Miten käy Pirkan Hiihdon? – ”Voimassa olevien viranomaisten asettamien rajoitusten mukaan emme voi järjestää tapahtumaa 7. maaliskuuta” 

22.01.2021 13:00

Huonojen lumitalvien takia perinteisen Pirkan Hiihdon järjestäminen on viime vuosina ollut vaikeaa. Nyt lumitilanne reitin alueella näyttää lupaavalta, mutta koronavirus aiheuttaa omat haasteensa 66. Pirkan Hiihdon järjestämiseksi.
Pirkan hiihto on kerännyt aina huiman määrän osallistujia. (arkistokuva)

– Voimassa olevien viranomaisten asettamien rajoitusten mukaan emme voi järjestää tapahtumaa 7. maaliskuuta. Myöskään Reppuhiihdon toteutus ei näillä rajoituksilla onnistu, kertoo Pirkan Hiihdon puheenjohtaja Tapio Syrjänen.

Viime vuonna varsinainen Pirkan Hiihto jouduttiin lumipulan takia perumaan. Reppuhiihto pystyttiin viikkoa myöhemmin järjestämään juuri ennen kevättalven koronarajoituksia, tosin lyhennetyllä 60 kilometrin reitillä. Osallistujia oli 328.

– Jos koronarajoitukset helpottaisivat niin, että Reppuhiihto tänä vuonna toteutuu, matkana on täysi 90 kilometriä ja maali perinteiseen tapaan Lamminpään hiihtomajalla, Syrjänen kertoo.

Pirkan Uraa pidetään hiihtokunnossa

Lähtöpaikka siirtyisi kuitenkin Jämille, koska Niinisalon varuskunnassa jatkuu koronan aiheuttama vierailukielto maaliskuulle saakka. Muuten reitti olisi tuttu perinteinen.

– Vaikka hiihdon järjestäminen on tällä kertaa hyvin epävarmaa, pyrimme pitämään Pirkan Uraa hiihtokunnossa niillä osuuksilla, jotka eivät kuulu kuntien ylläpitämään latuverkkoon. Näin innokkaat hiihdon harrastajat pääsevät tekemään pitempiä lenkkejä Pirkan hengessä.

– Me hiihdon järjestäjät seuraamme tiiviisti koronatilannetta ja olemme yhteydessä viranomaisiin. Tiedotamme tulevista muutoksista välittömästi. Toivomme hiihtokansalta kärsivällisyyttä odotteluun, Syrjänen toteaa.