Tänä vuonna julkaistussa Matkakirjeitä-teoksessa Kristiina Wallin näyttää meille Valencian rannat ja Ylöjärven metsät. Runoilija itse matkustaa paitsi lukemalla, myös kirjoittamalla.
Runoilija Kristiina Wallinin joulukuuhun kuuluu rauhallista kotona oloa, pitkiä kirjoituspäiviä omassa työhuoneessa Ylöjärven Vuorentaustassa. Työn alla on runoa ja proosaa.
Tekstit käsittelevät ajan, muistamisen ja vapauden teemoja. Tänä vuonna julkaistu Matkakirjeitä (Atena, 2020) oli hyvin erilainen teos kuin tekeillä olevat ajatellen sitäkin, miten ja missä se kirjoitettiin.
Matkakirjeitä on Kristiina Wallinin ja hänen ystävänsä, runoilija Hannimari Heinon, kirjeenvaihto. Kirjassa on kaksitoista kirjettä, joista suurin osa on kirjoitettu matkalla, poissa kotoa.
Ensimmäinen kirje on keväältä 2018. Heino matkustaa Italiaan ja kirjoittaa Wallinille sieltä. Hän pohtii esimerkiksi, mikä matkalla on hänen omaa, yksityistä, ja millaiset asiat ja tunteet ovat muiden, samoissa tiloissa olevien ihmisten kanssa jaettuja. Lopuksi Heino kysyy, miten Wallin asian kokee.
– Kirjeiden kirjoittaminen oli vuoropuhelua. Ajatukset syvenivät dialogisuudessa, kun toisen pohdinnat ruokkivat omia pohdintoja. Kirjoittaminen on matkalla toisenlaista kuin kotona, koska rutiineja ei ole. Maailmaa, ympäristöä ja omaa itseä havainnoi valppaammin.
Muiden taiteilijoiden jäljillä
Kristiina Wallin kirjoitti kirjeen esimerkiksi Hailuodon saaressa Perämerellä ja Espanjan kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Valenciassa. Hän kirjoitti rannalla, kahvilassa, hotellihuoneessa ja junassa.
Kirjeisiin tallentui yksityiskohtia kaupunkien kujilta, kuten rosoisia seiniä ja kosketuksen silottamia ovenkahvoja, sekä luonnon kauneutta, kuten laineita lähellä rantaa. Tallentui ajatuksia matkustelun merkityksestä. Tallentui pohdintaa vaikkapa siitä, mitä vapaus on ja kuka on vapaa.
Kirjeet julkaistiin lähes alkuperäisessä muodossaan.
– Toki syvensimme ajatuksiamme ihan alkuperäisten kirjeversioiden jälkeen, mutta tekstien rakenne ja teemat ovat alkuperäisiä, samoin puhumisen tapa ja sävy. Kovin suuria muutoksia ei kirjemuodossa alkuperäisen kirjeen jälkeen oikeastaan voi tehdä, koska dialogisuus alkaisi kärsiä.
Julkaistaviksi tarkoitettujen kirjeiden kirjoittaminen vaikutti matkalla oloon.
– Nähtyä ja koettua halusi ymmärtää syvemmin, kun tiesi kirjoittavansa siitä, mitä kohtaa. Kirjoittaminen vaikutti niinkin, että kulttuurihistoria oli tavallistakin vahvemmin läsnä. Siihen tuli perehdyttyä enemmän jo ennen matkaa.
Matkakirjeissä kerrotaan taiteilijoista, joille käyntikohteet ovat aikoinaan olleet tärkeitä. Tartossa, Virossa, Wallin kulkee Aino Kallaksen jäljillä kirjailijan päiväkirjoja lukien. Saksan Lyypekissä ja Travemündessa hän käy kirjeessään vuoropuhelua kirjailija Thomas Mannin esseiden kanssa.
Matkalla Vuorentaustassa
Paluu on matkustamisessa Kristiina Wallinille melkein yhtä tärkeää kuin lähteminen. Paikka, johon hän aina palaa, on Ylöjärven Vuorentausta.
– Palattuani voin vetää villasukat jalkaan ja sytyttää tulen uuniin. Kotiutumisen riitit ovat minulle tärkeitä.
Yhden matkakirjeistä Wallin kirjoitti lähimetsästään. Oli helmikuu 2019, oli lunta ja pakkasta. Kirjeeseen tallentui mietintää käsien upottamisesta hankeen ja pohdintaa ilmastonmuutoksesta. Wallin mietti myös juna-asemien merkityksiä.
– Olin päättänyt lopettaa lentämisen ja siirtynyt matkaamaan maata pitkin. Metsäpoluilla pohdiskelin uutta matkailijaidentiteettiäni, joka perustuu matkanteon hitauteen ja siihen, että jo matkaa tehdessään voi olla perillä.
Ja tosiaan, tutussakin ympäristössä voi matkustaa. Täytyy vain uskaltautua avoimeen havainnoinnin, ympäristön tarkkailun ja ajattelun tilaan.
Hannimari Heino huomasi saman, kun kirjoitti Wallinille matkakirjeen omasta kotikaupungistaan, Porvoosta. Kirjeessä Heino istuutuu penkeille, joille ei arkisia reittejä kulkiessaan ole pysähtynyt. Hän pohtii, miltä pelkkä oleminen ja sen aiheuttamat ohikulkijoiden katseet, tuntuvat.
Hän katselee kaupunkinsa ihmisiä samoin kuin katselee ihmisiä kauemmaksi suuntautuvilla matkoilla: tarkasti havainnoiden ja mieleen painaen.
Tekstien kautta kauas
Joulukuuhun Kristiina Wallinin kotona kuuluu matkustelu kotisohvalta käsin kirjoja lukemalla.
– Myös lukeminen on matkustamista ja kohtaamista. Lukemisen matkalle voi lähteä milloin ja mistä tahansa. Kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin ulottuvuudet ovat meidän jokaisen tavoitettavissa, kun uppoudumme tekstiin.
Wallin kertoo matkustavansa myös kuvataiteessa piipahtaessaan lähiseutujen gallerioissa ja museoissa. Hän tekee retkiä lähiluonnossa, josta löytyy lukemattomia kiinnostavia polkuja, puita ja kiviä.
Työhuoneessaan, työn alla olevien tekstien kautta, runoilija saa matkustaa kauas.
– Teen matkaa mielikuvituksessa ja todellisuuksissa, jotka aukeavat arkisen todellisuuden takana. Matka kielessä on minulle erityisen tärkeä: sanojen rytmi, tekstin kerroksellisuus, kielen sävyt ja ulottuvuudet.
Hanna Hirvonen
