Vaikka pyy on Suomen runsain kanalintu, se ei ole silti kovinkaan monelle tuttu lintulaji. Pyy viettää varsin piilottelevaa elämää. Laji on helpompi kuulla kuin nähdä.
Pyy on niitä harvoja paikkalintuja, jotka pysyvät sitkeästi omalla reviirillään ympäri vuoden. Monet paikkalinnutkin lähtevät usein syksyisin ja talvisin vaeltamaan, mikäli ravintotilanne niin vaatii. Esimerkiksi sellaiset paikkalinnut kuin käpytikka, varpuspöllö ja monet tiaislajit vaeltavat Pohjois-Suomesta eteläiseen Suomeen saakka. Sen sijaan pyy pysyttelee huonoinakin ravintovuosina paikallaan reviirillään.
Pyy on metson ohella kärsinyt eniten vanhojen kuusikoiden vähentymisestä varsinkin eteläisessä Suomessa. Pyy tarvitsee pesintäaikaan tiheitä kuusikoita tai kuusivaltaisia sekametsiä elinpiirikseen. Metsien nuorentuminen ja runsaat hakkuut ovat vieneet pyyltä viime vuosikymmeninä pesäpaikkoja. Erityisesti metsänhoidon voimakas koneellistuminen 1950- ja 1960-luvuilla aiheutti suuria muutoksia suomalaisissa metsissä. Talousmetsissä on aika yksipuolisesti keskitytty kasvattamaan havupuita ja lehtimetsät ovat vähentyneet jatkuvasti.
Nykyisin metsät hakataan liian nuorina ja noin puolet eteläisen Suomen metsistä on alle 50-vuotiaita. Mikäli talousmetsänkin annettaisiin kasvaa 70–80-vuotiaaksi, olisi lajisto varsin monipuolinen ja siihen kuuluisi lukuisia vanhojen ikimetsien lajeja. Myös pyyllä olisi helpompaa löytää tällaisesta metsästä pesäpaikkoja. Avohakkuut ovat eristäneet myös pyypopulaatioita. Pyy ei lähde ylittämään laajoja avoimia paikkoja, kuten vesistöjä ja hakkuuaukeita.
Vaikka pyyn reviiri voi olla vain muutaman hehtaarin, siltä löytyy myös aina joitakin lehtipuita. Pyy tarvitsee muun muassa leppää ja koivua talviravinnokseen. Pyyn voi nähdä talvisin syövän lehtipuista silmuja ja norkoja.
Nykyinen ilmaston lämpeneminen on hankaloittanut pyyn elämää. Muiden kanalintujen tavoin pyy osaa kaivautua kieppiin lumen alle. Lumessa lämpötila pysyy usein plussalla vaikka ulkopuolella paukkuisi kovakin pakkanen. Kovat pakkaset voivat olla kohtalokkaita pyille varsinkin eteläisessä Suomessa.
Kieppiin menemisellä voi olla myös haittapuolensa. Mikäli lumen sataminen on runsasta, saattavat linnut hautautua lumeen. Toisinaan keväällä löytyy lumeen menehtyneitä kanalintuja.
Talvisin pyyt viettävät hyvin erakkomaista elämää. Pyy-pariskunta on yhdessä vielä alkukesästä, mutta muninnan jälkeen munista huolehtiminen ja poikasten hoito jää naaraalle. Vaikka pyyt ovat pariuskollisia, viettävät ne talven erillään toisistaan. Kumpikaan ei poistu kuitenkaan reviiriltään.
Pariuskollisuus helpottaa pyyn elämää ja sen ei tarvitse etsiä teerien ja metsojen tavoin uutta kumppania keväisin. Kevään tullen koiras alkaa houkutella jälleen naarasta pesintään haikealla, tiaismaisella viheltelyllään. Mikäli pyy löytää hyvän ja turvallisen paikan soidinlaululleen, se saattaa viheltää läpi koko yön.
Usein pyyn reviiri on niin sanotussa mustikkatyyppisessä metsässä. Kuusien ja lehtipuiden lisäksi reviiriltä löytyy runsas aluskasvillisuus. Loppukesällä pyiden tärkein ravintokasvi on mustikka. Marjojen lisäksi pyyt syövät myös mustikan lehtiä ja tuoreita silmuja.
Pyyllä on todella hyvä suojaväri ja sitä on hankala havaita varvikosta. Usein pyy lähtee lentoon näreiköstä vasta aivan retkeilijän jalkojen juuresta. Pyy karttaa pitkiä lentoja ja tavallisesti se lentää lähimpänä olevaan kuuseen.
Ylöjärven alueella pyy ei ole kovinkaan harvinainen laji, mutta kanta painottuu pohjoiseen. Kurun seudulla parimäärät ovat suurimmat. Kurusta löytyy runsaasti suojeltuja vanhoja metsiä myös Seitsemisen kansallispuiston ulkopuolelta. Myös talousmetsissä on paljon alueita, jotka ovat vanhoja ja luonnontilan kaltaisia.
Toki metsien nuorentuminen ja ilmastonmuutos eivät ole ainoita asioita pyyn tasaisen vähentymisen syinä. Pyyn väheneminen oli pantu merkille jo aikaisemmin. Pyytä metsästettiin aikaisemmin suuria määriä, vaikka nykyisin sen metsästäminen ei ole niin suosittua. Tosin on jonkin verran metsästjiä, jotka pyytävät vain pyitä.
