Lähdemme matkaan junalla Saksasta, missä opiskeluista on joulutauko. Lennämme Kööpenhaminasta joulukuun viluisen harmaan Euroopan ja vihertävänä myllertävän Välimeren yli Lähi-itään. Laskeudumme myöhään keskiyöllä Tel Avivin lentokentälle. Astuessamme ulos teräslinnun sisuksista vastaan leuhahtaa eteläisen lämmin tuulenvire. Ystäväni isä on meitä autolla vastassa. On ilo tavata häntä – ja muuta perhettä pitkästä aikaa!
Matkalla Jerusalemiin ihmettelen yönsinistä, lumetonta maisemaa. Auto kuljettaa meidät matkatavaroinemme Jerusalemiin ja jyrkkää mäkeä Öljymäelle asti. Hämmästys on suuri kun näen heidän kotinsa, pinja- mäntyjen ympäröimän osittain pyöreäseinäisen vanhan kivilinnan! Kaskaat sirittävät äänekkäästi tähtien valaistessa talon takana levittäytyvää Juudean autiomaata. Yö on jo pitkällä, sänky kutsuu väsyneitä lepoon.
Seuraavana aamuna herään kirkkaan siniseltä taivaalta tulvivaan auringonvaloon ja lintujen iloiseen viserrykseen. Riennän kivisiä portaita yläkerrokseen, missä talon olohuone ja keittiö sijaitsevat. Muut ovat jo perheen äidin valmistamalla aamiaisella: pitaleipää, hummusta, tuorejuustoa ja vihannesmunakasta teen ja kahvin kera.
Ystäväni sisko avaa suuren parvekkeen oven ja kehottaa tulemaan sinne. Maisema on huikaiseva, eteemme avautuu Jerusalemin vanhan kaupungin panoraama kaikessa upeudessaan. Juuri se tuttu näky, mikä niin usein vilahtaa uutisoinnissa. Keskeisellä paikalla kohoaa Kalliomoskeijan kultainen kupoli – tiettävästi juuri sillä paikalla, missä aikoinaan sijaitsi juutalaisen jumalanpalveluselämän keskus, temppeli.
Vanhaa kaupunkia ympäröi vahva muuri. Nykyisen muurin rakennutti sulttaani Suleiman Suuri 1500-luvun puolivälissä. Hän myös antoi muurata umpeen temppelivuoren itäsivulla olevan Kultaisen portin – saman, josta Messiaan on määrä saapua Jerusalemiin Hesekielin (luku 43) ja Sakarjan kirjan (luku 14) mukaan. Uudessa testamentissa Hänen paluutaan kirkkaudessa ja kunniassa pyhien enkeleidensä kanssa kuvataan evankeliumien lisäksi muun muassa Apostolien teoissa ja Ilmestyskirjassa.
Jerusalemin muurin Kultainen portti on myös Giotton 1200-luvulla maalaaman ilmeikkään freskosarjan erään teoksen taustalla Padovan Arena-kappelissa Italiassa. Kuva esittää apokryfisen pseudo-Matteuksen mukaan Marian vanhempien, Joakimin ja Annan kohtaamista ja unohtumatonta suudelmaa – ja samalla Marian sikiämisen hetkeä. Taustalla on kuvattuna Kultainen portti avoinna.
Parvekkeelta avautuvassa maisemassa, aivan Kalliomoskeijan vieressä kohoaa Herodes Suuren laajentaman Jeesuksen ajan temppelin ainoa roomalaisten hävitykseltä (vuonna 70 jKr.) säilynyt osa, länsimuuri. Tästä myös itkumuuriksi kutsutusta paikasta on tullut historian saatossa, juutalaisen kansan kärsimyksissä sen tärkein ja pyhin rukouspaikka.
Lähtiessämme Jerusalemin Vanhaan kaupunkiin meitä evästetään sanomalla: ”Ei haittaa, vaikka lähtisitte sinne yöpaidassa, kukaan ei kiinnittäisi siihen mitään huomiota.” Ja totta se oli, sen sain pian itse todeta. Vanhan kaupungin viehättävissä, historiaa huokuvissa kortteleissa vaeltaa monenlaista kulkijaa: muslimimiehet pitkissä kaavuissaan, naiset verhoutuneina pitkiin hameisiin ja peittäviin huiveihin. Ortodoksijuutalaisten miesten pukeutuminen on omanlaistaan, usein pitkähkö musta takki ja housut, valkoinen paita, jonka alta vilahtelevat aluspaidan rukoustupsut, tzitzit. Ne auttavat muistamaan Jumalan todellisuuden kaiken elämän hyörinän keskellä (4.Moos.15: 38-40; 5.Moos.22:12).
