Kävelen rauhallisesti koirani kanssa Näsinpuistossa Tampereella ja vastaan kävelee vanhempi naishenkilö. Hän mulkoilee vuoroin minua ja vuoroin koiraani. Ohitan naisen hymyille, kunnes takaa hän huikkaa: “On se ihme, kun kaikenlaiset nuoret tulevat hienoon puistoon koiriansa ulkoiluttamaan.”
Ei siinä sen ihmeellisempää, mutta jäin ihmettelemään naisen käytöstä, kun ei muille minua vanhemmille puistossa koiria ulkoiluttaville ihmisille mitään sano. Samankaltaisia tapauksia on sattunut muutamia koiran kanssa, kuin myös ilman koiraa. Tullaan valittamaan syyttä. Totta kai ymmärrän, jos halutaan antaa rakentavaa palautetta tai huomauttaa väärästä toimintatavasta tai käytöksestä, mutta ihmettelen sitä nipottavaa tyyliä ilmaista asiat.
En halua väittää, etteikö jotkut nuoret tekisi tyhmyyksiä, olisi hankalia ja haitaksi, mutta käyttäydymmekö ja elämmekö me kaikki samalla tavalla? Emme minun mielestäni. Voivathan kaksosetkin näyttää samalta, mutta onko ulkokuoren alapuolikin samanlainen? Tuskin.
Me nuorethan olemme tänne syntyneet aikuistumaan ja ottamaan mallia vanhemmista ihmisistä, mutta jos aikuiset näyttävät huonoa esimerkkiä, niin voiko meistäkään tulla yhtään parempia ihmisiä?
Mielestäni kaikkia ihmisiä pitäisi kunnioittaa ikää, ihonväriä, asuinpaikkaa, varakkuutta, uskonnollisuutta ja niin edelleen katsomatta. Toivoisin kunnioitusta myös meille nuorille.
Ymmärrän, ettemme kaikkien silmiä miellytä, mutta sekään ei paranna asiaa, että kaikesta pienestä ja turhasta juuri meille valitetaan. Suomessa ainakin pitäisi kaikilla olla oikeus olla sellainen kuin on. Lista on loputon, joten päätän asiani tähän.
Rauhaa ja rakkautta!
Henriikka Maso
Ylöjärven Yhtenäiskoulu, 8C
