Luoma haluaa, että seurakunnat ovat lähellä ihmisiä ja heidän arkeaan. Siihen Luoma itsekin pyrki aloittaessaan 1980-luvulla ensimmäisessä pappisvirassaan Peräseinäjoella.
– Maaseutupappeus oli unelmani. Seurakunta on tärkeä paikallisen identiteetin muokkaaja, muodostaja ja ylläpitäjä.
Samaa hän sanoo paikallislehdistä. Arkkipiispa arvostaa korkealle paikallislehdissä tehtävää työtä ja korostaa lehden moniulotteista merkitystä.
– Kokemus omalta työuraltani yhteistyöstä paikallislehtien kanssa on pelkästään myönteinen. Paikallislehti on seurakunnalle luonteva tapa ja mahdollisuus olla läsnä paikkakunnalla asuvien elämässä ja tiedottaa omasta toiminnastaan. Seurakunnalle on ehdottoman tärkeää pitää yllä hyvää suhdetta paikallislehteen. Kun uusi kirkkoherra tulee paikkakunnalle, niin näkisin ensimmäisiin tehtäviin kuuluvan yhteyden luomisen paikallislehden päätoimittajaan, Luoma toteaa.
Hän myös kannustaa paikallislehtiä aktiivisuuteen seurakunnan suuntaan.
– Usein ajatellaan, että vain isot kuviot ja asiat ovat tärkeitä, mutta paikallislehdet osoittavat paikallisella, pienellä ja yksittäiselläkin asialla olevan suuri merkitys. On tärkeää kertoa ja uutisoida ihmisten ruohonjuuritason tuntoja ja kokemuksia myös laajempaan tietoisuuteen.
Arkkipiispa, arkkipiispan teologinen erityisavustaja Petri Merenlahti, Kirkon viestinnän vs. viestintäjohtaja Eeva-Kaisa Heikura ja Kirkkohallituksen uusi taloussuunnittelupäällikkö Johanna Simpanen tapasivat Paikallislehtien Päätoimittajayhdistyksen jäseniä etäyhteydellä.
Esille nousi muun muassa seurakuntien kirjava tiedotuskäytäntö hallinnollisista päätöksistä. Tapio Luoma muistuttaa avoimuuden kuuluvan hyvään hallintoon ja toivoo seurakuntien palvelevan paikallista mediaa. Seurakunnille on kuitenkin taattu kirkkolaissa pitkälle ulottuva itsemääräämisoikeus, eikä Kirkkohallituskaan voi pakottaa esimerkiksi kirkkoneuvoston esityslistojen julkaisemiseen verkossa.
– Kyse voi olla resursseista, mutta myös prosessista. Vanhat tavat voi aina haastaa, Heikura innostaa.
SAULI PAHKASALO