Luukas kertoo evankeliumissaan koskettavasti, miten verenvuototautia sairastanut nainen saa avun koskettaessaan Jeesuksen rukousviitan, tallith`n tupsuja (Luuk. 8:43-48). Samanaikaisesti Jeesus kokee, että Hänestä lähtee voimaa. Minulle rukoustupsujen merkitys on lähellä kuvan teologiaa, Sanan näkyväksi tekemistä, sen muistamista.
Miesten päätä peittää kipa. Talmud – Tanak´ia, heprealaista Raamattua täydentävän suullisen lain yhteenveto ja selitysteos kehottaa miestä peittämään pään rukoillessa kunnioituksesta Jumalaa kohtaan. Sapattina tai muuna juhlapäivänä joillakin on myös iso, komea karvahattu. Tämänkaltainen juhla-asu on ymmärtääkseni lähtöisin Itä- Euroopan juutalaisilta. Heillä on myös usein korvakiharat Mooseksen kirjojen säädösten mukaan.
Naisten pukeutuminen ei ole niin huomiota herättävää. Uskovaiset juutalaisnaiset pukeutuvat hillitysti, erityisesti naimisissa olevien hiukset on peitetty huivilla. Jos hiukset on leikattu avioitumisen yhteydessä, nainen saattaa käyttää myös peruukkia. Tällä tavalla lienee yhteytensä myös kansan vaikeaan historiaan ja pogromeissa tapahtuneisiin väkivallantekoihin. Valtoimenaan olevat hiukset on myös tulkittu aistillisiksi. Jeesuksen – ja Antiikin aikana prostituoidut pitivät hiukset avoimina. Tähän mahdollisesti liittyvät Paavalin osittain arvoitukselliset sanat 1. Korinttolaiskirjeessä 11: 2-6.
Kirjoittaessaan pään peittämisestä jumalanpalveluksissa hän kirjoittaa myös: ”Naisen tulee siis pitää päässään arvonsa merkkiä enkeleiden takia” (jae 10). Ehkä alkuseurakunnassa oli selkeä käsitys näiden sanojen merkityksestä, mitkä meidän aikamme ihmisille ovat arvoitukselliset?
Vanhan kaupungin kapeilla kujilla kulkee myös kristittyjä pyhiinvaeltajia sekä tummiin, pitkiin kaapuihin pukeutuneita eri kirkkokuntien nunnia ja munkkeja. Kaiken tungoksen keskellä astelee vielä kovaäänisesti kiljuvia aaseja, jotka kuljettavat suuria kuormia basaareihin. Käynti vanhassa kaupungissa on kuin aikamatkaa Raamatun maailmaan: autoilla sinne ei olekaan asiaa.
Via Dolorosaa– Jeesuksen tuskien tietä – pitkin kuljemme kohti Golgataa. Pyhän haudan kirkossa vierailemme Jeesuksen haudan ympärille rakennetussa suuressa, moniosaisessa kirkossa. Kirkko rakennettiin keisari Konstantinuksen äidin, keisarinna Helenan aloitteesta. Hän löysi 300-luvulla Jerusalemista muun muassa Jeesuksen ristin ja haudan sekä Betlehemistä syntymäpaikan. Kirkon avaimet ovat olleet ristiretkeläisajalta, 1100-luvulta asti kahden muslimiperheen hallussa. Tällä järjestelyllä pyritään takaamaan rauhanomainen yhteiselo kaikkien kuuden kirkkoa hallinnoivan kristillisen suuntauksen kesken.
Suuren väentungoksen vuoksi emme jää jonottamaan hautakappeliin pääsyä. Poistuessamme kohotan katseeni ylös. Silloin näen hänet: Kristus Kaikkivaltiaan Evankeliumikirja kädessään siunaamassa meitä alhaalla olevia. Kirkas valonsäde heijastuu Hänen majesteettisista kasvoistaan ja mosaiikin kultaisesta taustasta.
Jouluaattona lähdemme Betlehemiin. Jännittyneenä ja hartain mielin lähestyn tätä merkityksellistä, pyhää paikkaa. Vanhan, historiallisen syntymäkirkon edessä oleva aukio pullistelee vierailijoita. Jonotamme hyvän aikaa kirkkoon ja sen alakerroksessa sijaitsevaan syntymäluolaan pääsyä. Kun ihmettelen väen paljoutta ja markkinatunnelmaa, toteaa ystäväni isä viisaasti: ”Samantapainen hyörinä täällä oli varmaan silloinkin 2000 vuotta sitten, kun kauan kaivattu, luvattu Messias syntyi – eikä majapaikkaa ollut löytyä.”
ANNUKKA LAINE
